Saksalainen satiirikko Jan Böhmermann on noussut maailman uutisiin Turkin poliittiseen johtajaan Erdoganiin kohdistuneen pilkkarunonsa takia. Erdogan loukkaantui ja vaati Böhmermannia tilille, TV-kanava poisti runon sivuiltaan ja kansleri Merkel kertoi päätöksestä saattaa asia syyttäjäviranomaisten käsiteltäväksi, mutta lupasi että vanhaa lainsäädäntöä vieraan valtion johtajan loukkaamisesta tarkastetaan. Mitä jupakka tarkoittaa sananvapaudelle ja onko sillä poliittisia seuraamuksia?
Jopa viisi vuotta vankeutta
Saksa ja EU tarvitsevat Turkin apua pakolaiskysymyksessä. Maa on Nato-jäsen ja EU-jäsenkandidaatti jo kauan – toisaalta mahdollisessa jäsenyydessä on monta mutkaa. Saksassa on merkittävä turkkilaisperäinen väestönosa. Kun saksalaisen TV-kanavan satiirikko läimäytti Turkin johtajaa, esittäen riimejä muun muassa vähemmistöjen sortamisesta, eläimiin sekaantumisesta, naisten lyömisestä, lapsipornon katselemisesta ja peniksen pienestä koosta, Erdogan älähti diplomaattisia ja juridisia kanavia pitkin ja soppa oli valmis.
Böhmermannia lähettänyt TV-kanava ZDF yritti alkuun puolustaa pilailijaansa ja väitti pilkkarunoa lain puitteissa sallituksi. Kansleri Merkel kuitenkin katsoi, hetken mietittyään, että asia kuului tuomioistuimeen – Saksassa on yhä voimassa vanha laki, jonka mukaan vieraan vallan johtajaa ei saa loukata. Loukkauksesta voi saada jopa viiden vuoden vankilatuomion. Samassa yhteydessä Merkel kuitenkin totesi, että päätös viedä asia oikeuteen ei tarkoita päätöstä koskien sanan- tai mielipiteen vapautta, eikä anna viitettä syytetyn syyllisyydestä tai syyttömyydestä. Hän myös totesi hallituksensa tekevän esityksen nykyisen lain muutoksesta – tarkoittaen käytännössä lain joutavan historian roskatynnyriin.
Satiiria vai mautonta loanheittoa?
ZDF veti lähetyksensä mediasta, mutta runo käännöksineen elää omaa elämäänsä Youtube:ssa, ja jupakasta johtuen saa ilman muuta näkyvyyttä kolossaalisesti enemmän, kuin ilman kohua. ”Satiiriafääristä” on myös kirjoitettu ympäri maailmaa. Jos Erdogan ei olisi halunnut maailman näkevän halventavaa tekstiä, hänen olisi ollut parempi olla hiljaa ja antaa muun uutistulvan ja aiheiden nopean vaihtumisen huolehtia asian unohtumisesta. Jos hän sen sijaan haluaa näyttää mahtiaan ja rankaista ilkkujaa, Saksan laki tarjoaa siihen mahdollisuuden – tämän tien hän on nyt valinnut.
Runo on sen verran rankka, että se selvästi jakaa mielipiteet ja ylittää hyvän maun rajat monessa kulttuurissa. Toisaalta satiiri on rankka tyylilaji, jonka puitteissa ilkeillään usein tuntuvastikin. Jokainen katsokoon itse Youtube:ssa ja arvioikoon, tarvitaanko tällaista kärkeä viihteeksi tai asiallisen kritiikin tueksi politiikassa. Yksi selkeä tulos tällä debaakkelilla kuitenkin on: Erdogan on viimeinen vieraan vallan johtaja, jota puolustetaan pilkkapuheita vastaan Saksan lainsäädännön pohjalta. Onko tämä sananvapauden vai loanheittäjien voitto, jokainen asiaan tutustunut päättäköön itse.