Caruna on tuottanut keskimäärin 240 miljoonan liikevaihdolla mukavat 70 miljoonaa voittoa viime vuosina, mikä on kaukana huonosta liiketoiminnasta. Toisaalta Carunan ostaja maksoi 2550 miljoonaa sähköverkoista 2013. Mutta miltä tämä näyttää sijoittajan - ja hallituksemme - näkökulmasta?
Vastaus riippuu ostajan tuottovaatimuksesta, sillä kaupoissa pääomasijoittaja käyttää lähes poikkeuksetta muiden rahoja. Niille omistaja haluaa tuottoa eli korkoa. Toisaalta, vaikka sijoittaja käyttäisi omia rahojaan, on niilläkin joku korkovaatimus.
Oletetaan siis että tuottovaatimus on hieman pitkän aikavälin inflaatiota korkeampi, eli 2,5%. Tällöin sijoittaja saa omansa pois n. 150 vuoden jälkeen. Ei kuulosta järin hyvältä diililtä, ja tuollaisesta salkunhoitaja saanee kenkää nopeammin kuin Finavialle johdannaisia ostava rahoituspäällikkö.
Lienee siis järkevää olettaa, että raha halutaan takaisin nopeammin, ja sen odotetaan tuottavan paremmin. Laitetaan koroksi maltilliset 6% ja kestoksi 20 vuotta; sijoittajamme kun on kärsivällinen kaveri.
Kysymys kuuluu: kuinka paljon hintoja pitää nostaa, jotta sijoittajamme on tyytyväinen?
Laskelman helpottamiseksi oletamme yrityksen kulurakenteen pysyvän samana, ja kasvatamme voittoa tasaisesti vuodesta toiseen.
Kun voitto kasvaa 13% joka vuosi, on sijoittaja saavuttanut tavoitteensa. Toisaalta yrityksen inflaatiokorjattu liikevaihto on tuplaantunut 12 vuoden jälkeen, ja 20 vuodessa se on 2,75-kertainen. Jos oletamme että yhtään uutta asiakasta ei tule, maksavat nykyiset asiakkaat siirrostaan tuolloin 2,75 kertaa kovemman hinnan.
Entä jos sijoittajamme haluaa kovemman tuoton, vaikkapa 10% ja rahansa 10 vuodessa takaisin? Tällöin voiton tulee kasvaa joka vuosi 42% jolloin 10 vuoden jälkeen asiakas maksaa n. 6,5-kertaisen hinnan. Tietenkin nämä ovat nopeita laskelmia, jotka perustuvat alussa mainittuihin lukuihin, ja oikean analyysin tekeminen on huomattavasti työläämpää. Siksi laskelmia ei tule ottaa liian tosissaan. Jotain osviittaa se kuitenkin antaa ostajan ajatusmaailmasta.
Pointtini on, että miten naiivia oli hallitukselta kuvitella, ettei hinnankorotusta tulisi? Vai tiedettiinkö tämä, ja ainoastaan todettiin että valtion kassaan tarvitaan rahaa. Veikkaan tässä jälkimmäistä; kovat ajat vaativat kovia ratkaisuja.
Siksi mietin, että mitä TTIP-soppari tuo tullessaan. Että voiko tulevaisuudessa tällaisen kaupan jälkeen valtio enää korjata tilannetta lainsäädännöllä? Siis näin kuten Olli Rehn tänään mietiskeli. Ja toisaalta, jos tilanne lainsäädännöllä muutetaan kaupan jälkeen, niin missä on ostajan suoja?
Vaikeita asioita. Mitä mieltä sinä olet?
ps. laskelmat löydät täältä
