Televisiostudion miljoonien eurojen kömpelöt uudistukset koen ärsyttäviksi. Maksamani 85 euron Yle-vero oikeuttanee mielipiteeseen.
Kömpelöt pulpetit ja kömpelöt koreografiat näyttävät uudistajien lapsuuden koulumiljööltä. Ohjelmien kuulutukset lie tarkoitettu lukutaidottomiksi arvioiduille katsojille (?) . ‘Inhimilliset tekijät’ ja muu ompeluseuraviihde, sekä lääkäri- ja terapeuttikäynnit kuuluvat vastaanotolle, ei televisioon. Erikoisesti, Ylen mainokset saattavat täyttää enemmän ohjelma-ajasta kuin luvallisilla mainoskanavilla.
Hiljakseen olin jo ollut taipumassa uskoon, että monien pettymysten Suomessa ei osata enää soittaakaan. Lohtua toi Teema esittämällä Lappeenrannan laulukilpailun loppiaisena 2016, jossa erityisesti kaupunginorkesterin sointi herkisti kuuloa. Iloisesti yllättänyt orkesteri osoitti, että ainakin Karjalassa osataan. Ja kiitos Teeman, sain siitä todistuksen suoraan kotiin.
Pääasiallinen pettymys ja valitukseni aihe on Ylen helmeksi kohotettu Helsingin musiikkitalo: Ei taloa musiikin tekopaikkana voi moittia mutta perusidea, musiikki, on jäämässä taka-alalle kahvilakulttuurin tieltä. Kahvittelu konserttien väliajalla voi antaa kuulijalle tilaisuuden suodattaa kuulemaansa, mutta televisionkatsojalle ei ole pakoa tietävistä ja siksi niin rasittavista väliajan ‘keskusteluista asiantuntijoiden’ kanssa.
Musiikkitalon infestoinut opettajaperinne syntyi mahdollisesti 80-luvulla. Härmän lukiossa keskusteltiin kirjasta, joita olin alennusmyynnistä ostanut äidinkielen ryhmälleni. Romaanin oli kääntänyt kirjailija Eila Pennanen, jonka kaksitoista- (12) sivuinen selostus oli kirjan alkulehdillä. Näin älymystön edustajana Pennanen todistaa elitistisen/arjalaisen uskomuksensa alamaisen suomalaisen lukijan kyvyttömyydestä ymmärtää.
Kyllä Musiikkitalossakin kunnollista soittoa voi kuulla. Tämän osoitti myös Radion Sinfoniaorkesteri (RSO) helmikuussa, kun sitä johti läsnä oleva Mikko Franck. Läsnä oleminen olisikin jokaisen suomalaisten etu. …Mistä muistuikin mieleeni tuo lappeenrantalaisten soinnikas musisointi.
Koomiselta vaikuttavat Ylen ihmissuhdeohjelmien sairaskertomukset, joissa moni näyttää ikään kuin odottavan lapsuutensa opettajaa sanomaan mitä nyt tehdä. Koulun käytyään normaali ihminen kykenee etsimään elämänsä tarpeet. Yleisiin ihmisoikeuksiin kuuluu vapaus kuunnella musiikkinsa omin korvin, ilman asiantuntijan sekaantumista.
Seppo Mononen tutkija filosofian maisteri Ilmajoelta