Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Kristillinen yhteiskuntakoe ihmisillä epäonnistui surkeasti

Erään uudestisyntyneen professorin blogin kommenttiosuudessa syntyi tiukkaa sanailua erään toisen kommentaattorin kanssa. Aina kun näitä uskovia kommentaattoreita tenttaa vähän pitempää, taustaoletukset tulevat ilmi. Ilmaisujen muotoilut saavat aika absurdeja piirteitä.

 

Taustaoletuksena ”aitoavioliittolaisilla” ja muutamalla muulla uskovalla näyttää olevan kristinuskon kuvitellun jumalan kuviteltu tahto. Tällaisen todentamattoman tai selvästi epätoden olion pitäminen totena tuottaa vain johtopäätöksiltään epätosia lauseita.  Näitä epätosia lauseita sitten käytetään kulloisenkin agendan pönkittämiseen.

 

Nämä taantumukselliset piirit pyrkivät tekemään uskostaan salonkikelpoisen jättämällä tavallisesti mainitsematta uskonsa, jotta heihin voisi suhtautua muuten kuin harhaisina hörhöinä.  Harhaista hörhöilyä ovat juuri kuvitellut jumalat. On turha olettaa, että muiden tulisi suhtautua noihin väitteisiin muuten kuin harhaisena toiveajatteluna.

 

Humen giljotiinia ja Ockhamin partaveistä käyttämällä näistä uskovien avioliittoa koskevista väitteistä ei jää jäljelle muuta kuin sentimentaalista sanapuuroa. Riippumatta siitä huomioidaanko taustaoletukset vai ei, he operoivat faktavapaalla vyöhykkeellä. Tuossa ym. uudestisyntyneen professorin blogissa faktavapaa vyöhyke oli jo niin suuri, että olettaisi professoria itseäänkin nolottavan. Uudestisyntynyttä professori komppaava keskustelukumppanini veti lopulta faktavapaan vyöhykkeen aivan uusiin sfääreihin.

 

Tämä keskustelukumppani vetoaa kerta toisensa jälkeen olettamiinsa lasten oikeuksiin perin sentimentaalisella tavalla vailla faktan häivääkään. Lasten oikeudet ovatkin näiden ”aitoavioliittolaisten” keppihevonen, jolla kalastellaan kannattajakuntaa. Kaikki mitä he ikinä sanovat noista lasten oikeuksista ovat vain heidän omia oletuksiaan lasten oikeuksista. Kaikki mitä lasten oikeuksista ikinä sanotaan, ovat aikuisten muotoiluja asiasta. Tässä asiassa faktavapaa vyöhyke on tolkuttoman suuri. Tässä vaiheessa kuvaan tulevat myös taustaoletukset: kun uskonnolliset taustaoletukset ohjaavat ajattelua ja käyttäytymistä, niin lasten oikeudet joutavat romukoppaan. Mitään niin lasten oikeuksia loukkaavaa ei ole kuin "raamatulliset lasten oikeudet". Ollakseen johdonmukaisia nämäkin taustaoletukset tulisi ilmaista väitteen yhteydessä.

 

Lopulta kristillinen ja islamilainen yhteiskuntakoe ihmisillä on epäonnistunut surkeasti. Onneksi länsimaissa asia ymmärretään, joten on ollut kaikki perustelut luopua uskontoihin pohjautuvista ihmiskokeista. Näiden ihmiskokeiden haitat sekä lasten että aikuisten kannalta on tarkasti dokumentoitu. Mutta faktathan eivät ole esim. uudestisyntyneen professorin ja hänen komppaajiensa bravuureita: denialismi edellyttää faktavapaata vyöhykettä ja päinvastoin. Tässäkin asiassa refleksiivisyys toimii.

