Bysselissä esitetään kummallista näytelmää, missä Euroopan johtajat kinaavat mitättömistä asioista, jotta saisivat britit uskomaan että heidän pääministerinsä on suuri sankari, joka on hankkinut briteille merkittäviä etuja, jotta britit uskoisivat pääministeriään ja äänestäisivät Englannin EU- jäsenyydelle jatkoaikaa.
Oikeasti kyse on jostain muusta. Kyse on kansallismielisyyden noususta ympäri Eurooppaa. Kyse on nostalgiasta. Kyse on siitä että kansalaisten mielikuvat omasta kansasta ja sen tuomasta tutusta turvasta ja yhteisöllisyyden tunteesta ovat vahvoja ja niistä halutaan pitää kiinni.
Kaikenlaiset "eurostoliitot" ja unionit pelottavat ihmisiä, ne eivät tuo turvallisuuden tunnetta, kuten oma maa ja sen itsenäisyydestä kiinni pitäminen. Näihin pelkoihin ovat käyneet kiinni ja käsiksi opportunistiset poliitikot, jotka lietsovat kansalaisten irrationaalisia pelkoja ja isänmaallisia tunteita, tarkoituksena nousta tällä tavalla itse politiikan huipulle, päättäjien joukkoon.
Tästä on siis kysymys, kyse on tunteista, ei suinkaan siitä että EU olisi sinänsä hyvästä tai pahasta. Se onko EU hyvästä tai pahasta eri jäsenmaille on oma juttunsa, brexitissä ei ole kyse siitä, vaan brittien kansallistunteesta ja kansallisylpeydestä.
Brittien pääministeri David William Donald Cameron haluaisi kovasti pitää maansa EU:ssa, mutta hänen on vaikeata taistella maassaan vallitsevia kansallismielisiä tunnetiloja ja niitä lietsovia populistipoliitikkoja vastaan. Eivät äänestäjät jaksa järjellä ajatella, he ottavat mieluimmin tunteen käyttöön ja äänestävät tunteen mukaan ja siinä taistossa EU- mieliset poliitikot ovat heikoilla.
Koska EU- myönteiset häviävät tunteista käytävän kamppailun Britanniasta ainakin 4-3, ellei vieläkin pahemmin. Cameronin on ollut pakko yrittää tehdä jotain, säilyttääkseen oman kannatuksensa ja puolueen kannatuksen, mikä puolestaan takaisi Englannin jäsenyyden EU:ssa.
Jotta tämä Cameronin toive voisi toteutua hän on koittanut järjestää näytöksen, näytöksen jonka nimi on Englannin EU- ehtojen uudelleen neuvotteleminen. Tämä näytös on ollut valtava voimanponnistus Cameronille ja muille EU:n EU- mielisille poliitikoille, jotka kaikki haluavat samaa, Englannin pysymistä EU:ssa.
Tällä hetkellä näyttää siltä että kaikki nähty vaiva voi olla hukkaan heitetty ja Britit päättävät silti äänestää etteivät halua kuulua mihinkään EU:hun.
Mielestäni se ei olisi mikään katastrofi eikä maailmanloppu eikä EU:n loppu. Se ei automaattisesti merkitse rauhan ajan loppumista Euroopassa ja sodan syttymistä EU:n ja Englannin välille, kuten olisi tapahtunut jossain aiemmassa historian vaiheessa, kun joku alue pyrkii irrottautumaan jostain toisesta alueesta ja itsenäistymään.
Brexitistä huolimatta Eurooppa tarvitsee Englantia ja Englanti EU:ta ja suhteet voidaan järjestää yhtä hyvin ilman että Englanti kuuluu EU:hun. Kaikki voi toimia ihan samalla tavalla kuin ennenkin ja suhteet voivat olla jopa tiiviimmät. Britit voivat hyväksyä EU:n direktiivit paremmin, kunhan pääsevät eroon siitä nöyryttävästä tunteesta että joku muu taho kuin Englannin ylä- ja alahuone on ne säätänyt.
Voisi olla jopa parempi että koko EU:n nimestä luovuttaisiin ja jatkettaisiin EU:n aloittamaa eurooppalaista yhteistyötä jollain muulla nimellä, sellaisella nimellä mikä vähemmän loukkaisi ihmisten kansallistunteita eri puolilla Eurooppaa.