Rauhanjärjestö Sadankomitean rauhanpalkinto luovutettiin joulukuussa bloggaaja Sakari Timoselle tunnustuksena ruohonjuuritason vaikutustyöstä yhteiskunnan epäkohtiin puuttumisessa. Aiemmin sen ovat saaneet muun muassa presidentti Tarja Halonen, Vapaa liikkuvuus -verkosto, Sovittelufoorumi ja Suomen EAPPI-ohjelma. Tällä kerralla mentiin mielestäni hiukan vikaan. Timonen aiheuttaa kirjoituksillaan myös tarpeetonta vastakkainasettelua ja vihaa joka on omiaan luomaan ongelmia sisäiselle turvallisuudelle. Todennäköisesti hän tekee sen ilman, että tiedostaisi sitä edes itse. Samaan tosin syyllistyy myös muutama muu mielipidevaikuttaja.
Timonen kirjoittaa Image-lehdessä julkaistavassa blogissaan usein maahanmuuttokriittisten netin ja ihmismielen syvimmistä syövereistä kumpuavaa vihapuhetta yleistäen tämän koskemaan sitten kaikkea turvapaikanhakijoihin liittyvää keskustelua. Samanlaista vihapuhetta löytyy myös "rasisminvastaisen" rasmus -ryhmän puheista ja jokainen netin keskustelupalstoja joskus lukenut tietää, että niin löytyy niistä kaikista. Ihmisluonto on pimeä ja samanmielisten kuplia muodostavassa facebookissa nämä ikävät piirteet vain voimistuvat.
Eilisessä blogissaan Timonen väitti jo että "poliisin toiminnassakin näyttää olevan jotain vialla. Poliisi näyttää linjanneen ihan virallisesti, että jokainen turvapaikanhakija on terroristi ja raiskaaja, kun taas jokainen polttopullonheittäjä ja turvapaikanhakijoiden asuntoihin ilotulitteita nakkeleva on juopuneen päähänpistosta toimiva yksittäistapaus. "
Siis poliisin!
Timonen ilmeisesti yleisti virkavallankin kuuluvan samaan vihaamaansa natsiryhmään kuin muutkin holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa arvostelevat.
Tasavallan presidentti esitti mielestäni eilen uudenvuodenpuheessaan juuri ne asiat maahanmuuttoon liittyen jota suurin osa kansastakin ajattelee. Pakolaisuus ja kansainvaellus kulkevat nyt käsi kädessä kohti Eurooppaa, maailmasta tulijoita olisi määrätön määrä mutta kykymme kantaa huolta heistä on rajallinen. Osa pakenee hätää, osa hakee parempaa, molemmat luonnollisia ja inhimillisiä motiiveja. Muuttoliikkeen taustalla voi olla myös hyväksikäyttöä, jota saatetaan käyttää voimapolitiikankin välineenä (mihin kommenttiin, ihme kyllä, en ole huomannut yhdenkään toimittajan tarttuneen. Mitä presidentti sillä tarkoitti?).
Polttopulloiskuihinkin presidentti puuttui verraten niitä vanhemmassa lakitekstissä mainittuun murhapolttoon joka on raskas rikos. Niin minustakin.
Monikulttuurisuuden puolustajat unohtavat usein myös, kuinka kulttuuriin sopeutumisessa suurimmat ongelmat saattavatkin syntyä tänne tulijoilla. Kun kulttuuri on tuhansia vuosia vanhaa, sitä ei niin vain soviteta länsimaiseen kulttuuriin.
Tiede -lehdessä 7/2009 on julkaistu sosiaalipsykologiaan liittyvä artikkeli, jossa kerrotaan miten sopivissa olosuhteissa kenestä tahansa tavallisesta ihmisestä voi kuoriutua julmuri. Kiduttajia tutkittaessa on saatu selville, että tekniikka etenee seuraavasti: kunnon kansalainen tarvitsee julman käytöksen oikeuttamiseen ylevän perusteen. Sellaisia ovat esimerkiksi rasismin ja fasismin vastustaminen, kansallinen turvallisuus, totuuden paljastaminen ja tieteen edistäminen. Kiduttajien annetaan myös ymmärtää, että he ovat osa organisaation elintärkeää eliittiä. Sitten "viholliset" esineellistetään ensin heikäläisiksi, koiriksi, karjaksi ja rotiksi ja lopulta tuhottaviksi syöpäläisiksi. Juuri tähän yleistämiseen ovat pyrkineet myös ns. "suvaitsevaiset" esimerkiksi järjestäessään "vastamielenosoituksen" itsenäisyyspäivänä pidettyä 612 -soihtukulkuetta vastaan. Kulkue pyrittiin pysäyttämään ja hajoittamaan väkivalloin heittelemällä väkijoukkoon mm. kiviä ja pulloja, osa hyökkääjistä oli varustautunut myös tuhansien asteiden kuumuudella palavien kemiallisin soihduin. Onneksi poliisi takavarikoi ne ja väkijoukkoon onnistuttiin heittämään vain yksi sellainen. Loppujen lopuksi poliisi onnistuneesti piti ryhmät erillään koko illan.