 

Raamattu ja Koraani ovat niitä kaikkein vihamielisimpiä uskonnollisia tekstejä ihmisen kannalta. Ihmisiähän lapsetkin ovat, joten Raamatun ja Koraanin perhekäsitykset ovat samalla viivalla. Tässä nyt noudatettiin änkyröiden oletetusta siitä, että perhe olisi jollain tavalla jonkin kuvitellun jumalan määräämä ideaalinen malli. Taas he operoivat faktavapaalla vyöhykkeellä. Kun heille osoitetaan, että asialla ei ole mitään tekemistä yhdenkään jumalan kanssa, tapahtuu retorinen paradigman siirtymä: silloin aletaan puhua ikiaikaisista perinteistä. Faktahan on, että yksikään perinne ei ole ollut ikuinen. Perinteet eivät ole muuttumattomia monoliitteja. Traditiot ovat muuttuvia. Hassua että uudestisyntyneen professorin erikoisalaa on mm. kasvatuksen traditio, mutta populaarissa kirjoittelussaan hän operoi faktavapaalla vyöhykkeellä selittämällä ummet ja lammet ikuisista perinteistä, joita ei ole historian saatossa edes ollut olemassa.

 

Lapsia, avioliittoa ja perhettä koskevat käsityksen ovat änkyrä- kristittyjen ja ääri-muslimien osalta yhtenevät. Tästä aiheesta kirjoitin 4.1.2016 Puheenvuorossa otsikolla Islamistit ovat kristittyjen fundamentalistien hyviä liittolaisia.

 

Minä kirjoitin:

Uskoa taivasheppuun pyritään pitämään yllä uhkailun, pelottelun, suostuttelun ja pakottamisen keinoin. Kristityt fundamentalistit pahoittelevat sitä, että heillä ei ole enää käytössä islamistien keinoa nimeltä kaulankatkaisu. Oi niitä aikoja, kun kristitytkin saattoivat katkaista kaulan kerettiläisiltä, pakanoilta ja uskonnottomilta! Siinä toteutui taivashepun tahto viimeistä piirtoa myöten: sekä Raamattu että Koraani ovat niitä väkivaltaisimpia mytologioita. Jos nämä opukset esittävät taivashepun tahtoa, niin ei sillä ole väliä kenet tappaa ja millä perusteilla, kunhan vain tappaa.

 

Euroopassa nämä ihmiskokeet ovat onneksi siirtyneet kellastumaan historiankirjojen lehdille. Silti on aika absurdia, että uudestisyntynyt professori, taannoinen keskustelukumppanini, monet ”aitoavioliittolaiset” sekä joukko ”konservatiiveja” edes haaveilevat uudessa kristillisestä tai islamilaisesta yhteiskunnallisesta ihmiskokeesta.

 

Eräs toinen Uuden Suomen blogisti lanseerasi käsitteen fatwakateus. Se kuvaa loistavasti änkyröiden pakottamiseen perustuvaa yhteiskuntapolitiikkaa, jossa minkäänlainen normista poikkeava ajattelu, toiminta tai elämäntapa ei ole suotavaa. Päinvastoin: sellaisesta tulee rangaista ankarasti. Tässä asiassa eräät änkyräkommentaattorit faktojen puutteen johdosta postaavat sekalaisia tautiluokituksia, kun eivät kehtaa mainita, että taustaoletusten mukaan tietyistä käyttäytymisen muodoista tulisi rangaista sieltä asteikon tiukimmasta päästä.

 

Tuosta keskustelukumppanistani, josta käytän tässä nimeä X, sanoo verkkolähde mm. seuraavaa: X on ammatiltaan kirkon lastenohjaaja. Lisäksi X näyttää toimivan kristillisen päiväkodin kannatusyhdistyksessä.  Siellä lapsille esitetään todentamattomia ja selvästi epätosia väitteitä tosina: Tämähän on juuri uskontojen perusprinsiippi. Sellainen on aika moraalitonta, mutta ei sentään rikollista. Uskonnon Uhrit ry saa taas uusia asiakkaita.

