Mitä jos määrittelisimme työn käsitteen kokonaan uudelleen? Mitä jos jatkossa työntekona käsiteltäisiin kaikki tekeminen, joka hyödyttää yksilöä, yhteisöä ja yhteiskuntaa? Tarpeellista työtähän ei ole vain se, jota tehdään palkansaajana vakituisessa tai määräaikaisessa työsuhteessa. Kun työ nähtäisiin uudella, laajalla tavalla, niin jäisikö jäljelle enää työttömyyttä?
On selvä, että työn uudelleenmäärittely ei tee taloudellisesti kannattamattomasta työstä kannattavaa - ei työntekijälle eikä työn teettäjälle. Ajattelutavan muuttaminen saattaisi kuitenkin auttaa meitä näkemään, kuinka vanhentunut tilkkutäkin tavoin rakennettu järjestelmämme on. Nykyisin työttömän ei kannata ottaa työpaikkaa vastaan, jollei kyseessä ole vakituinen, määräaikainen tai selkeästi työsuhteessa tehtävä osa-aikainen työ riittävine ansioineen. Yrittäjäksi ryhtyminen puolestaan vaikeuttaa sosiaaliturvan saamista, vaikka tulot yritystoiminnasta jäisivät liian alhaisiksi ja yrityksen joutuisi lopettamaan.
Jäykän järjestelmän ongelmat piilevät juuri siinä, että työvoimaan kuuluva henkilö on suhteessa työttömyys- ja muuhun sosiaaliturvaan vain joko palkansaaja, yrittäjä tai työtön. Ihmisillä ei ole mahdollisuutta liikkua luontevasti työn eri muotojen ja yrittäjyyden välillä joutumatta sosiaaliturvan suhteen väliinputoajiksi. Järjestelmä ikään kuin pakottaa epävarmassa asemassa olevat pysymään passiivisina, mikä on epäoikeudenmukaista työttömiä kohtaan sekä vastuutonta yhteiskunnan resurssien hukkaan heittoa.
Mahdollisuuksien keikkaduuniyhteiskunta
Tulevaisuudessa vakituista työtä on todennäköisesti yhä vaikeampi löytää ja silpputyö näyttää tulleen jäädäkseen. Asia ei harmittelemalla paremmaksi muutu. Voimme tietysti kieltää silpputyön tekemisen ja antaa ihmisten olla työttöminä. Tai sitten voimme varmistaa muilla rakenteilla, että vaihtelevista ansioista huolimatta ihminen ei koskaan jää kokonaan tyhjän päälle. Keikkaduuni ja silpputyö eivät nimittäin ole pelkästään ikäviä asioita, kunhan nykyiset rakenteet korjataan.
Järjestelmä tulee päivittää sellaiseksi, joka takaa kohtuullisen turvan toimeentuloon muuttuvissa elämäntilanteissa ja tekee kannattavaksi ottaa vastaan pientäkin työtä, kun sitä on tarjolla tai mahdollisuus tehdä. Työn tekeminen ja teettäminen on tehtävä helpommaksi. Nyt huolestuttavalta näyttävä kehitys silppu- ja keikkatöiden lisääntyessä voi paremmilla rakenteilla, kuten perustulon avulla, lisätä tuottavuutta ja meidän vapauttammekin.
Monelta taholta on myös esiintynyt huolta työmarkkinoiden muutosten mukanaan tuomien kaksien työmarkkinoiden synnystä ja työssäkäyvien köyhien määrän lisääntymisestä. Huoli on perusteltua ja järjestelmän muuttaminen pitää tehdä oikeudenmukaisesti. Silti kannattaa muistaa, että oikeastaan kahdet työmarkkinat ovat jo täällä. Suuri joukko työttömiä osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeiluun vain työmarkkinatuella ja kulukorvauksella. Ihmiset pyörivät ”aktivoinnissa” tekemässä monesti hyvinkin hyödyllisiä asioita ilman palkkaa ja eläketurvaa. Heidän asemansa ei varmuudella heikkenisi, jos he olisivat vähemmän riippuvaisia sosiaalipuolesta.
Nykyinen järjestelmämme tarkoittaa hyvää, mutta käytännössä se viljelee monissa vain näköalattomuutta. Mitä jos jatkossa käyttäisimmekin voimavarat vahtimisen sijasta mahdollistamiseen ja antaisimme yhä useamman ihmisen tehdä työtä - vaikka se ei perinteisissä työsuhteissa tapahtuisikaan?