On mielenkiintoista havaita valtiovallan poliittisissa linjauksissa, että jotkut osat koulutustamme koetaan pakkona, jotkut vapaavalintaisina - aivan kuin voisimme valita, missä kulttuurissa elämme ja mihin maahan olemme syntyneet ja missä olemme kasvaneet ja koulutamme lapsiamme.
Itse olen sitä mieltä, että nykyinen elämänmuotomme perustuu pakkoihin ja velvoitteisiin niin koulussa kuin työelämässä, ja tiettyyn ikään saakka yleissivistävän koulun on perustuttava pakkoon, jotta kulttuuriperintö voitaisiin siirtää uusille sukupolville. Kulttuurin vallankumous merkitsee yleensä sekasortoisia aikoja, ei sellaista uutta luovaa yhdistelykykyä, joka on kulttuurin hedelmällisen kehityksen perusta.
Koulujärjestelmä sinänsä perustuu pakkoon ja oppivelvollisuus päättyy iässä, jolloin valintojen teko on vaikeinta, 15 - 17 vuoden iässä. Jos tässä iässä koululaiset altistetaan pakkoon päättää, mitä he isoina tekevät, heistä tulee epävarmoja harhailijoita, eksyneitä ja syrjäytymisvaaraan joutuvia nuoria.
Ilman kulttuurin paradigmanmuutosta tietyt perusasiat on vain opittava, jotta selviytyisi työmarkkinoilla. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen näyttää pitävän joitakin kulttuurimme sisältöjä merkityksettöminä päätellen hänen viimeaikaisista toimistaan, joista esimerkkinä on hänen suunnittelemansa lukiokoulutuksen uudistus, joka herättää laajasti vastustusta ja jota kyseenalaistetaan perustelluin argumentein.
Jos opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen ideologia on paradigmanmuutoksen ensiairut, niin elämme mielenkiintoisia aikoja. Sillä jonkinhan ON perustavanluontoisesti muututtava, jotta nykyinen poliittinen edustuksellinen demokratiamme kykenisi toimimaan.
Diktatuuria emme halua, ja nykyjärjestelmän on toimittava, kuten sanotaan, aiempien sukupolvien hartioilla, sillä kulttuuri osajärjestelmineen on kumuloituva ja tieteen sekä taiteen saavutuksiin nojautuva, osittain itseohjautuva systeemi, jonka saavutukset näennäinen valinnanvapaus koulun lukio-opetuksessa voi hämärtää ja jopa tehdä merkityksettömiksi, minkä seurauksena voi olla, korostan VOI olla, vielä pahempi arvotyhjiö kuin Neuvostoliiton romahtamisen seurauksena ("kun enää ei ollut sitä pahaa, mitä vastustaa").
Tämä vertailukohta ei liity suoraan lukio-opetukseen ja sen ongelmiin, vaan on tarkoitettu havainnollistamaan herkkää tasapainoa koulujärjestelmässä ja kulttuurin kehittymisessä.
Näin sivumennen sanoen, Vladimir Putin seuraa aika etevästi edeltäjiensä, neuvostoajan valtionjohtajien suurvalta-ajattelua, mutta hän perustaa toimensa lähes samoihin uskomuksiin ja kulttuuriseen perintöön kuin länsimaat. Hän EI ole radikaali uudistaja, joten edes ymmärtääksemme suurta itänaapuriamme, meidän on opittava, mikä systeemi kulttuurissamme, so. tieteessä ja suuressa osassa taidetta ja opetusta vallitsee, koska sama vallitsee naapurimaissammekin, idässä, lännessä ja etelässä.