Vasemmistolainen turkulainen kansanedustaja ja puolueen puheenjohtajaehdokas Li Andersson kirjoittaa tänään Turun Sanomien mielipidepalstalla toimittaja Bruno Jäntin kanssa yhteisen mielipidekirjoituksen otsikolla "Suomen lämpimät Turkki-suhteet kestämätöntä ihmisoikeuspolitiikkaa" (TS 10.3. 2016). Siinä edustaja Andersson hyökkää jyrkästi Suomen ja Turkin hyviä diplomaattisia suhteita vastaan. Käytännössä hän samalla vaatii Suomea ja Euroopan unionia jättämään Turkissa olevat syyrialaiset pakolaiset heitteille Turkin hallituksen harjoittamasta sisäpolitiikasta johtuen.
Edustaja Andersson ilmeisesti kuvittelee, että Turkkia johtavan presidentti Erdoganin ja tämän islamistisen AKP-puolueen voi saada toteuttamaan inhimillisesti kestävää politiikkaa ja lopettamaan Syyrian väkivaltaisten islamistijärjestöjen tukemisen tai sotilasoperaatiot kurdeja vastaan kieltäytymällä yhteistyöstä tämän kanssa tai lopettamalla Turkin pakolaisleirien rahoittamisen. Valitettavasti tällaisilla kuvitelmilla ei ole mitään totuuspohjaa.
EU:n ja Turkin pakolaissopimus: Propaganda ja todellisuus
Andersson arvosteli EU:n ja Turkin saavuttamaa pakolaiskriisisopua tuoreeltaan myös Facebook-päivityksessään, väittäen sen johtavan "kaikkien pakolaisten palauttamiseen" Turkkiin. Tämä siitä huolimatta, että sopu mahdollistaa ainoastaan EU-alueelle Turkista laittomasti saapumisten turvapaikanhakijoiden palauttamisen Turkkiin, sillä edellytyksellä että jokaista palautettua kohden otetaan yksi kiintiöpakolainen Turkista unionimaahan. Sopimus oli siis lähestulkoon ideaalisin realistisesti saavutettavissa oleva, tarkasteli sitä sitten pakolaisten, ihmissalakuljetuksen torjumisen tai EU:n rajaturvallisuuden näkökulmasta. Anderssonin Turkin "palkkioksi" väittämät kuusi miljardia euroa käytetään pakolaisleirien olojen ja turvallisuuden kohentamiseen.
Kun ainoa reitti saada humanitaarista suojelua EU-maasta on jatkossa saapua unioniin laillisesti kiintiöjärjestelmän kautta ja tämä reitti myös vetää, loppuu kysyntä salakuljettajien tarjoamille tuhansien eurojen kumivenematkoille joiden seurauksena hukkuneita lapsia ajautuu rannoille. Samalla loppuu tilanne, jossa jopa 2/3 saapuneista henkilöistä on muita kuin turvapaikkaan oikeutettuja ja monet henkilöitä, joiden ei alun alkaenkaan tulisi olla Euroopan unionin alueella, kuten uskonnollisia ekstremistejä, sotarikollisia tai muita pahantekijöitä. Jatkossa tänne pääsevät myös naiset, lapset ja köyhät. Mielestäni se on solidaarista ja vasemmistolaista turvapaikkapolitiikkaa.
Turkin on oltava Syyria-pöydässä
Turkin hallituksen toiminta sekä omia kansalaisiaan vastaan mm. taannoisissa, suurkaupunkeja ravistelleissa mielenosoituksissa että konfliktissaan itsenäisyyttä tavoittelevaa vähemmistökansallisuuttaan kurdeja vastaan on vastenmielistä, eikä sen politiikka Syyriassa sunni-islamistien tukemiseksi ja kurdijoukkojen tuhoamiseksi ole sen parempaa. Tämän lisäksi pidän uskonnolliseen konservatismiin ja autokratiaan perustuvaa poliittista liikettä lähtökohtaisesti vastenmielisenä, pohjautui se mihin uskontoon vain tai toimi se missä maassa tahansa.
Silti on kuitenkin todettava, että mikäli Syyrian sota halutaan lopettaa, Turkin on oltava mukana neuvotteluissa ja sen on hyväksyttävä niiden lopputulos. Näin ollen Turkin diplomaattinen eristäminen tai loukkaaminen ei ole vastuullista toimintaa kenenkään rauhaa ja siviilien kotiinpaluuta kannattavan tahon politiikkana. Sama pätee kurdien poliittisen aseman tunnustamiseen ja ratkaisuun.
Suomen ja EU:n vaikutusvalta suhteessa Turkkiin on kuitenkin väistämättä valtaa antaa sille jotakin sen haluamaa. Meidän on vaikea ottaa Ankaralta mitään pois: Turkki voi jatkaa kurdien pommittamista, sunnimilitanttien aseistamista ja pakolaisten työntämistä kumiveneissä Ageanmerelle täysin riippumatta Brysselin (tai Helsingin) vastalauseista. Samalla vain varmistettaisiin, että keskeisimmät pelurit Syyrian ja Pohjois-Irakin sodan ratkaisussa ovat Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Erdogan. Kummankaan näkemykset sodan optimaalisesta lopputuloksesta tuskin vastaavat sitä, mitä me täällä Euroopassa haluamme ja toivomme.
Mitä enemmän Erdogan meiltä haluaa, sitä enemmän hänen on mukauduttava EU:n toiveisiin. Samalla on muistettava, että Turkki on valtavan väkirikas maa, jonka poliittinen järjestelmä on hauras, armeija vahva ja joka kamppailee huomattavasti mitään EU:n jäsenmaata suurempien sosiaalisten haasteiden, etnisten vastakkainasetteluiden ja pakolaiskriisin kanssa. Meillä ei ole varaa antaa Turkin luisua reunan yli ja muuttua yhdestä Lähi-idän voimapelurista epäonnistuneeksi valtioksi, jollaisia Irak ja Syyria jo ovat.
Moralismi voi muuttua moraalittomuudeksi
Kritiikki ihmisoikeusretoriikkaa korostavalle ulkopolitiikan linjalle voi kuulostaa kylmältä ja moraalittomalta machiavellismiltä. On kuitenkin todettava, että ehdottomuus ulkopolitiikan kaltaisessa monimutkaisessa kokonaisuudessa voi lopulta aiheuttaa suurempaa kärsimystä kuin valmius hymyillä ja kätellä sellaisia ihmisiä, joille mieluiten sylkisi näiden teot vasten kasvoja. Tuskinpa kukaan meistä olisi elossa, jos Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain johtajat eivät olisi vakuutelleet hyviä suhteitaan ja tahtoaan yhteistyöhön konferenssien tiedotustilaisuuksissa, vaan heittäneet ihmisoikeusloukkaukset, laittomat valloitussodat ja kyyniset valtaintressit toistensa silmille tv-kameroiden edessä.
Li Anderssonin ulkopoliittinen linja muistuttaakin pelottavalla tavalla Yhdysvaltain edellisen presidentin George W. Bushin näkemystä, jossa on yksi totuus ja kaikki sen vastaisesti toimivat terroristeja, joiden kanssa ei neuvotella. Toivon todella lämpimästi, että Vasemmistoliiton puoluekokous päättää valita jonkun maltillisemman ja kompromissikykyisemmän henkilön puolueen johtoon.