Opintotuen uudistus ei ymmärrä opiskelijoiden todellisuudesta mitään. Hallituksen koulutuspolitiikassa sivistyksellä ei ole itseisarvoa, vaan se on pelkkä menoerä.
Selvitysmies Roope Uusitalo ja ministeri Sanni Grahn-Laasonen eivät ilmeisesti ole olleet matematiikan tunneilla hereillä:
Opintoraha putoaa 250 euroon kuukaudessa. Opintopisteitä pitää kuitenkin suorittaa 6/kk entisen viiden sijaan. Kokonaistukiaikaa lyhennetään vastaamaan vain tutkinnon tavoiteaikaa (kandidaatintutkinto 3 v, maisteri 2 v). Lainan osuutta nostetaan 650 euroon kuukaudessa, mutta jotta saa 30% hyvityksen, pitää valmistua tavoiteajassa. Tavoiteajassa pysyminen edellyttää joka vuosi 60 op:n suorittamista. Ja kaiken tämän kanssa samaan aikaan hallitus leikkaa koulutuksesta miljardin koko hallituskauden aikana, mikä tarkoittaa yliopistoissa vähemmän opetusta, henkilökuntaa ja tukipalveluita.
Toivotan ministeri Grahn-Laasosen koska vain tervetulleeksi joko Helsingin tai Tampereen yliopistoon kysymään keneltä tahansa opiskelijalta, onko hän päässyt tutkintoon pakollisina kuuluville kursseille aikataulussa. Kielikursseille saa parhaimmillaan hakea kolme vuotta ennen kuin pääsee kurssille, joka sopii myös muiden kurssien kanssa lukujärjestykseen.
Samalla reissulla arvon opetusministeri voi kysyä, miten yliopistot aikovat järjestää lisää opetusta, jotta jokainen opiskelija voi oikeasti valmistua maisteriksi viidessä vuodessa.
Tiivistettynä: opiskelijoiden pitää tehdä enemmän ja nopeammin vähemmällä tuella. Yliopistojen pitää tarjota enemmän vähemmällä rahalla. Ei yksinkertaisesti voi kiristää jokaista opiskelijan toimeentuloon vaikuttavaa ehtoa ja samaan aikaan viedä yliopistoilta resurssit laadukkaan opetuksen järjestämiseen.
Hallituksen koulutuspolitiikka muistuttaa lähinnä peukaloruuvia: kiristetään niin paljon kunnes itkua tuhertaen tulee maisteri. Peukaloruuvi oli keskiajalla käytetty kidutusmenetelmä, jossa peukaloita tai varpaita murskaamiseen asti kiristämällä pakotettiin tunnustus ulos. Hallitus kiristää samalla tavalla korkeakoulutusta joka puolelta ja lisää painetta esittelemällä puolen vuoden välein uusia uudistuksia eli heikennyksiä.
Kurkistetaan vielä opiskelijoiden arkeen, koska se on hallitukselle ilmeisen vieras ja merkityksetön asia.
Uusitalon selvityksessä ehdotettu 6 op / kk tarkoittaa 54 opintopistettä vuodessa. Esimerkiksi Tampereen yliopiston sisäisessä rahoituksessa yksiköt ovat saaneet rahaa jokaisesta 55 opintopistettä suorittaneesta opiskelijoista. Olemme yrittäneet ainejärjestössä lisätä tietoisuutta tästä, jotta yhä useampi 55 opintopistettä suorittaisi ja siten yksikkömme saisi enemmän rahaa mutta myös siksi, että opiskelijat pysyisivät opinnoissaan aikataulussa.
En kuitenkaan tiedä, miten yliopistojen resurssit riittävät, jos jatkossa jokainen monesta tuhannesta opiskelijasta suorittaa 10 opintopistettä vuodessa lisää. Grahn-Laasoselle ja Uusitalolle tiedoksi: jonkun ne esseet ja tentit on tarkastettava ja luennot pidettävä. Jos henkilöstöä ei lisätä, se on pois tutkimuksesta.
Yksi opintopiste vastaa n. 27 tuntia työtä. Mitähän työntekijät olisivat mieltä, jos hallitus pakkolailla säätäisi 27 tuntia lisää kuukausittaiseen työaikaan - mutta samalla leikkaisi tuloista pois neljänneksen? Jatkossa opiskelijan edellytetään tekevän opintotuen saamiseksi yli kahdeksantuntista työpäivää.
Myytti laiskoista opiskelijoista on puppua. Aikaa on kuitenkin jäätävä myös muuhun, kuten harrastamiseen, liikkumiseen, ihmissuhteisiin ja työkokemuksen hankkimiseen.
Tämä uudistus ei ymmärrä korkeakoulutuksen todellisuutta. Yliopistot eivät ole mitään maisteritehtaita. Niiden tarkoitus on kasvattaa ajattelevia, kriittisiä ihmisiä. Ajattelun kehittymistä ja kriittisyyteen kasvamista mitataan ihan muilla mittareilla kuin vuosina tai opintopistemäärinä. Tämä prosessi vie jollakulla viisi, toisella kahdeksan vuotta. Korkeakouluopiskeluun liittyy isoja elämänmuutoksia. Se on kuitenkin monille todella antoisaa aikaa.
Joku saattaa parin ensimmäisen vuoden jälkeen todeta, että jokin toinen ala kiinnostaakin enemmän. Akateemiseen vapauteen kuuluu mahdollisuus muuttaa mieltään. Kun alanvaihto on mahdollista, ei yhteiskunta käytä rahaa suotta siihen, että ihmiset valmistuvat alalle, joka ei sitten kiinnostakaan.
Hallituksen keinoilla saadaan tyytymättömiä ja nopeasti läksynsä lukeneita mutta vähän oppineita ja heikosti maailmaa ymmärtäviä putkimaistereita. Tämä hallitus suhtautuu koulutukseen harvinaisen vihamielisesti eikä ymmärrä sivistyksen itseisarvoa. Tämä hallitus asettaa navetat ja autotkin korkeakoulujen edelle.