Katsoinpa tässä lauantaina 20 helmikuuta Yleleaksin. Siinä on joskus ollut hyvää huumoria ja parhaimmillaan jopa sellaisia iskuja, jotka jäävät historiaan. Jopa niin, että armottoman lahjomaton brittihuumori on joskus kalvennut.
Jokaiselle käsikirjoittajalle tulee joskus huonoja päiviä. Tulee sutta ja sekundaa. Sekin on ymmärrettävää. Nyt taisi lurahtaa sitä ihan koko puntti täyteen.
Se, että jotakuta haukkuu vakavissaan tai huumorin varjolla sosiopaatiksi ei ole hyvää satiiria tai edes keskinkertaista huumoria. Se on vain herjaa. Tylsää herjaa. Miten se eroaa torimummojen torailusta? Edes poliitikot, joita pitää ja on hyväkin retuuttaa pitkin median käytäviä, eivät ansaitse tällaista.
Nyt Yleleaksin kirjoittajat nimittivät ulkoministeri Timo Soinia sosiopaatiksi.
Ensimmäinen reaktioni oli ajatella, että nämä nuoret kirjoittajaparat eivät edes tiedä mikä on sosio/psykopaatti. Se on heille varmaan jokin kiva sivistyssana: mallia kondoli, kondomi, kortisoni.
Toinen reaktioni oli että tietämättömyys oli Yleleaksin kirjoittajilla nyt ihan hallussa ilman intellektuaalista harkintaa. Sana oli kiva, jotain suttuista mutta se mitä se oli, meni vähän ohitse. Voiko näitä ihmisiä tuomita jos he eivät ymmärrä tätä?
Arvoisat Yleleaksin kirjoittajat. Käyttämänne sana on vakava diagnoosi mielenjärkkymisestä. Se on kliininen termi. Hitler oli ilmeisesti psykopaatti tai sosiopaatti, Stalin oli sitä varmasti ja ilmeisesti myös Pol Pot oli. Sivistyneessä hyvinvointiyhteiskunnassa sellaiset on saatava hoitoon. Nyt kuitenkin Suomen ulkoministeriä nimitettiin sosiopaatiksi.
Noin lonkalta vaan.
Huumorin ikuinen ongelma on se, että jokin naurattaa toista ja toista taas ei naurata yhtään. On kuitenkin jonkinlainen raja ja selvä linja, jota voi tehdä ja ei voi tehdä. Sosiopaatiksi haukkuminen on vakava asia. En tiedä miten nämä kirjoittajat ovat itsensä sivistäneet mutta minulla tuli sellainen kutina, että heillä ei ole pätevyyttä määritellä ketään psykiatrisin termein. Vakavan mielisairauden toteaminen vaatii ammatti-ihmisen pätevyyden. Heillä oli vain toimittajan pätevyys: ehkä ”melkein maisterin” tai ihan kandidaatin paperit.
Kysymys on myös periaatteellinen.
Voi tietenkin ajatella, että sehän on vain sellainen heitto ja satiiria mutta tässä asiassa ei edes huumorin kotimaassa mennä tietyn rajan ylitse. Margaret Thatcheriä haukuttiin Hitleriksi mutta jokainen tiesi, että se oli poliittinen termi, ei kliininen. Kukaan ei todella ajatellut, että tässäpä on nyt natsien suuri johtaja. Oikeasti.
Intellektuaalisen etiketin ymmärtäminen on vaikeaa. Se vaatii henkistä kypsymistä. Poliitikosta voi sanoa, että ”se on hullu” (harmiton) tai ”typerä” (ei ymmärrä mistään mitään) tai että hänen politiikkansa on mielipuolista mutta kenestäkään ei voi sanoa että hän on psykopaatti tai sosiopaatti. Jollei ole vakavaa syytä todeta näin.
Se miksi tästä nyt kannattaa puhua on se, että nämä huumorin suuret vantaajoet, nämä suuret hjumoristit, jotka näitä sketsejä kirjoittelevat, toimivat myös jonkinlaisina inkvisiittoreina yleisessä keskustelussa.
He määrittelevät sen, että on väärin kutsua afrikkalaista neekeriksi mutta että Suomen ulkoministeriä saa kutsua kyllä sosiopaatiksi. Tämä Pasilassa suloisesti oleileva väki, joka nauttii hyvää palkkaa, voi kyllä tuomita ihmisiä siitä, että joku tuomitsee monikulttuurisuuden mutta itse he eivät kyllä noudata minkäänlaista reiluutta, kohteliaisuutta tai kohtuutta.
Nämä henkilöt ovat ensimmäisenä nimittelemässä jotain rasistiksi mutta itse he kyllä heittelevät mielisairaan nimityksiä poliittisen korrektiuden vaatimalle puolelle. Tekopyhyys sopisi tässä tietenkin oikeaksi termiksi mutta näyttää siltä, että senkin termin käyttäminen on vaikeaa sillä eiväthän he ymmärrä siitä mitään.
Huumori on vaikea laji ja kuten eräs toimittaja puolusteli ”se vaatii myös katsojilta”. Aivan! Jos Suomen Saturday Night Show ei ole hauska kuten USA:ssa niin sitten se on katsojien – noiden kirottujen junttien vika! Hajottakaa tämä kiittämätön kansa ja hankkimaa meille uusi, joka nauraa sopivassa kohdin eikä arvostele meitä! Ja maksaa ylen verot mukisematta ja nöyränä.
Toinen mielenkiintoinen asia on se, että nämä skribentit eivät koskaan nouse ylös ja nosta kättään ylös. Heissä ei ole sitä moraalista säiettä, joka pakottaisi sanomaan: ”minä se olin!”.
Epäilen, että he eivät uskalla tulla ulos Ylen kaapista vaan pysyvät siellä – kirjoittaen jostain nimettömyyden lävestä, perusteellisen sivistymättöminä, täydellisen itsevarmoina ja yksinkertaisen huumorintajuttomina.
Arto Luukkanen
Järvenpää