"You have failed me, brain" huutaa "Deadpool" -hahmo eräässä sarjakuvassa. Tämä on tietenkin siinä mielessä humoristista että on hyvin vaikeaa metauttaa itsensä täysin irti aivoistaan. Mutta ihmiset osaavat syyllistää muita tahoja. On helpompaa löytää vika muista kuin itsestä.
Ja tätä irrottamista tehdään muutoinkin tavoilla jotka leikkaavat itseä itsestä hyvinkin Deadpoolin hengessä. Martti Luther on esimerkiksi käyttänyt sirpaloituvan minän mallia lausumassa joka on käännetty legendaariseksi rukoukseksi "Kuinka heikko on liha, ja kuinka mahtava Saatana!" On helppoa ajatella että jos toimii omia ideaaleja vastaan niin ne ideaalit kuitenkin painaisivat, joten syyllinen olisi ikään kuin jonkinlainen itsestä ulkopuolinen häpeäminä jolle omat pahat teot sitten sysätään. Tälle on tietenkin vaihtoehto.
Mutta tosiasiassa itsepetos on mahdollista (ja huonoutemme voi pelastaa vapaan tahdon).
Ja aivomme ovat tässä hyviä. Ja tämä on kenties tärkein keino niille jotka haluavat pelastaa intuitioidenmukaisen vapaan tahdon. Me nimittäin yleensä ajattelemme että vapaa tahto toimii siten, että ensin tehdään päätös. Sitten aktivoidaan lihakset ja muu toiminta. Ja vasta sen jälkeen seuraa itse tapahtuma. Tälle ajatukselle on vakavia ongelmia.
Benjamin Libet teki 1983 tutkimuksen jota on toistettu sittemmin. Se synnytti valtavasti kinastelua. Syynä on se, että kokeet antoivat paljon tilaa sille ajatukselle, että vapaa tahto olisi illuusio. Koe oli yksinkertainen ; Siinä oli kolme komponenttia, valinta, aivojen aktiviteetin mittaaminen, ja kello. Koehenkilö sai valita nostaako hän oikeaa vai vasenta kättään. Tätä toistettiin. Mukana oli myös kello joka oli suunniteltu siten että koehenkilöt pystyivät tunnistamaan sillä 36 millisekunnin eroja. He saivat kertoa missä vaiheessa he kokivat tekevänsä päätöksen. Koetulokset antoivat erikoisia tuloksia. Muutos liikkumisesta sijaitsi aivojen liikealueiden aktivoitumisen ja itse liikkumisen välillä. Toisin sanoen aivojen aktivoitumista tarkkaileva mittari "tietää" jo ennen henkilöä itseään että tämä on liikkumassa. Ei ole ihme että koejärjestelmä on suosiossa niiden parissa jotka eivät usko vapaaseen tahtoon. Se sopii siihen erinomaisesti.
Libetin tulos ei jäänyt yksittäistapauksiksi. Sitä on tutkittu muutoinkin paljon ja hieman erilaisista näkökulmista. Michael Gazzaniga oli itse asiassa jo 1960 -luvulla aivoleikkauksien yhteydessä tehdyn testaamisen kautta todennut että on olemassa puolesta sekunnista sekuntiin oleva viive joka on toiminnan ja tästä tiedostumisen välille.
Mikä kaikki tarkoittaa sitä että toiminta tulee tietoisuuden tasolle vasta kun monta muuta, esitietoista, filtteriä on ohitettu. Tämän vuoksi aika suuri osa tekemistämme päätöksistä onkin konfabulointeja, jälkikäteen annettuja selityksiä. Mutta onko tässä aivan kaikki?
Tähän on monia selityksiä. Vapaan tahdon puuttuminen ei ole näistä ainut.
Toinen tulkinta on yksinkertaisesti se, että ihmisillä on vikoja raportoida kunnolla päätöksistämme. Toisin sanoen vika voi olla siinä miten arvioimme päätöksemme tapahtuvan, eikä itse päättämisessä. Tähän on kenties metodi. On esimerkiksi mainittava tutkimus - jossa yksi tekijöistä on sukunimeltään Stetson mutta hän ei ole tehnyt tiimiä kenenkään Harrisonon kanssa, lähinnä koska maailma ei toimi kuten haluan, koskaan - jossa havaittiin että ihmisten tietoisuus ja kokemuksellisuus ei tavallaan ole nykyhetkessä. Kun napin painalluksesta syttyy valo, mutta tässä välissä on hieman viivettä, voidaan aivot totuttaa viiveeseen niin että kokemuksena on että valo syttyy täsmälleen siinä vaiheessa kun painetaan nappia. Viive editoidaan pois, eli kokemus siitä milloin päätös ja painaminen tapahtuvat ei olekaan faktuaalinen. Sama voi tietenkin vaikuttaa myös Libetin tutkimukseen.
Toisaalta on huomattava että kenties vapaa tahto onkin olemassa mutta toimii erikoisilla tavoilla. Toinen tutkimus nimittäin kertoo, että keho on koko ajan valmiudessa. Toimintaa edeltää viritystila johon liittyy spontaania aktiivisuutta. Ei ole mitään ratkaisevaa päätöstä toimia koska järjestelmää pommitetaan muutenkin koko ajan. Tämä johtaa siihen että kenties vapaan tahdon luonne ei neurologisesti olekaan sitä että päätetään tehdä jotain ja sitten toimitaan. Kenties se on enemmänkin niin että keho antaa yllykkeen ja vapaa tahto sitten joko antaa sen siirtyä toimintaan tai sammuttaa sen. Vapaa tahto siis karsisi aktiivisuuksia ja valintamme ei olisi sitä että tekisimme asioita vaan nimenomaan siinä että päätämme olla tekemättä asioita. Tämä mallikin selittää sen miksi aktiviteettia mitataan ensin ja tiedostaminen vasta sen jälkeen. Emme valitse mitä teemme vaan mitä emme tee. Which is kinda cool.
Molemmissa tapauksessa koemme valinnan ja tietoisuuden ja vapaan tahdon väärin. Ihan sen vuoksi että aivomme pettävät meitä itseämme koko ajan. On hyvin omituista elellä tietoisuutena jossain josta ei tiedä että mitä kaikkea se oikein juonii. Ja tämä kaikki on kuitenkin jotenkin itse.
0