Kupla-Euron puhallusta jatketaan – eikö millään enää ole mitään väliä?
*
Euro-kuplaa ladataan lisääntyvällä höyryllä
Entistä suuremmalla hämmästyksellä joutuu seuraamaan tapahtumia Euroopassa ja sen finanssiaalisessa ytimessä, Euro-alueella.
Onko kollektiivinen harha ottanut lopullisen ja täydellisen vallan, kun mitään karjaisuja tai edes huokauksia ei kuulu, kun Eurooppaa viedään kohden kuilun reunaa? Onko tilanne mennyt jo niin pitkälle, että asioista yleensä jotain tietävät ja niihin vastuullisesti suhtautuvat ovat menettäneet toivon – kaiken toivon – ja alistuneet väistämättömän edessä? Eikö tämä enää kiinnosta ketään?
*
Draghin tragedia
Kun Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kolmisen viikkoa sitten (10.3.2016) ilmoitti Frankfurt am Mainissa, että EKP jatkaa ja vain lisää oman ”inflaatio- ja elvytysohjelmansa” panoksia, vastaanvikinät jäivät vaimeiksi tai niitä ei kuultu lainkaan.
Lue EKP:n sivuilta; https://www.ecb.europa.eu/press/pressconf/2016/html/is160310.fi.html
Nyt siis mennään tällä ladulla, kohden sulaa… Mr. Draghi juoksuttaa Euro-junan edellä kiskonpätkiä ja naulaa niitä parin-kolmen kuukauden tinkinä huojahdellen etenevän lättähatun eteen. Mutta keskeinen kysymys kuuluukin: Miten kauan tämä tällainen operaatio voi jatkua? Sen soisi päättyvän.
Kun Draghi ilmoitti korotetuista panoksista, korkojen alentamisesta nollaan ja osin allekin, ja niiden pidentämisestä ”pitkälle yli” vuoden 2017 marraskuun.
EKP:n päätös 10.3.2016 merkitsee entistä järeämpiä toimia luotonannon kiihdyttämiseksi. Ohjelmaa voikin täydellä syyllä kutsu nimellä ”Draghin kiihdytin” – se alkaa vetää vertoja jo Cernin hiukkaskiihdyttimeen.
Ohjelman korkomuutokset merkitsevät entistä hillittömämpää painetta pankeille buutata rahaa markkinoille. Virallisesti tavoitteena on tukea BKT:n kasvua Euroalueella ”kannustamalla pankkeja lisäämään lainanantoa reaalitaloudelle”.
Kaunis ajatus sinänsä, mutta kun ohjelmapaletin muilla elementeillä pankit suorastaan pakotetaan tyhjentämään lainavarantonsa ulos, keinolla millä hyvänsä, ja vielä edistetään tätä painetta vastaanottopäässä (lainottajat) laajentamalla ensinäkin lainaajan ”oikeus saada lainaksi” entistäkin korkeampi lainamäärää, ja päättämällä käynnistää ”uuden yrityssektorin velkapapereiden osto-ohjelman” vuoden 2016 toisen neljänneksen lopulla (= juhannuksena).
Lisäksi lainaajille luvataan avokätisesti että ”uusiin operaatioihin ei sisälly pakollisia ennenaikaisia takaisinmaksuja, ja vastapuolet (velalliset) pystyvät uusimaan aiemmissa kohdennetuissa operaatioissa saamiaan lainoja uusien operaatioiden avulla.” Rahoituksellinen ikiliikkuja. Se takaa jatkuvan lainavirran. Nyt me lainoitetaan!
Keskuspankki maksaa pankeille siitä että ne lainaavat siltä rahaa.
Herrajestas. Nyt on kovat panokset todella piipussa!
Ettei vain toteutuisi entisen ulkoministeri Shevardnazen empiiris-realistinen huokaisu: Kaikki vaikutti niin hyvältä – kunnes homma meni päin prinkkalaa niin kuin tavallisesti.
