Mitä arvoa on rahan haalimisella, jos rahalle ei ole järkevää käyttöä. Tietysti liiat rahat voi sijoittaa rahastoihin ja erilaisiin osakkaisiin, mutta tyhjän panttina ne ovat sielläkin, jos siten ei synny tuotantoa vaan ainoastaan varallisuuden siirtelypuuhastelua.
Tänä keväänä tuo tyhjä varojen siirtely on Suomessa paisunut aivan uusiin mittoihin. Suuryhtiöt ovat jakaneet ennätysosinkoja. Sama suuntaus vallitsee varmaan koko maailmassa. Mitenkään muuten ennätysmäinen varallisuuden keskittyminen ei ole selitettävissä.
Rahaa eli erilaisia maksusitoumuksia maailmassa on nyt enemmän kuin koskaan ennen. Silti talouskasvu on hidasta ja paikoin jopa miinuksella. Käytettävissä olevalla rahalle ei ole riittävästi kiinnostavia sijoituskohteita. Kun tuotantoon sijoitusten tuotto-odotukset ovat 5 prosentin tietämillä tai alle, katsovat omistajat parhaaksi haalia varoillaan erilaisia rahasto-osuuksia tai osakkeita yrityksistä, joiden arvioivat menestyvän.
Tässä kuviossa yritykset ovat kovin eriarvoisessa asemassa. Suuret voivat suunnitella sijoituksiaan ja verotustaan. Pienille jää se toiminta-alue, jota isot eivät jo ole vallanneet. Uuden teknologian kasvuyritykset ovat oma lajinsa. Ne lähtevät liikkeelle harrastuspohjalta ja alkavat laajeta sen jälkeen, kun markkinoilla ilmenee tuotteelle selvää vetoa.
Minulle on syntynyt vaikutelma, että keskustelua ja kirjoittelua yritysten toimintaedellytysten parantamisesta on käyty ja käydään ikään kuin kaikki yritykset olisivat samalla viivalla. Niin ei ole. Hyvä esimerkki on maatalous. Sen toimintaedellytykset ovat ulkoapäin tarkasti säännellyt. Nimellisesti maanviljelijät ja karjatilalliset ovat yrittäjiä ja saavat toimia tiloillaan kuten haluavat, mutta tukiehdot heidän on täytettävä.
Tavallaan samassa asemassa ovat pienyrittäjät. Heille työntekijöiden palkkojen sivukulut ovat todellinen rasite. Kynnys ulkopuolisen palkkaamiseen on korkea. Suurin osa tällaisen yrityksen tuloksesta tulee työsuorituksista, jolloin palkkamenojen osuus yrityksen tuloksessa korostuu.
Toisin on suurissa yrityksissä, joissa palkkojen osuus lopputuotteen hinnasta on vain joitakin prosentteja ja pääosa kuluista koostuu raaka-aine- ja rahtikuluista.
Laitetaanpa tähän rinnakkain vaikkapa Äänekoskelle rakennettavan uuden biosellutehtaan tilanne. Kun tehdas tulevaisuudessa käy täysillä, ovat palkkakulut varmasti alle 10 prosentin kokonaiskuluista, kun samaan aikaan paikallisen rakennusyrittäjän, joka viimeistelee kylpyhuoneita tai tekee jotain muuta vastaavaa, työn osuus kokonaiskuluista on reippaasti yli 50 prosenttia.
Isot yritykset ovat ratkaisevassa asemassa investoinneissa ja ulkomaan kaupassa. Pienten yritysten toiminta on pientä, vaikka osa niistä menestyykin. Suomi kääntyy nousuun siinä vaiheessa, kun suuret yritykset uskaltavat investoida joko suoraan Suomeen tai välillisesti sellaiseen tuotantoon muualle maailmassa, joka synnyttää kysyntää suomalaisten alihankkijoiden tuotannolle.
Ratkaisevaa on, että kuplatalouden paisutuksesta siirrytään tavara-ja elämystuotantoon. Vain siten syntyy todellista hyvinvointia. Mitä enemmän laiskaa rahaa lepää rahastoissa käytännössä tuottamattomana, vaikka nimellisarvot saattavat nousta nopeastikin, sitä varmemmin meillä jatkuvat huonot ajat.
Investoinnit on saatava liikkeelle. Kohteita kyllä riittää. Tiet, rautatiet, satamat, lentokentät ja tietoliikenne sekä asuntorakentaminen suorastaan huutavat perusparannuksia ja uuden rakentamista.