Neuvostoliitossa media ei koskaan uutisoinut asioista sellaisenaan. Totuutta oli annosteltava ja hallittava hallittavien parhaaksi.
Totuutta säännösteli NKP:n keskuskomitea, jonka lehdistö- ja agit-prop osaston määrätyt työntekijät yhdessä erityisten sensorien kanssa tarkastivat lehtien sisällön ja uutiset. Sen jälkeen asiat vietiin päällikkötasolle, joka teki tarvittavat esitykset Keskuskomitealle. Marxilais-leninistisen oikeaoppisuuden viimeisenä vartijana toimi yleensä joku Politbyroon jäsenistä, joka valvoi edellä mainitun sensuurikoneiston toimintaa.
Keskuskomitean sihteeristö laati taas poliittiset ohjeet ja antoi ne puolueen auktoriteetilla lehdille. Kirjallisuutta säädeltiin taas erityisestä Glavlit-organisaatiosta, joka valvoi kirjojen, runojen, teatteriesitysten ja novellien puhdasoppisuutta. Erityisesti elokuvien sensuuri vei aikaa ja oli työlästä, sillä ohjaajat sisällyttivät yleensä jotain salattuja merkityksiä ja viestejä omiin tuotoksiinsa. Sellaisia, joita hyvin informoidut neuvostokatsojat ymmärsivät.
Ikävissä asioissa NL:n media valehteli avoimesti ja salasi härskisti.
Ihmiset eivät saaneet tietään tukahdutetuista lakkoliikkeistä, pieleen menneistä avaruuslennoista, järjettömistä luontokatastrofeista tai ydinkokeiden vaarallisista laskeumista. Kaikki tämä pimitys huipentui aikoinaan Tšernobylin onnettomuuden salailuun. Ihmisten evakuointia ei sallittu sillä se olisi käynnistänyt joukkohysterian – ainoastaan johtavien tovereiden lapset vietiin turvaan säteilyltä.
Uutiset pakolaiskriisistä – Neuvostoliitto?
Näyttää siltä, että me Euroopassa elämme uudessa Neuvostoliitossa.
Viimeisimpänä pimityksenä on ollut Saksassa ja Euroopassa käytävä keskustelu median roolista. Kaikkien skandaalien äitinä toimi Köln ja sen uudenvuoden tapahtumat. Viranomaiset ja media pitivät yllä 4 päivää täydellistä pimitystä ja mediasensuuria – poliittisen korrektiuden nimissä.
Nyt kansa on raivoissaan. Euroopassa.
Media on joutunut pyytämään anteeksi sekä katumaan tomussa & tuhassa sitä, että se ei hoitanut perustehtäväänsä eli tiedonvälitystä. Valehtelu, johdattelu ja pimittäminen eivät kuulu medialle.
Tämän kaiken taustalla on se sama ideologinen harha kuin Neuvostoliitossa.
Aivan kuten sielläkin, niin täälläkin, todellisuuden pitää taipua omien indoktrinääristen toiveiden mukaisesti.
Maailman on oltava sellainen kuin me haluamme ja jos näin ei ole, niin sen pahempi tosiasioille.
Media on Euroopassa tekemässä omaa kivuliasta korjausliikettään kohti oikeaa ja totuudenmukaista tiedonvälitystä. Se vie aikaa ja sillä matkalle tulee olemaan takaiskuja.
Näyttää valitettavasti vain siltä, että meillä tämä prosessi tapahtuu jälkijunassa ja käynnistyy vasta noin 20 vuoden kuluttua.
Miksi näin?
Epäilen, että normaalin suomalainen intellektuaalisen jähmän sulaminen vie pitkään. Noin 20 vuotta. Suomalainen media on vain niin hidas ja kankea kone, että se ei hevillä muutu.
Ikävä juttu – vai mitä?
Arto Luukkanen
Järvenpää
