Teimme 4. luokan oppilaiden kanssa E-kirja projektin iPadeillä. Projekti oli mielenkiintoinen, koska siinä pyrittiin multimodaalisuuteen – oppilaalla oli käytössään äänitehosteet, videot sekä kuvat, kirjoitetun tekstin lisäksi. Kyseiset oppilaat olivat kerran aikaisemmin hyödyntäneet iPadeiltä löytyvää Book Creator- sovellusta. Itseäni kiinnosti eritoten multimodaalisen digiprojektin suorittaminen oppilaiden kanssa, sillä hallitus on kuitenkin ottanut kärkihankkeekseen digitalisaation. Esko Korkeakosken (Aamulehti, 26.8.2015) mukaan ”Digitalisaatio on ratkaisevan tärkeää kuin sähkön käyttöönotto konsanaan”. Kyllä, mutta kuten artikkelissa todettiin, taustalla on tärkeämpi ilmiö – opiskelun mielekkyys. Korkeakosken mukaan se ei synny satunnaisilla tempauksilla, vaan pitkäkestoisella työllä. Helsingin Sanomien julkaisemassa kolumnissa ”Miten voi olla, ettei koulun suurinta uudistusta johda kukaan?” (Kaseva, 13.9.2015) kritisoitiin myös sitä, miten sähköistämistä johtaa jokainen opettaja itse.
Koulujen sähköistämisessä ongelmallisinta on se, että päämäärä on hukassa. Käytännössä kukaan ei johda sähköistämistä valtion, koulutusasteiden tai millään yksittäistä kuntaa korkeammalla tasolla. Jonkun kuitenkin pitäisi linjata, mitä käytännössä halutaan, kun koulu halutaan sähköistää. Opetusministeri? Opetushallitus? Joku työryhmä jossain? Huhuu!
(Kaseva, Helsingin Sanomat, 13.9.2015)
Olen törmännyt (katsoen myös peiliin) liiankin usein siihen, että sen lisäksi että opettajat eivät osaa itse käyttää laitteita, niin he eivät osaa myöskään opettaa niiden käyttöä. Kaikilla tunneilla, jossa olen opettanut tai joita olen seurannut, teknologisten laitteiden käyttämisen opettaminen on pohjautunut vanhainaikaiselle käsityksille opettamisesta. Tällä tarkoitan siis tiedon siirtämistä oppilaille, sen sijaan, että oppilaalla itsellään olisi aktiivinen rooli ongelmanratkaisijana. Jatkuvasti uudistuva teknologia vaatisi myös opettajalta sitä, että antaa lapsen itsensä keksiä ratkaisu teknologian tuomiin ongelmiin. Henkilökohtaisesti olen siis sitä mieltä, että oppilaalle tulisi täten opettaa myös teknologian suhteen joustavia oppimaan oppimisen-taitoja nopean muutoksen luomassa kontekstissa. Vaikka projektimme oli kokonaisuudessaan multimodaalinen digiprojekti – emme hyödyntäneet siinä riittävästi tällaisia joustavia menetelmiä.
Tällä hetkellä on opettajien omalla vastuulla, kuinka paljon teknologiaa koulussa hyödynnetään. Voidaan siis uskoa, että teknologian käytön suhteen löytyy paljon sekä alueellisia että opettajakohtaisia eroja. Uudistuksissa, jossa yhteiskunnan tulisi pysyä mukana, opetussuunnitelman vapaus sekä koulutuksen puute ovat juurikin ne tekijät, jotka estävät meitä uudistumasta. Myös korkeakoulujen tulisi autonomisina toimijoina havahtua tähän ja muokata ensisijaisesti luokanopettajakoulutuksen pakollista kurssitarjotinta. Jos päätetään priorisoida digiosaamista, tulisi olennainen muutos tuoda myös luokanopettajien sekä opettajien koulutukseen ja nimenomaan pakollisiin monialaisiin opintoihin. Korkeakoulujen lisäksi täydennyskoulutuksen tulee olla vaatimus myös työelämässä. Onneksi tällä hetkellä on valmisteilla hallituksen toimesta opettajien perus- ja täydennyskoulutuksen uudistus. Ristitään kätemme nyt sen puolesta, että saamme edes jotain pientä hyvää vastineeksi kaikesta, mitä olemme koulutusleikkausten myötä menettäneet.