Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Iltalypsyn kahden viikon peruskurssi !

PAM lähtee neuvotteluihin.  Pari viikkoa sitten PAM pamautti paukun sanomalla ettei se voi alkaa neuvottelemaan koska luotto Suomen hallitukseen ei ole riittävä.  Tänään Sipilä kävi kertomassa PAM:lle riittävän selkeästi :" jos olisimme neuvotteluista ulkona, emme pystyisi vaikuttamaan, Selin kertoi."  Se oli tietysti hyvä että viesti meni viimein perille mutta kyllä tuon oivalluksen olisi voinut tehdä hieman vähemmälläkin kohkaamisella.

Neljä ehtoa

– Keskeisiä vaatimuksiamme työnantajapuolelle on, että he tulevat avoimin ja ratkaisuhakuisin mielin pöytään ja keskustelevat mm. siitä, miten osa-aikaisten asema turvataan työajan pidennyskysymyksessä. Lisäksi paikalliseen sopimiseen liittyvä selviytymislauseke pitää saada sellaiseksi, ettei siitä tule mitään palkanalennusautomaattia eikä sellaista kirjausta, joka vääristäisi yritysten välistä kilpailua, Selin vaati.

– Lisäksi haluamme nostaa pöytään sen, että omalla ilmoituksella voisi lyhyissä sairaspoissaoloissa olla pois töistä. Lisäksi sen, että luottamusmiesten oikeuksista pitää pystyä sopimaan siten, että heillä on aidot mahdollisuudet tehdä sopimuksia yrityksissä, Selin sanoi.

PAM neuvottelee asioista parin kuukauden ajan ja päättää yhteiskuntasopimuksen jatkosta osaltaan toukokuun lopussa, kuten kaikki muutkin osapuolet. PAM aikoo myös selvittää jäsenistönsä kantoja matkan varrella.

 

Päällimmäiseksi ajatukseksi näin sivulliselle tulee että alunperinkään Suomen hallitus ei ollut se mihin tämä asia meinasi kompastua vaan PAM:in sisäiset ristivedot demareiden ja vassareiden välillä vaativat tämän selvittelytyön.  Nyt näemme että vassarit vie ja demarit vikisee mutta mitään luotettavaa kuvaa koko PAM:sta tämä tapahtuma ei anna. 

Nyt tehtiin iltalypsyehdot ja voidaan palata ruotuun kun huomattiin että jos ei neuvotella voi käydä vielä paljon ohrasemmin.

Vielähän kaikki on mahdollista.

https://www.suomenuutiset.fi/yhteiskuntasopimus-pelastumassa-pam-lahtee-...

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Trending Articles