*
Helsingin Sanomat tiivisti Draghin ohjelman:
(HS 11.3.2016); http://www.hs.fi/talous/a1457588568075
”Varsinaisen korkopäätöksen lisäksi yhä tärkeämpi osa EKP:n rahapolitiikkaa ovat arvopapereiden osto-ohjelma ja poikkeukselliset rahoitusoperaatiot. Niillä pankki pyrkii osaltaan alentamaan rahan hintaa, kiihdyttämään kysyntää ja saamaan aikaan inflaatiota.”
Lehti ei mitenkään kyseenalaista itse ohjelmaa, sen perusteita – eikä varsinkaan siitä jo saatuja kokemuksia, jotka eivät ole millään muotoa lupaavia. Siispä vain todetaan epäsuorasti: puut paksunevat, painakaa lisää kaasua!
Painavin kommentti Helsingin Sanomilta onkin upotettu leipätekstiin: ”(EKP:n] Toimet ylittivät selvästi markkinoiden ennakkokaavailut”.
Niinpä niin: vaikka ”Markkinoiden odotuksilla” ei enää aikoihin ole ollut mitään äärtä eikä rajaa, silti mr. Draghi onnistuu ylittämään ne, - jopa ”selvästi”. - Eivätkö varoituskellot jo ala soida?
Olen jo aikaisemmin kiinnittänyt huomiota siihen, miten Draghin sinkoama raha ui aivan muihin kohteisiin kuin reaalitalouden investointeihin ja tuotantoon: spekaluaatioihin ja riskisfääreihin. Samoin kirjoitin taannoin Yhdysvaltalaisiin alan lähteisiin tukeutuen siitä, miten Euro vuotaa Amerikkaan - parhaan tuoton rautaisen logiikan mukaisesti.
*
Katsaus Yhdysvaltoihin
Yhdysvallat laukaisi 2008 finanssikriisin ja on nyt 8 vuoden ajan paikkaillut vaurioita. Euroopan, joka seuraa viivellää, mutta omaan taaplaavaan tyyliinsä, ”isoveljen” perässä, olisi syytä hieman benchmarkata eli oppimismielessä tarkastella, mitä Amerikassa on saatu aikaan massiivisella ”elvytysohjelmalla”, siitähän puuttuu lähes täysin eurooppalainen deflaatio-ilmiö, joka uhkaa ajaa (ellei jo ole ajanut) koko maanosan stagnatiiviseen seisahtuneisuuden tilaan.
Yhdysvaltain tilanne voidaan kiteyttää:
Kahdeksan pitkää vuotta harjoitettu sietämätön rahapolitiikka-elvytys on puhaltanut ylös varallisuushintoja ja keskittänyt viimeisten laskelmien mukaan 112.000 miljardia dollaria vauraimman desiilin, noin 34 miljoonan ihmisen käsiin. Mutta – varsinaista tavoitettaan – taloudellisen toiminnan stimulaatiota, ja laajaa talouskasvua, se ei ole edistänyt, pikemminkin tukahduttanut – ohjaamalla ”kasvurahat” spekulaatioiden suokentille.
*
Sen sijaan että talouden haltijat Yhdysvalloissa myöntäisivät virheensä ja keskittyisivät rakenneuudistuksiin, poliitikot ja finanssibyrokraatit keksivät lisää hulluja ideoita (crackpot ideas) avata tie talouskasvulle.
*
G-20
OECD kannusti G-20 –maita voimistamaan talouskasvun käynnistymiseen tähtääviä toimiaan juuri ennen viimemainitun järjestön Shanghain kokousta helmikuun lopulla 2016. Ketään ei yllättänyt, että Isojen Ryhmä ei päässyt puusta pitkään koordinoidakseen toimiaan. Pitkiä puheita, vähän toimintaa. http://www.g20.utoronto.ca/2016/160227-finance-en.html
OECD ystävällisesti huomautti suurille talouksille, että ”finanssipolitiikka on supistunut monissa suurissa talouksissa” ja että ”vaikka maailmankauppa on toipunut jossain määrin jyrkästä pudotuksestaan 2015 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, kasvuluvut ovat pysyneet edelleen maltillisina”.
