Yhteiskuntasopimus jos on hallituksen suurin ongelma ja mikäli siitä tulee saavutus, niin olemme kaikki edelleen kusessa. Kyllä, edelleen. Katsokaapa huviksenne ympärille tässä EU-landiassa joka ulottuu Kyproksen myötä Syyrian rannoille ja sitä että meillä sijainnistamme huolimatta on talous lähdössä yhtä lujaa kuin heillä. Joojoo, onhan Suomi vasta toiseksi huonoin koko porukasta, mutta onko sillä ylpeilemistä ettei sentään viimeinen? Lamaan ja varsinkin sen pitkittämiseen on panostettu voimakkaimmin omilla toimilla, vaikka puhuvaa pää toisensa jälkeen sanookin (viimeistään puheen kääntyessä heihin) että jostain muusta kuin poliittisista päätöksistä kaikki johtuisi. Maailman suurin lama tietysti vapautti poliitikomme maan kehittämisen vastuusta moneksi vuodeksi, kun pystyi aina vetoamaan tuohon luonnonvoiman kaltaiseen ilmiöön. Sittemmin muut ovat jo toipuneet pitkän matkaa, mutta meillä ei ole kasvussa kuin kaikenlaiset ongelmat. Olisi tervehdyttävää tunnustaa virheet, oikaista huonoiksi osoittautuneet päätökset ja mukana olleiden osalta kannetaan se kuuluisa poliittinen vastuu.
Ajatellessa käsitettä "poliittinen vastuu" alkaa minuakin aina hymyilyttää, vaikka sillä onkin ihan todellinen merkitys seurauksineen. Poliittinen vastuu on yhtä kuin nimi tietyssä yhteydessä josta sinut muistetaan, siis sen aikaa mitä muistetaan. Muuttujia on kuitenkin tuntemattomiksi asti ja äänestäjien mielenliikkeet useimmiten täysi mysteeri. Miettikääpä miten nopeasti mm. Antti Kaikkonen rötöstelynsä anteeksi ja uusi kansanedustajan paikkansa murskaavasta julkisuudesta huolimatta. Keväällä Kauko Juhantalokin palasi kuvioihin. Myöskin erilaisista väärinkäytöksistä julkisuudessa ollut Marja Tiura on toistaiseksi päättänyt uransa poliitikkona, eikä asettunut enää ehdollekaan jäätyään 2011 eduskuntavaaleissa valitsematta. Sitä ennen Tiura oli ollut vaalipiirinsä äänikuningatar, joten viesti oli selvä. Sen sijaan Anneli Jäätteenmäki ponkaisi europarlamenttiin valtavalla äänimäärällä jouduttuaan luopumaan pääministerin tehtävistä. Pimeänä palkkoja maksanut Heidi Hautala sai eurovaaliehdokkaana tukijoita ympäri Suomen.
Politiikan toimituksilta voisi odottaa että he kävisivät läpi kaikki sellaiset eduskunnan päätökset jotka tähän nykytilanteeseen ovat johtaneet, niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin ja antavat meille nimet. Agenttitarinan kaikuja tähän tuo se tieto, että varsinaiset päätökset tehdään oikeasti erilaisissa valiokunnissa, eikä siellä käydyistä asioista saisi kertoa yksilöidysti kuka sanoi tai kannatti mitäkin. Juuri siksi luulisi että politiikan toimittajat näitä penkoisivat, tarvittaessa hyvinkin luovilla keinoilla. Nimethän tottakai ovat vähintään osallistujien tiedossa, kyllä eduskuntaryhmiinkin sitä tietoa tulee, samoin avustajille, ym. vastaaville tahoille. Todellisuus on silti melko masentava. Poliitikot tuntevat toimittajat ja päätoimittajat varsinkaan eivät ole puoluelastista vapaita, niin suojattu elämä omien kardinaalivirheiden kohtaamiselta on mahdollista. Maan ajautuessa yhä suurempiin vaikeuksiin ja jähmettyessä itse säätämiensä rajoitusten keskelle, ainoan kysymyksen pitäisi olla että kuka rikkoo hiljaisuuden ensimmäisenä?
Käytäisiin nykytilannetta selkiyttävä keskustelu totuuskomission hengessä. Äänestäjän ja poliitikon suhde maassamme kaikkien kohujen jälkeen vaatisikin tämän mittakaavan puhdistautumista.
Kuitenkin politiikan muutosta ja puhtaalta pöydältä aloittamista hidastaa se verkottuminen jolla aikoinaan koko maa rakennettiin edunvalvonnan hengessä. Jälleenrakennuksen aika on hienolla tapaa kaikkia yhteiskunnan kerroksia yhdistävä osa historiaa, tosin sillä oli ikävänä sivuvaikutuksena se ettei meille syntynyt riippumatonta mediaa. Eikä oikeastaan enää voikaan syntyä.
Suomessa on vain erilaisia mediakonserneja, joista niistäkin suurinta ja "luotettavimpana" pidettyä ohjataan lopulta Arkadian kammareista. Kiusallisia asioita penkova kirkasotsainen journalisti kenenkään palveluksessa joutuisi nopeasti epäsuosioon ja silloin voi unohtaa haaveet etenemisestään. Freelance-toimittaja ei ole riippumaton vaan työtön astuessaan väärille varpaille.
Nykyinen media on siirtynyt käyttämään poliittista valtaa ja jokainen median toimija tietää hyvin työpaikkansa voiman mielipiteiden muokkaajana. Niinpä politiikan toimittajat tekevät otsikoita ja juttuja lähinnä inhoamistaan tai kannattamistaan puolueista ja poliitikoista. He tekevät juttunsa poikkeuksetta asenteensa mukaisella sävyllä, joten todellinen tiedonvälitys olisikin enemmän häiriötekijä. Toimittajasta ja varsinkin hänen suhtautumisestaan on tullut raportoinnin keskeinen sisältö kohteensa sijaan. Viimeistään toimituksen esimies lisää lopputulokseen omat ennakkoluulonsa.
Niin sanottu median moniarvoisuus kostautuu siinä että jokaisella on suosikkinsa varjeltavana, joten yhteishenkeä pelkän totuuden selvittämiseen on turha etsiä.
Kaupallisen median toki täytyykin seurailla trendejä, nehän myyvät ostajilleen sopivassa moodissa kerrottuja juttuja, varsinaisen sisällön lisäksi. Tietysti myös omistajilla ja mainostajilla on omat suosikkinsa.
Yleisradio julkaisi jutun Vanhasen lautakasasta, niin ilmeinen sepite kuin se olikin, mutta politiikan rakenteellisiin vinoumiin se ei halua puuttua. Niinpä ainoa taho jolla olisi mahdollisuus tehdä historiaa ja parantaa yhteiskuntaa, ei varmasti sitä tee.