Olen pitänyt itseäni feministinä. Tosin muistan, että joku jo muinoin eräällä keskustelufoorumilla epäili ystävällisesti, että en ole oikea - siis sellainen paha - feministi, jollaiseksi ilmoittauduin. Siis ilmoittauduin samanlaisen isomman patriarkalismin vastaisen aatteen kannattajaksi kuin muutkin feministit. Onhan tämä pahuus meitä vallinnut sitten Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksen.
Äskettäisen naisjärjestöjen poliisiin kohdistuneen tuohtumuksen jälkeen olen kuitenkin ihmetellyt, että mistä oikein on kyse näinkin järjettömiltä tuntuvissa lausunnoissa, jotka eivät olleet mielestäni osoittaneet minkäänlaista tilannetajua.
Suomeen tulee siis turvapaikanhakijoita, jotka yhdessä muiden ulkomaalaisten kanssa ovat yksinomaisesti vastanneet Helsingin uudesta ilmiöstä: naisten, tyttöjen ja lasten joukolla ahdistelusta ja puskaraiskauksista. Jälkimmäisiä epäillään tapahtuneen 15 kpl vuonna 2015 ja 9 kpl vuonna 2014. Sitten tuli uusi vuosi ja Köln, jonka jälkeen tuli tietoon samanlaista joukkohäirintää Suomessakin.
Helsingin poliisi taisi olla eurooppalaista huippua, kun osasi ennakoida tilanteen uutena vuotena, ja esti juhlijoiden laajemman häirinnän. Kun poliisi sitten tulee julkisuuteen, niin mitä tekevät arvostamani naisjärjestöt?
Naisasialiitto Unioni paheksuu 9.1. FB-sivullaan tuohtuneena sitä, että poliisi nostaa esille naisten häirinnän ikään kuin se olisi uusi ilmiö näin sanoin:
Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki kertoo The Telegraphin eilen julkaistussa jutussa, että seksuaalinen häirintä ja ulkona tapahtuvat raiskaukset ovat Suomessa uusi ilmiö, joka olisi rantautunut meille vasta vuonna 2015 tulleiden turvapaikanhakijoiden myötä. Seksuaalista häirintää keskimäärin 5-vuotiaasta asti kokeneen suomalaisen naisen, ja toki myös poliisin omien tilastojen ja uhritutkimusten näkökulmasta väite on pöyristyttävä. Meillä onkin poliisille vain yksi kysymys: kuinka te kehtaatte?
Meillä kiehahti yli. Haluamme lopun tälle jo kuukausia jatkuneelle ylipuhumiselle ja ulkoamäärittelylle ja miljoonien Suomessa asuvien keskenään erilaisten naisten kokemien vakavien ongelmien välineellistämiselle. Twitterissä jaetaan naisten häirintäkokemuksia tunnuksella lääppijä.
Mene ja jaa omasi. Nämä kokemukset ovat nyt käytävässä keskustelussa täysin näkymättömiä. Naisten ääni ei kuulu. Laitetaan se kuulumaan.
Sitten luotiin some-tuohtumusta, jota media uskollisesti paisutteli ja teki isommaksi uutiseksi kuin mikään muu asia valtakunnassa. Silti poliisi ei luovuta. Poliisipäällikkö puolustaa aiemmin sanottua ja toteaa vielä, että nuoret saattavat osin provosoidakin turvapaikanhakijoita ja kehottaa vanhempia olemaan hereillä.
Tästä tuohtuu puolestaan Nytkis ry, joka on suomalaisten naisjärjestöjen kattojärjestö. Lausunnossaan Nytkis paheksuu sitä, että poliisi syyllistää uhreja. Syyllistää uhreja? Siis ei olisi saanut vanhemmille kertoa mitä toreilla ja turuilla tapahtuu?
Minä ihmettelen, miten voi olla, että järjestöt, jotka ovat taistelleet naisten perusoikeuksien puolesta suhtautuvat paheksuvasti siihen, että poliisi kertoo uuden tyyppisestä rikosaallosta ja varoittaa vanhempia. Ideologian jankuttaminen yksisilmäisesti aina samoin sanoin tilanteesta riippumatta on tärkeämpää kuin naisten koskemattomuus? Intersektionaalinen "feminismi" taitaa olla aate, jossa sympatiseerataan enemmän muslimimaahantulijamiehiä kuin suomalaisia naisia jopa niin, että mahdollinen rasismin pelko on suurempi paha kuin naisten ja lasten raiskailu puskista. Miksi sanon, että on suurempi paha? No siksi, että järjestöjen ensireaktio, se todellinen tunnetila, oli tuohtumus poliisia kohtaan. Vihollinen on paha patriarkaalinen suomalaismies. Aina.
Ihmettelin eräällä keskustelufoorumilla (blogimetsa.fi), miten ihmeessä naisjärjestöt voivat hölmöillä tuolla tavoin. Heittävätkö kaiken hyvänkin työnsä arvottomana menemään?
