Mikäli oppositiota on uskominen, niin hallituksen koulutusleikkaukset ja erityisesti korkeakoulutuksen leikkaukset ovat Suomelle pahinta ikinä ja suurin onnettomuus sitten jatkosodan. Yhtään euroa ei voisi koulutuksesta ottaa, tai tie kadotukseen ja Kreikan tielle on selviö. Ainoa pienen kansankuntamme pääoma on hyvä ja kansainvälisesti ylivertainen koulutus - niin väitetään.
Jos maamme koulutuksen tuloksia historiasta luotaa tähän päivään, niin mielestäni saavutukset eivät ole kansantaloudellisesti sellaisia, että tulevaisuudessa näistä saavutuksista tehtäisiin ylistäviä lauluja tai riimiteltäisiin kansallisrunoutta. Hyvästä varhaiskasvatuksesta, peruskoulusta ja pisatuloksista huolimatta maamme makaa siinä tilassa missä se on. Koulutus ei meitä ole pelastanut, ellei nokian tähdenlentoa suomalaisen koulutuksen ansioksi laske. Rovion tai Supercellin koodarit eivät ole oppineet pelintekemistä ja ohjelmointia koulusta, vaan suurelta osin ja samalla tavoin kuin koodarit ja pelintekejät maailmalla: omasta innostuksesta ja kiinnostuksesta. Koulun ulkopuolella ovat taitonsa hankkineet.
Väitetään että koulutusleikkaukset vievät meiltä mahdollisuuden tulevaisuudesta. Katsoisin itse tätä asiaa siltä kannalta, että miksi ylitsevuotava koulutusylivoimaisuutemme ei ole tähän päivään mennessä kyennyt rakentamaan mitenkään erityisiä menestystarinoita. Minulla ei ole yliopistomaailmastamme tai ammattikorkeakoulujärjestelmästämme sellaisia mielikuvia, että ne olisivat jotenkin äärimmäisen hyviä, tehokkaita tai ylivertaisia kansainvälisesti. Päinvastoin, näen että tässä pienessä harvaan asutussa maassamme koulutuskenttä on pirstaleinen ja vahvasti osa aluepolitiikkaa. Sinänsä ihan hyvä tarkoitus ja näin se on toiminut ihan hyvin, mutta ei mitenkään ylivertaisen erinomaisesti.
Omasta mielestäni yliopistokentässämme on toden totta kehittämisen varaa. En käsitä, miten Suomen kaltaisella pienellä maalla on ollut varaa kouluttaa verorahoin tohtoreita työttömiksi. Tohtoreiden työllisyyskehitys on heikentynyt viimeiset 15 vuotta, ja nytkin yli 1000 tohtoria on työttömänä. Meillä on pilvin pimein työttömiä maistereita, tai maisterit ovat jopa työskentelemässä koulunkäytiavustajina tai kaupan kassoina. Yhden maisteritutkinnon hinta on 44 000 euroa verorahaa. Meillä toden totta täytyy olla ylivertainen fokus koulutuksessa, jos meillä on tälläiseen työttömään tohtori- ja maisteriresurssiin varaa ja varaa kasvattaa tätä resurssia.
Sellainen merkillisyys on myös olemassa, että tässä maassa mitä korkeampi koulutus ihmisellä on, sitä nihkeämmin tuo henkilö haluaa lähteä yrittämään tai työllistämään. Julkinen sektori onkin ylivoimaisesti yleisin työpaikka tohtoreilla ja maistereilla, vaikka kaiken järjen mukaan menestyvä kansakunta tarvitsee nuo koulutuksen kirkkaimmat hedelmät yksityiselle sektorille hyvinvointia luomaan.
Ehkä me koulutamme väärin? Ainakaan emme tee montaakaan asiaa oikein. Tai vähintääkin jotain kehittämisen varaa olisi, jotain mikä ei ole rahalla tähän päivään mennessä ratkennut.