 

Sitten X laukoi siinä taannoisessa keskustelussamme seuraavaa:

Minusta olisi ihan hyvä ratkaisu, että olisi kristillinen avioliitto. Joka tapauksessa Suomen avioliittolaki on perustettu perinteisille, konservatiivisille KRISTILLISILLE arvoille.

Jos se halutaan irrottaa niistä kokonaan, niin yhtä hyvin oltaisiin voitu ottaa yleiseen käyttöön rekisteröity parisuhde.

Mutta avioliitolla on ollut, kuten useasti todettua, yhteiskunnallinen merkitys ja tarkoitus. Siitä käsin sen tarpeellisuutta ja asemaa tulisi tarkastella, ja jättää uskonto sivuun.

Itse olen ehdottanut mm. sellaista ratkaisua, että kaikki parit, homo- ja heteroparit, menisivät ensin rekisteröityyn parisuhteeseen, ja kun alkaa syntyä lapsia, suhde muuttuisi avioliitoksi. Ja eroaminen vaikeutuisi huomattavasti, aviorikos kriminalisoitaisiin ja vaatimuksia ja velvoitteita tiukennettaisiin.

Lisäksi lakkauttaisin hedelmöityshoidot ym. lapsenhankintakeinot yksinäisiltä naisilta. Avioliitto suojelisi siis perinteisiä perhearvoja, kuten alun perinkin, mutta lapsettomilla pareilla voisi olla toinen, kevyempi ja vähemmän velvoitteita ja vaatimuksia käsittävä liittomuoto.

Tämä on oma ajatukseni, eikä varmaan tule toteutumaan. Mutta tärkeintä olisi mielestäni, että avioliiton velvoittavuus ymmärrettäisiin. Täysin vapaaehtoisella avioliitolla ei tee mielestäni yhtään mitään.

 

Ja toisessa kommentissa:

Muuten olisin sitä mieltä, että naisen tulisi periaatteessa ottaa miehen sukunimi, ja kaikki muut vaihtoehdot, oman nimen säilyttäminen tai yhdistelmänimi, olisivat maksullisia ja vaatisivat perusteluja.

 

Samansuuntaisia vapausoikeuksien polkemista esiintyi monessakin kommentissa. X ehdottaa siis uskonnon jättämistä sivuun pohdittaessa avioliiton merkitystä, mutta samassa kommentissa väittää Suomen avioliittolain perustuvan kristillisille arvoille. Tämä on epäjohdonmukaisuutta ja faktoista vapaata sanailua tyypillisimmillään. Oikeastaan asia hymyilytti minua.

 

Minä kommentoin X:n kommenttia:

Tämä X:n kommentti on osoitus siitä, millainen olisi Pohjolan kristillinen Saudi-Arabia.  Suorastaan briljantti ulostulo X:ltä! Tätä minä en unohda!

Ja toiseen X:n kommenttiin minä kommentoin:

Eipä toteudu tuossakaan skenaariossa ihmisoikeudet, yhtäläisyys lain edessä, oman identiteetin kunnioittaminen.

Juuri tällaista Pohjolan Saudi-Arabiaa näyttävät uudestisyntyneet, änkyrät ja yksi X kannattavan.

Kiitos X, että paljastit kuinka vihamielisesti suhtaudut vapausoikeuksiin, yhtäläisyyteen lain edessä, tasa-arvoon jne. Kiitos X, että nyt tiedän missä joukoissa seisot. Kiitos X, että osoitit taas kuinka haitallista usko voi olla, kiitos!

Tässä kirjoituksessani olen ollut kovin kiltti näille ”aitoavioliittolaisille”, änkyröille, uudestisyntyneelle professorille ja X:lle.  X ansaitsee erityiskiitoksen siitä, että hän kirjaimellisesti osoitti oman uskonsa olevan ihmiskunnalle haitallinen. Juuri X:n kaltaisten ihmisten takia uskonnot tulevat irrelevanteiksi ja hyvä niin.

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Trending Articles