Tauno J. Jokinen antoi siellä Tuomo Hirven blogin keskustelussa selityksen, joka tuntui vastaansanomattomalta tässä tilanteessa. Se kuului seuraavasti:
Feministien näkökulmasta on kauheaa, että heidät on sivuutettu keskustelussa seksuaalisesta väkivallasta ja keskustelua käydään tällä hetkellä aivan muiden toimijoiden asettamilla ehdoilla.
Nämä feministit käyttävät keskustelua naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta vallankäytön keinona. Kun nyt sitten tilanne on se, että maahanmuuttajat ahdistelevat teini-ikäisiä tyttöjä laajamittaisesti ja organisoidusti, feministien agenda jää maahanmuuttaja-agendan jalkoihin. Jopa Rakel Liekki ryntää hädissään kertomaan, että on hänenkin hameensa alle yritetty kurkkia. Ideana on tietenkin se, että maahanmuuttajien käytös feministisen maailmankuvan mukaan ei mitenkään poikkea yleisestä naisten aseman polkemisesta.
Pohjimmiltaan on kyse oman identiteetin rakentumisesta uhriutumisen varaan. Maahanmuuttajien käytös antaa kontrastia feministiselle uhriutumispuheelle paljastaa sen naurettavuuden. Tästä syystä maahanamuuttajien organisoitu seksiväkivalta on pakko kieltää, koska se uhkaa omaa - joskin valheellista - identiteettiä.
Tuo ainakin selittäisi havaitun.
Mitä sitten itse olisin sanonut, jos olisin ollut naisjärjestö?
Olisin vaatinut uuteen ilmiöön tarttumista välittömästi, että kaikkea naisliikkeen työn tuloksia eikä naisen liikkumavapautta julkisissa kulkuneuvoissa ja julkisilla paikoilla menetettäisi. Olisin vaatinut tarkkaa tilanteen seurantaa tilastojen kanssa. Olisin reagoinut silloin kun ”Saatana saapui Tapanilaan” kuten Niko Sillanpää silloin osuvasti kirjoitti Uuden Suomen blogissaan.
Uuden Vuoden päivänä vuonna 2016 olisin kirjaillut jotain kaunista kiitosviestiä Helsingin poliisille ja muistuttanut, että sotaa on aina käyty naisten ruumiilla, ja että olisi otettava vakavasti mahdollisuus, että tässä on kyse järjestäytyneestä rasistisesta viharikosaallosta valkoisia/kristittyjä naisia kohtaan, tai oikeastaan miehiä kohtaan, sillä miehen kunnia menee naisen kunnian myötä tallaisissa häpeä-kunnia-kulttuureissa, joista monet tekijöistä tulevat.
Kun kerran olisin taisteleva feministijärjestö, olisin siteerannut Golda Meiriä siitä, että jos miehet raiskaavat, naisia ei pidä sulkea kotiin, vaan ne miehet. Valtiovallan tehtävä on miettiä, miten se tehdään. Sulkemalla rajat, seulomalla rikollinen aines tai laittamalla riskiryhmille iltainen ulkonaliikkumiskielto vai miten? Semmoinen feministi kai minä olisin. Olisin myös toki myös todennut sivulauseessa, että on myös hyvä, että seksuaalinen häirintä yleensä ja myös naisten oma rooli siinä nousee tätä kautta laajemminkin puheeksi.
Joka tapauksessa on aika surullista, että nyt kun niitä feministejä tarvittaisiin täälläkin oikein tosissaan, niin heillä on vain vanha vihollinen - yleismaailmallinen patriarkalismi, jota Suomessa edustaa suomalainen mies.
Taitaa olla jotain muutostakin tosin tulossa, ainakin mitä uusimmista uutisista voisi päätellä. Kuulemme ihmeellisiä asioita siitä, kuinka suomalaista miestä väheksytään ja kuinka SPR:n naiset harrastavat seksiä asiakkaiden kanssa, ja toiset suomalaisnaiset ostavat 20 eurolla alaikäisiä ruskeasilmäisiä turvapaikanhakijoita rautatieaseman nurkilla. Ja sitten VOK:ien valistajat saavat neuvoa lapsukaisia siitä, että eivät suomalaiset naiset saa käydä heihin käsiksi. Niin se maailma muuttuu.
Olisiko naisjärjestöillä tämän suhteen jotain annettavaa? Vanha ideologia ei taida vain toimia. Pitäisikö uudistua ja löytää suomalainen ote asiaan?
Suomalainen feminismi vaikuttaa olevan samanlaista kuin uskonnollinen fundamentalismi, joka tuijottaa vain dogmiaan ja menettää suhteellisuudentajunsa. Tämä taitaa tosin olla aitoa nykypäivän suomalaisuutta laajemminkin. Niinkö se pahuus saa vallan?