OECD:n ja G-20:n eroavaisuus Euro-ryhmästä on tässä: Siinä missä Euro on poliittinen projekti, missio, kaikki muut taloudelliset yhteisöt elävät tässä ja nyt: reaalimaailmassa, ilman ideologisia päihteitä, empiirisen havainnon ja ymmärryksen maailmassa.
Euro vain potee euroforia-krapulaansa, piehtaroi, oirehtii rigor mortisin ennakko-oireita.
Joten, kun keskuspankit kuin yksissä tuumin, turvautuvat tällaisessa tilanteessa negatiivisiin korkoihin, on aivan selvää, että rahapolitiikka on tullut tiensä päähän.
Tämähän on jo nähty: Pankit kokonaisuudessaan uivat rahassa, eikä harjoitettu politiikka ole johtanut taloudellisen toiminnan kasvuun, mikä on ollut tarkoitus.
Stimulointi-pistokset ovat johtaneet lamaannukseen, aivan paralyysian partaalle.
Yritykset eivät vain lainaa. Ihmiset eivät kuluta.
Stimuluksen seurauksena yritykset eivät lainaa. Ne ostavat takaisin omia osakkeitaan. Kuluttajat eivät lainaa, he maksavat vanhoja velkojaan ja vankistavat säästöjään.
*
Niinpä rahan kiertonopeus on nyt alimmillaan sitten vuoden 1959.
Yhdysvaltain talouksien piirissä toimiva raha kiersi 1960-1990 välisenä aikana kutakuinkin tasaisesti 1,7 – 1,8 –kertaisella vuosivauhdilla
(lähde: The Velocity of Cash and Near Money /M2), 1959-2015 by FED, St Louis Federal Reserve, via Money Morning Staff Research, March 8, 2016)
Pieni piikki ilmeni Reaganin ensimmäisen presidenttikauden aikana 1981-1982 – sen syiden ruotiminen jätettäköön tämän esityksen puitteista toiseen ajankohtaan.
Mutta sitten vuodesta 1992 lähtien – kutakuinkin tarkalleen Clintonin presidenttikauden ajan 1993-2001 kiertonopeus – siis talouden vitaliteetti– kohosi jyrkästi ja saavutti 1990-luvun puolivälissä tason 2,2 jolla se pysytteli vuoden 2002 alkuun saakka. Sieltä – pienen 2005-2007 kestäneen välinousun – jälkeen se on kutakuinkin lineaarisesti pudonnut nykyiseen, todella alhaiseen tasoon, noin 1,45 kerroin. Lähtötaso 1,8/v. 1960 alitettiin vuonna 2008.
Linkki FED/MM; (huomioitava että tässä esitetään vain kapea ulottuvuus); https://research.stlouisfed.org/fred2/series/M2V
Mitään merkkejä rahan kiertonopeuden elpymisestä ei ole näkyvissä. FED:in käyrä osoittaa alas. Eikä ihmekään, sillä valtavan rahabuustin jälkeen talouden piirissä olevan rahan määrä on siinä määrin röyhähtänyt, että kasvunkin oloissa pelkästään olemassa olevan kiertonopeuden ylläpitäminen edellyttäisi vahvoja kasvulukuja, nykyisestä kituliaasta nyt puhumattakaan.
Rahan ohentuminen ja tarjonnan mestarointi mielettömiin mittoihin on tartuttanut rahan, raha on köyhtynyt, se on saastunut, heikentynyt. Tavanomaisella taloudellisella aktiviteetilla ei näytä näissä oloissa olevan sijaa eikä elinmahdollisuuksia.
Rahan eroosio vaivaa Yhdysvaltoja, ja – vielä pahemmin – Eurooppaa.
Eurooppa on saanut Euroskleroosin lisäksi vaivoikseen Euroeroosion– joista viime mainittu jos mikä on ns. itsehankittu tauti.
*