Valtion budjettiin olisi kannattanut laittaa miljardi suomalaisen änkryöinnin poistamiseen. Änkyröivä neuvottelukulttuuri on vuosien aikana kehittänyt erilaisia työtaisteluita, hidastanut yritysten kehitystä ja tehnyt politiikasta entistä enemmän showta.
Suomessa tavataan aloittaa keskustelu vasta sitten kun on pakko. Tarvitaan lakon tai avioeron uhka, pari pieleen mennyttä tilikautta ja uhka vieraan maan toimesta. Ja kun meillä ryhdytään neuvottelemaan, kaikilla on siitäkin huolimatta ketunhäntä kainalossa ja oma etu lähimpänä.
Suomalainen osaa samaistua omaan tilanteeseensa, mutta ei halua ymmärtää toista. Oma ongelma on huutavasti pahempi kuin vastapuolen. Siksi neuvotteluun mennään omalla agendalla. Ajatuksena on se, että jos sinä muutat tapasi, niin meillä molemmilla on paljon mukavampaa. Puoleen tiehen meneminen on meikäläisittäin osoitus heikkoudesta. Monen äijän mielestä siitä hyvästä pitää ostaa hame.
Ja kun nevotteluihin vihdoinkin päästään, äijät laukovat sieltä jostakin omia miehekkäitä näkemyksiään kuin koulukiusaajat. Valmiiksi vaikea tilanne muuttuu räjähdysherkäksi ja hommat muuttuvat vaikeaksi. Osa näistä laukojista on jo uransa aiemmissa vaihessa ollut kohun keskellä. Omasta mielestään he eivät ole koskaan tehneet mitään väärää.
Olen viimeisen 15 vuoden aikana tutustunut satojen Suomessa toimivien yritysten johtamiseen. Tapaamani yritykset ovat olleet keskimääräistä kiinnostuneempia itsensä kehittämisestä. Siitäkään huolimatta en ole tavannut montaakaan, joissa on aito kehittävä keskustelukulttuuri. Keskustelu on yleensä näennäisesti hyvää, kun sille on asetettu muodolliset tavoitteet, mutta aito ja syvällinen dialogi puuttuu.
Poliitikoilla ja muilla vaikuttajilla empatiakyky riittää juuri oman eturyhmän asioihin. Poliitikko joka osoittaisi ymmärtävänsä vastapuolen päätöksiä olisi meikäläisittäin hirvitys. Sehän veisi eturyhmältä ideologian. Tässä asiassa ollaan yhtä umpisilmäisiä niin vasemmalla, keskellä kuin oikeallakin. Empatiaa ja nevottelukykyä esitetään vain silloin, kun voidaan kerätä irtopisteitä. Muissa tilanteissa keskustelu on oman agendan seuraamista.
Kuinka monta miljardia me säästäisimme, jos oppisimme aidosti ymmärtämään toisiamme ja muodostamaan mielipiteitämme yhteisen keskustelun kautta? Kuinka paljon parempaan lopputulokseen me pääsisimme, jos oman agendan sijaan lähtisimme hakemaan yhteistä parasta ratkaisua? Tässä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ei ole yhtä ainutta oikeaa valintaa. Kaikkiin asioihin on lukuisia valintavaihtoehtoja. Sellaisessa ratkaisevampaa on löytää ne ratkaisut, joita mahdollisimman moni voi toteuttaa käytännössä.
Ja siitä tulemmekin juuri tähän neuvottelukulttuurin ytimeen. Mitä pidempään ja avoimemmin keskusteluja käydään, sitä paremmin ymmärrämme, mikä on se maaginen yhteinen hyvä.