Jälkeenpäin epäonnistunutta hyökkäystä harmitteli MoonTV:n lähetyksessä myös PAM:n liittovaltuustoon kuuluva Niko Ravanttinen kertoen ymmärtävänsä poliittista väkivaltaa päämäärän saavuttamiseksi. Kommentoi vielä "ainahan siellä joku kuolee". Ampumisestakin puhui, saattoi kylllä tarkoittaa ritsalla ampumista.
Melkoista etäännyttämistä aivan oppikirjojen mukaan. Myös hyökkääjät kokivat ilmeisesti oikeutetuksi heitellä väkijoukkoon kiviä, pulloja ja soihtuja koska heidät oli manipuloitu ajattelemaan 612 -kulkuetta objektina, rottina ja syöpäläisinä. Heidän vahingoittamisensa on sallittua koska natsit.
Presidentti Niinistö taisi todeta tuosta poliisia itsenäisyyspäivänä juoksuttaneesta rähinäjoukosta, että olisivat ne riehuneet joka tapauksessa. Niin minunkin mielestäni, näinhän on tapahtunut vuosittain aina Paavo Arhinmäen nuoruusvuosista lähtien pidetystä "kuokkavieraat" -riehunnasta lähtien. Eikä tästä joukosta ainakaan osa itsenäisyyttämme kovin korkealle arvostanut.
Takaisin asiaan. Sakari Timonen luo blogikirjoituksillaan vastakkainasettelua joka on omiaan luomaan ryhmä- tai roolipainetta sinne vihaamiensa "rasistien ja fasistien" joukkoon. Toisin kuin Timonen teksteillään toivottavasti haluaa, roolipaine saattaa saada esimerkiksi jonkun yksittäisen hörhön yrittämään kännipäissään jonkin vok:n polttamista, vihaahan hän oletettavasti myös "suvakkiaatetta" edustavaa Timosta ja haluaa uhossaan toimia juuri toisin kuin Timonen haluaa. Tähän mennessähän jokainen mainitusta teosta kiinnijäänyt on nimenomaan ollut tällainen yksinäinen susi. Etäännyttämisen seurauksena hänkään ei välttämättä ole tajunnut voivansa mahdollisesti polttaa siinä eläviä ihmisiäkin. Tuskin kukaan oikeasti haluaa tappaa ketään (murhapoltto oli oikein kuvaava termi).
Vastakkainasettelun seurauksena maahanmuuton suvaitsevatkaan eivät ajattele "vastapuolen" olevan ihmisiä.
Presidenttimmekin on ollut huolissaan kansakunnan kahtiajakautumisesta. Niin on muutama muukin julkisuuden henkilö. Myös minä olen.
Kaikki nyt tapahtuva (mistä suurin osa ei sovi yhteen blogiin) muistuttaa ikävällä tavalla niitä tapahtumaketjuja joita 1918 seurasi sisällissota. Veli veljeä vastaan.
Timosen lisäksi samanlaiseen vastakkainasetteluun syyllistyvät myös mm. blogisti Jori Eskolin ja Seura-lehteen kolumneja kirjoittava Jussi Korhonen, joka kolumneissaan tosin on keskittynyt enemmän perussuomalaisia arvostelevaan kirjoitteluun. Sekä tietenkin ne ajattelemattomat toimittajat, jotka eivät huomaa yleistämisensä aiheuttamaa vastakkainasettelun vaaraa.
Ne maahanmuuttokriittiset kun eivät ole mikään homogeeninen joukko. Niin kuin eivät ole maahanmuuttomyönteisetkään. Väkivaltaan ja anarkiaan taipuvaisia löytyy molemmista ryhmistä ja julkisuus sekä pöyristely saattaa myös vahvistaa näitä taipumuksia.
Kari Laurila
piiripäällikkö
Suomen Sisun Pohjois-Pohjanmaan piiri ry