Opintotukimielenosoituksen alla halusin pohtia laajemmin ylipäätänsä opiskeluani taloudellisessa mielessä. Esitän muutaman huomion, josta ei induktioita vedettäkö, koska nämä koskevat opiskelijana vain minua. Näiden avulla haluan kuitenkin havainnollistaa mahdollisesti pari esimerkkiä siitä, kuinka nurinkuriseksi korkeakouluopiskelu on opiskelijan talouden kannalta menossa.
Itse aloitin korkeakouluopiskelut vaiheessa, jossa minulla oli jo täysi-ikäisenä kuuden vuoden työhistoria. Miksi aloitin korkeakouluopiskelut? Katsoin, että en fyysisesti tekemään koko elämää työuraa postinkäsittelyyn liittyvissä tehtävissä, työtehtävät eivät olleet mielestäni sisällöllisesti tarpeeksi kiinnostavia ja postialan työllisyys oli vuoden 2008 jälkeen viimeistään alenemaan päin digitalisaation takia. Halusin siis vaihtaa uraa, tämä oli myös Kokoomukselle tärkeä hanke viime hallituskauden aikana. Hallitustavoitteissa oli linjattu, että työuria pitää pidentää ”alusta, keskeltä ja lopusta.” Minulla sattui jo valmiiksi ikävä kyllä olemaan velkaa ja yksinasujana oli aivan selvää, että joudun opiskelujeni ohella myös töissä käymään.
Opintotukijärjestelmä ei ole palvellut minua juuri nykyiselläkään mallilla. Huomattavasti kannustavampaa on ollut käydä töissä, myönnän toki, että lainaa olen ottanut. Miten olen sitten voinut suoriutua opinnoistani? Itse asiassa todella hyvin tähän asti. Kahden ensimmäisen opiskelulukukauden aikana suoritin 149 opintopistettä. Kun tähän lisätään näiden vuosien kesillä suorittamani opintopisteet on luku lähes 200. Väite, että työnteko pidentää siis opiskeluaikaani ei pidä tässä suhteen paikkaansa. Lisäksi itse asiassa olen tuonut Helsingin yliopistolle rahaa, koska yliopistojen perusrahoitus muodostuu osittain yli 55 opintopistettä lukukaudessa suorittaneista opiskelijoista.
Kuitenkin olen joutunut opintojen edetessä yhä useammin käymään töissä. Jos olen nostanut välillä opintotukea, olen sen myös joutunut tulojeni takia aina palauttamaan. En ymmärrä miten kukaan opiskelija voi pääkaupunkiseudulla tulla 500 eurolla toimeen kun asumisen ja ruoan hinta kasvaa ennätystahtia. Vaikka palkat nousisivat valtakunnallisesti mediaanipalkkana niin ne eivät ole nousseet opiskelijoita työllistävillä aloilla. Opiskelijoilla ei ole siis mahdollista kuin tehdä töitä opintojensa ohella ja samaa aikaa maamme hallitus uhkaa leikata palkkoja. Jos korkeakouluopinnot pitkittyvät siis oikeasti opiskelijan töiden takia niin hallitus panee toimeen kaksikin kannustinloukkua opiskelijan kannalta. Todellisuudessa kun puhutaan muista lisistä ja etenkin viikonloppulisistä niin näitä on huomattavasti enemmänkin.
Entä väite, että korkeakouluopinnot parantaisivat ”henkisen pääoman” myötä opiskelijoiden arvoa työmarkkinoilla? Itse pääsin melkein käyttämään kerran töissä muovia kelmuttavaa konetta, se on konkreettisen esimerkki oman arvoni kasvusta. Ja itse asiassa opiskelevani alan lähtöpalkat ovat tuntipalkoiltaan huonoimmat kuin postissa tuntipalkkani kokemuslisineen. Mieluisella työllä on siis kova hinta.
Ja kun vielä otetaan tähän huomioon jo itse aikaisemmat koulutusleikkaukset niin kamalinta on, että itse asiassa maksuton koulutukseni joutuu jo ylipäätänsä työmarkkinoilla epäedulliseen asemaan. Miten? Leikkausten myötä kiristetään opetuksen määrärahoja, jotka näkyvät Helsingin Yliopistossa yt-menettelyinä ja organisaatiomuutoksina joiden tulos on nykyisten kandi- ja maisteriohjelmien uudistaminen. Toisin sanoen omaa opiskelemaani pääainetta ei voi opiskella enää vuoden 2020 omana kandi- tai maisteriohjelmanaan. Opintolinjasta tai ohjelmasta, saati oppiaineen olemassaolosta en tiedä.
Jos tähän rinnalle lyödään jatkossa vielä lukukausimaksut niin eräällä logiikalla minä olen paitsi työntekijänä, kuluttajana ja työmarkkinoille sijoittujana moninkertainen häviäjä. Miksi? Jos opintojen hinta työmarkkinoilla mittaa sen laatua opiskeltujen sisältöjen sijaan on selvää ettei opiskelemani spesifi ala, jonka mukaisia tutkintonimikkeitä enää ole olemassakaan, voi modernin taloustieteen hengessä kilpailla maksullisen koulutuksen kansa. Ja vaikka sijoittuisinkin työmarkkinoille niin on edessä siis todennäköisesti edellä kuvaamani kannustinloukku. Tämä ei perustu postialan koviin palkkoihin vaan taide- ja kulttuurialan yhtä surkeisiin lähtöpalkkoihin.
Haluan siis reklamoida maksuttomasta koulutuksestani. Veronmaksajana, opiskelijana, palkansaajana ja yleishyödyllisten palveluiden toteuttajana. Tämä reklamaatio voi ainoastaan kohdistua sivistystä ja kulttuuria sekä palkansaajia ja opiskelijoita kansantaloudellisesti kestämättömästi kurjistavalle Suomen hallitukselle. Reklamoivassa ovat Kansalaistorilla myös monet muut.