Patriot on Yhdysvaltain tärkein ballististen ohjusten torjuntaohjus. Se on maasta ilmaan ammuttava ohjus (Surface-to-Air Missile, SAM), jonka uusinta versiota PAC-3 valmistaa Raytheon ja Lockheed Martinin. Ohjuksen kappalehinta on noin 4 milj $, mutta itse järjestelmään on varattava lähes 1 mrd $.
Venäjä on siirtänyt Puolaan ja Liettuaan rajoittuvaan Kaliningradin alueelle Iskander-M taktisia ballistisia ohjuksia, mikä on vastaus Puolan aikeille hankkia vuoden 2022 jälkeen USA:sta kaksi Patriot patteria ohjuksia, joiden arvo on yhteensä noin 7 mrd $. Puolalla on menossa vuoteen 2022 ulottuva 36 mrd $:n puolustusvoimien modernisointiohjelma, jossa ohjusjärjestelmä muodostaa tärkeän osan.
Ilmasta maahan ammuttavat ohjukset saattavat 2018 nähdä rinnallaan uuden kehittyneemmän sukupolven, jos USA:n armeijan ja Lockheed Martinin 66 miljoonan dollarin arvoinen kehityssopimus tuo tulosta. Uudessa JAGM ohjuksessa (Joint Air-to-Ground Missile ) olisi 2-toiminen, mm-aaltotutkaan perustuva hakupää, joka löytää ja seuraa huonollakin säällä myös liikkuvia ajoneuvoja ja panssarivaunuja. LM:n Helfire-, Raytheonin TOW- ja eurooppalaisen MBDA:n PGM-ohjukset saisivat siten kovan kilpailijan rinnalleen.
Hellifire ohjusten kappalehinta tilusmäärästä riippuen tällä hetkellä on noin 80000-130000 $ ja JAGM hinnan on arvioitu olevan 10-20% tätä suuremman. Nyt tehty sopimus sisältää 185 ohjusta ja optiona 2600 kappaletta lisää. Hellfire-ohjukset säilyvät rinnalla, sillä vuoteen 2016 asti LM:n tuotanto on noin 650 kappaletta kuukaudessa.
Lähde Defence News 10.8.2015.
MBDA on saksalais- ranskalais-, englantilais-, italialainen ohjuksia valmistava yhteisyritys, jonka omistus 2006 jakautui seuraavasti: EADS (37,5%), BAE Systems (37,5%), Finmeccanica (25%).