Jalkapuolena toipilaana minulle on nyt viimeisen kuukauden aikana kehittynyt valmius määritellä itseni aikaisemmasta suhteellisen aktiivisesta liikunnallisuudestani poikkeavasti vammaiseksi, mitä käsitystä tukee erään kuulemani vammaisjärjestön edustajan esittämä määritelmä vammaisuudesta kaikkien ihmisten perusominaisuutena. Vammaisuuden aste tulee ilmi siitä, mitä apuvälineitä ihminen tarvitsee selviytyäkseen jokapäiväisistä askareista - ja nykymaailmassa aika harvahan tulee toimeen "omillaan".
Perusmuodossaan jo pelkkä omatoiminen selviytyminen arjessa edellyttää vähintään luonnonoloilta suojaavaa pukeutumista, hygieniatuotteiden säännöllistä käyttämistä infektioiden estämiseksi, digitaalista tai käteisvaluuttaa elintarvikkeiden hankkimiseksi ja ehkä myös laajakaistaverkkoon kytkeytyvää interaktiivisilla ominaisuuksilla varustettua päätelaitetta voidaan pitää nykymittapuun mukaisena toimintakykyä edistävänä tai ylläpitävänä apuvälineenä.
Vammaisuutta ei siis tule segregoivasti ajatella vammaiseksi määritellyn henkilön "puutteellisuuden" tai "huonommuuden" kautta, vaan kuten vammaisaktiivi Kalle Könkkölä on asian ilmaissut "ympäristön kyvyttömyytenä ottaa huomioon kaikki yhteisön jäsenet".
Niin?