Mikko: Moi Antti, sinua ei ole näkynyt vähään aikaan. Oletko ollut jossain onnettomuudessa, kun olet noin pahan näköinen?
Antti: Mitäs tuohon nyt Mikko sanoisi? Sanotaan vaikka näin, että kaksi viikkoa sitten vastaani käveli viisi ulkomaista yksittäistapausta lähijunani päätepysäkillä, jotka halusivat tehdä kanssani lähempää tuttavuutta. Minä en olisi halunnut tutustua heihin, mutta he eivät kunnioittaneet toivettani. Seuraukset näkyvät kasvoillani ja vähän muuallakin kropassa.
Mikko: Mitä he sitten yrittivät?
Antti: Halusivat kovasti saada haltuun uuden Applen kännykkäni ja reppunikin miellytti heidän silmäänsä. Ongelma oli siinä, että minä pidin niistä itsekin. Meille syntyi siis lievää erimielisyyttä.
Mikko: Kävivätkö ne kaikki kimppuusi?
Antti: No yksi kävi reppuun, yksi kännykkään ja loput minuun kiinni.
Mikko: Eikö kukaan tullut auttamaan vai olitko yksin pysäkillä?
Antti: Oli siellä pari muuta. Yksi huusi heille, että lopettakaa. Sai hän vastaukseksi monia käsimerkkejä ja huutelua, josta ymmärsin sanan ”racist”. Että näin. Arvaat varmaan lopputuloksen? Reppu ja kännykkä lähtivät ja minun naamani oli turvoksissa seuraavan viikon. Kolme hammasta hajosi ja neljä kylkiluuta murtui.
Mikko: Selvisit sentään kohtuullisin vammoin.
Antti: Olisin ehkä selvinnyt, mutta kun selvisin sairaalasta, tein elämäni virheen.
Mikko: Ai, minkä sitten?
Antti: Voit ehkä kuvitella, että minulla ei ollut kovin lämpimiä ajatuksia niitä ryöstäjiä kohtaan. Otin kuvan naamastani, laitoin facebookiin ja kirjoitin perään, että viisi xxxx:sta hyökkäsi kimppuuni. Se oli se virhe.
Mikko: No mitä väärää siinä oli? Niin minäkin olisin tehnyt.
Antti: Sen päivityksen jälkeen puolet fb-kavereista poisti minut listaltaan. Heistä yleistin tapaukseni koskemaan kaikkia turvapaikanhakijoita ja syytin maahanmuuttajia perusteettomasti. Ne kavereista, jotka eivät eronneet heti, haukkuivat minua siitä, kuinka toimin täysin sivistymättömästi. Annoin tunteilleni liian suuren vallan ja levitin harhaanjohtavia lausuntoja, jotka saattoi ymmärtää vihapuheeksi ulkomaalaisia kohtaan. He ilmaisivat pettymyksensä minuun, ”kuinka en lukeneena ihmisenä osannut asettua tilanteen yläpuolelle”. Muutamat olivat sitä mieltä, että ”mitä minä oikein valitan, kyllä suomalaisetkin ovat hakanneet toisiaan viimeisen sadan vuoden ajan”. Moni oli sitä mieltä, että kyllä Isotalon Antti ja Rannanjärvi olivat paljon pahempia kuin nämä ulkomaalaiset ”yksittäistapaukset”.
Mikko: No huh hei. Eli et saanut keneltäkään sympatiaa etkö tukea?
Antti: No oli joukossa muutama rohkea, joka uskalsi puolustaa oikeuttani purkaa vihaani ja kertoa, mitä oli tapahtunut. He saivat kuulla olevansa rasisteja ja äärioikeistolaisia, kuten minäkin.
Mikko: ”Äärioikeistolaisia!” Mikä vitsi tuo nyt sitten oli?
Antti: Ei se ollut mikään vitsi. Asiat vain pahenivat seuraavana päivänä.
Mikko: Miten se oli enää mahdollista?
Antti: Helposti. Joku valitti facebookin valvojille, että levitän ulkomaalaisvastaisia vihapuheita netissä. Seuraavana päivänä tilini oli suljettu.
Mikko: No se nyt ei ole mikään kauhea onnettomuus. Facebook nyt on tasoltaan mitä on.
Antti: Mutta ei asia siihen jäänyt. Samana päivänä sai kutsun poliisilaitokselle.
Mikko: Kai ne halusivat kuulla sinua ryöstön ja pahoinpitelysi johdosta?
Antti: Kaikkea muuta. Olin itse kuulusteltavana vihapuheista. Minulta tivattiin, onko minulla yhteyksiä äärioikeistoon tai kuulunko moottoripyöräjengeihin? Myös kytköksiä joihinkin Odin-tyyppeihin tivattiin.
