Suomi maksaa kehitysapua noin miljardi euroa vuodessa. Uutisissa moneen kertaan paljastettu kehitysavun perille menemättömyys on saanut veronmaksajat vihaisiksi. Enemmistön moraalikäsityksen perusteella meillä on tarpeeksi omia ongelmia ja köyhiä, joista pitäisi ensin huolehtia. Suvaitsevaisto paheksuu vihaisia veronmaksajia, jotka eivät halua verorahojensa menevän banaanivaltioiden rikollisille.
Miksi meidän ei kannattaisi maksaa kehitysapua?
- Historiallisesti meillä ei ole kolonisaatiovelkaa kolmannen maailman valtioille. Siirtomaita pitäneiden valtioiden tulee hyvittää velkansa.
- Ilman oikeusvaltiota tuki ei mene perille.
- Raha itsessään on huono tukimuoto maille, jotka kaipaavat infrastruktuuria, demokratiaa, vakautta ja järjestystä.
- Klassisessa tapausesimerkissä pieni kylä saa rahaa. Kylään tuotavasta tavarasta vastaava eliitti nostaa myymiensä hyödykkeiden hintoja. Rosvoparoni saa kaiken. Kylä ei hyötynyt avusta mitenkään.
Investoinnit vaihtoehtona
Maailmanpankki antaa matalakorkoisia lainoja maiden nostamiseksi, mutta senkin toiminnan eettisyyttä, tehokkuutta ja toiminnan todellisia tarkoitusperiä on kritisoitu erittäin voimakkaasti salaliittoteoreetikkopiireissä.
Ratkaisuksi esitän toiminnan muuttamista molempia osapuolia hyödyttäviksi investoinneiksi. Tunnetusti kehitysmaiden taloudellisena ongelmana ovat olleet matalasti jalostettujen hyödykkeiden pakkomyynti vientiin, joka on käytännössä laillista ryöstöä. Viedään investoinnit ja osaavaa akateemista väkeä sinne, missä on halpoja resursseja ja työvoimaa.
Kehitysavun sijasta voisimme esimerkiksi perustaa kerran vuodessa miljardilla eettisen tehtaan johonkin kehitysmaahan, jossa tehdas kehittäisi paikallisista resursseista huippuunsa jalostettuja tuotteita. Vaikkapa sitä maailmanpelastusteknologiaa – clean techiä, aurinkopaneleeja, hyönteisproteiinikontteja jne. kaikkien hyväksynnän saamiseksi. Kehitysyhteistyöammattilaisten ja tulkkien lisäksi avuksi lähetettäisiin insinöörejä ja muita huippuammattilaisia johtamaan ja ohjaamaan kouluttamattomia paikallisia.
Tehtaan kylkeen perustettaisiin opisto levittämään koulutusta paikallisille. Tehdas loisi ympäristöönsä kestävää infraa, työtä ja hyvinvointia.
Tehdas voitaisiin jättää paikallisten pyöritettäväksi noin kymmenessä vuodessa, jonka jälkeenkin valtio keräisi tuottoja investoinnistaan pääomistajana. Kehitysmaalaiset oppisivat huolehtimaan itsestään ja ajamaan omia asioitaan koulutuksen ja työn kautta. Saisimme vietyä suomalaista osaamista maailmalle ja Moolokin kidan sijasta tuottavan runsaudensarven. Kaikki voittavat.
Kritisoidakseni ajatusta koen, että haasteiksi tulisivat oikeasti kyvykkäiden johtajien löytäminen projekteihin ja ulkomainen huijauskulttuuri.
Nykyinen kehitysapu ei luo tarpeeksi kestävää hyvinvointia. Koulutus ja etenkin tyttöjen koulutus on paras tapa parantaa kolmatta maailmaa.