Maailma on kaunis ja hyvää elää sille,
jolla on aikaa ja tilaa unelmille,
ja mielen vapaus,
ja mielen vapaus.
(Irwin Goodman: Maailma on kaunis)
Paavo Väyrynen teki keskustan entisen puoluesihteeri Jarmo "kelmi" Korhosen mukaan "nerokkaan, mutta pirullisen vedon" kun ilmoitti perustavansa oman puolueen ajamaan eroa euroalueesta. Kilpailevan puolueen toimintaan osallistuminenkin, saati sellaisen käynnistäminen, ovat luonnollisesti hyvin vakavan asteen rikkomuksia ainakin kaikissa eduskuntapuolueissa.
Sipilä kuitenkaan ei reagoinut Väyrysen kannalta toivotusti, vaan ilmoitti ettei hänen suhteensa mitään puolueesta erottamisia ole edes mietitty.
Siitä huolimatta taktikointi on lyhykäisyydessään pakotettu onnistumaan, sillä yllättävä veto joka johtaa ihmettelyyn kääntyy tekijänsä eduksi siten, että muiden päiviteltyä aikansa ja arvailtuaan kenties jopa julkisesti motiiveja, täytyy suunvuoro antaa myös arvostelun kohteelle. Niinpä kun toiminta jo herättää hämmästelyä ajankohtaisohjelmia, kolumneja, pääkirjoituksia ja sosiaalista mediaa myöten, odottelee Väyrynen vain milloin hänet kutsutaan esittelemään näkemyksensä. Tyypillisesti näiden esiintymisten jälkeen keskustelu hänestä jatkuu vielä entistä voimakkaampana.
Onhan tällainen Väyrysen puolueshow ilahduttavaa katsottavaa kaikenlaisten paikallisten, euro- ja pakolaiskriisien vastapainoksi. Paavon liikehdintä on ollut arvailun kohde halki hänen puoli vuosisataa kestäneen uransa, varuillaan saavat olla myös puoluekollegat, sillä Väyrysen tempausten yllättävyydelle vetää usein vertoja vain niiden toteutukseen vaadittava röyhkeys.
Kaikkeen aiemmin kirjoitettuun on kuitenkin ollut pohjana vain median tarkoituksella Väyrysestä antama negatiivinen kuva ja hänen kirjoissaan kerrotaan asioiden todelliset taustat sekä se kuinka häntä on aina vainottu, ymmärretty tahallisesti väärin, taklattu laittomalla mediapelissä ja kuinka hänestä levitetään vielä nykyäänkin kaikenlaisia täysin vääriä käsityksiä.
Jos Väyrystä ei olisi, hänet täytyisi keksiä.