Mikko: Ethän sinä pysy edes moottoripyörällä pystyssä ja oikeistolaisin lausuntosi oli varmaan yliopistoaikana, että ”yrittäjilläkin on oikeus tienata palkkansa”.
Antti: Eipä sitä aluksi kukaan tahtonut uskoa. Lopulta he leppyivät sen verran, että määräsivät vain sakot vihapuheiden levittämisestä.
Mikko: Oletko tosissasi? Vihapuheesta? Eikö täällä saa edes vihastua, jos naama hakataan tohjoksi? Entäs se sinun pahoinpitelysi?
Antti: No poliisi oli saanut kiinni pari niistä kavereista, mutta nämä olivat sanoneet, että minä tulin haastamaan riitaa heidän kanssaan.
Mikko: Yksin viittä vastaan, vai?
Antti: Näin he väittivät, ja kukaan ei muista, että minulla olisi ollut sen enempää reppua kuin kännykkääkään. Olin kuulemma ollut humalassa.
Mikko: Uskomatonta soopaa. Eihän sinua saatu juomaan edes tiedekunnan pikkujouluissa.
Antti: Kerro se poliisille. He totesivat kyllä epävirallisesti, että mielellään uskoisivat minua, mutta jos he pidättäisivät ne ulkomaalaiset, niin heitä syytettäisiin rasisteiksi. Voisi olla parin kuukauden pakkoloma edessä. He kehottivat vain unohtamaan koko asian, maksamaan sakon hiljaa ja kiertämään jatkossa kaikki ulkomaalaiset mahdollisimman kaukaa.
Mikko: Ei voi olla totta.
Antti: On se. Eli lopputulos tästä kaikesta oli, että minulta vietiin reppu, kännykkä, hampaat ja terveys. Ja lopuksi leimattiin julkisesti rasistiksi ja äärioikeistolaiseksi. Ei tässä maassa saa sanoa poikkipuolista sanaa ulkomaalaisia vastaan ilman leimautumista. Se siitä oikeusvaltiosta, mielipiteen vapaudesta ja kansalaisten samanarvoisuudesta. Toisia suojellaan, toisia ei. Suomalaisena olet lainsuojaton kotimaassasi. Eläimilläkin on täällä paremmat oikeudet. Näin se menee. Oikeutta ei Suomesta enää löydy.
Mikko: Mutta ajattele. On tässä yksi positiivinen asia. Jos olisit lyönyt niitä kavereita, niin olisit saanut vielä syytteen pahoinpitelystä.
Antti: Eipä tilanne ollut paljon parempikaan. Arvaa, väittivätkö ne tyypit, että olin huudellut heille kaikkia törkeyksiä ja käskenyt painua takaisin sinne, mistä olivat tulleet. Eli kyllä minua vastaan oltiin syytettä nostamassa rasistisista solvauksista.
Mikko: Sekin vielä.
Antti: Mutta niiden kohdalla poliisit totesivat, että ”antaa niiden nyt olla”. Hekin tajusivat viimein, ettei minusta saa Bandidosten johtajaa tekemälläkään. Pahoittelivat sitä, että ylemmältä taholta oli tullut käsky, että ”rasistisiin rikoksiin tulee suhtautua lain kaikella ankaruudella” ja heidän oli pakko pitää se saamani sakko voimassa.
Mikko: Oliko se sitten lievennetty oikeusmurha? Todelliset tekijät eivät saaneet mitään ja sinä selvisit sakoilla?
Antti: Suurin piirtein näin. Mutta tiedätkö mikä tämän kaiken seuraus näyttää olevan?
Mikko: En.
Antti: Kaksi viikkoa sitten ajattelin, että minusta ei saa rasistia tekemälläkään, mutta kyllä tämä yhteiskunta, ulkomaalaiset ja entinen kaveripiirini alkavat onnistua tavoitteessaan. Minulla ei ole kovinkaan monta positiivista ajatusta jäljellä ketään kohtaan.
Mikko: Enpä voi sinua siitä syyttää. Kyllä tuo niin uskomaton kertomus oli.
(Kyseessä on fiktiivinen kertomus, jolla ei ole mitään suoria kosketuksia arkielämään. Kaikki henkilöt ja tilanteet ovat keksittyjä. Esitetyt mielipiteet eivät edusta Uuden Suomen eikä minkään muunkaan lehden virallista linjaa ja yksikään ei ota mitään vastuuta ihmisten tekemistä tulkinnoista. Kaikki vastuu on tekstin kirjoittajalla ja tämän oudolla mielikuvituksella)