YLE:llä 18.4. lähetetty A2-ilta kutsui jälleen sekalaisen joukon ihmisiä studioonsa vaihtamaan näkemyksiään. Keskustelu soljui paikoitellen jopa hyvässä hengessä, mikä on paljon sanottu kun muistelee aiempia vastaavia iltoja. Lähetyksen loppupuolella keskustelun aiheeksi nousi kuitenkin koulutusleikkaukset ja tunnelma alkoi lämmetä.
Ensin Matti Vanhanen kertoi leikkauksien syyn olevan se, että idea on leikata vähän kaikesta tasaisesti, joten leikkaukset koskevat luonnollisesti myös koulutusta. Tällainen näkökulma näkee koulutukseen sijoitetun rahan pelkkänä kulueränä, kuten monet muut valtionbudjetin menot tietysti ovat. Tämä ei taida kuitenkaan pitää ihan paikkaansa.
LERU (The league of European Research Universities) julkaisi vuonna 2015 tutkimuksen, jonka mukaan Helsingin yliopisto tuottaa jokaista siihen sijoitettua euroa kohden 4,37 euroa takaisin, kun otetaan huomioon kaikki välilliset hyödyt. Tietenkin koulutuksella on muitakin arvoja kuin sen tuottama rahallinen hyöty, mutta tämänkaltainen argumentaatio tuntuu nykyisin löytävän kuulijansa tehokkaammin kuin esimerkiksi sivistyksen itseisarvosta puhuminen.
Kuinka kummassa edellä kuvattu rahankäyttö olisi lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme varastamista? Tällaisin sanankäänteinhän usein moititaan ehdotuksia, jotka vastustavat leikkauksia. Tilanne on sama, kuin jos lapsen rahoille olisi tarjolla sijoituskohde, jonka tuotto-odotukset olisivat 437%. Lasta kuitenkin kiellettäisiin sijoittamasta tähän, koska sijoittamiseenhan joutuu käyttämään rahaa.
Nyt kuitenkin leikkaukset ovat kohdennettu vieläpä painotetusti Helsingin Yliopistoon, joka on lähes poikkeuksetta pärjännyt kansainvälisissä vertailuissa yliopistoistamme parhaiten. Lauri Holappa kertoi lähetyksessä, kuinka esimerkiksi Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opintosuuntia lakkautetaan ja korvataan massaluento-tyyppisellä opetuksella. Onhan se varmasti kustannustehokkaampaa, mutta oppilaitosten hyötyä ei yksinkertaisesti voi mitata pelkästään kustannustehokkuudella. Se on aivan yksi ja sama, kuinka kustannustehokasta yliopiston toiminta on, jos tuloksena on heikkolaatuista tutkimusta ja toistaitoisia maistereita.
Lopulta ääneen pääsi, kukas muukaan, kuin leikkauksien suurin puolestapuhuja Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju. Hän puolestaan kehui tietävänsä kuinka yliopistojen toiminnassa on niin sanotusti "löysää", ja että osa yliopistojen rahoituksesta menee "seinien lämmittämiseen". Kangasharjun mukaan tällaista tuhlailua karsimalla päästään yliopiston tehokkaampaan toimintaan. Myös pääministeri Juha Sipilän on kuultu kertovan vastaavanlaisia näkemyksiä siitä, kuinka yliopistojen määrärahoista leikkaaminen "lisää niiden luovuutta".
Edistäisikö resurssien vähentäminen myös esimerkiksi palomiesten luovuutta? Eikö olisi mahtavaa, jos palomiehiltä otettaisiin vaikkapa paloautoja tai paloletkuja pois, ja heidän olisi keksittävä ja innovoitava yhä luovempia tapoja sammuttaa palavia rakennuksia. Tietysti jos he eivät keksisi, saisivat he sammutettua entistä vähemmän taloja. Kustannustehokasta se olisi siihen asti kunnes huomattaisiin, että talojen uudelleenrakennus maksaa paljon enemmän kuin paloautot ja –letkut. Palomiesten toiminnan seuraukset olisivat toki paljon helpommin ja nopeammin havaittavissa kuin koulutusleikkausten tuottamat mahdolliset vahingot.
Tällaisessa argumentaatiossa on myös sellainen kummallisuus, että jos kerran on mahdollista osoittaa missä nämä "löysät" sijaitsevat, miksi emme vain korjaisi niitä, ja kohdentaisi resurssit paremmin yliopistojen sisällä? Kaikki kuitenkin tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että koulutuksen tason heikentäminen on täysin järjetöntä, olipa vallalla oleva suhdanne mikä hyvänsä. Mitään pakkoa sille kun ei kuitenkaan ole.
Tällaisen logiikan mukaan koulutuksen taso olisi jo saavuttanut jonkinlaisen lopullisen päätepisteensä, jonka jälkeen ylimenevät resurssit käytetään ainoastaan seinien lämmittämiseen. Miksi Helsingin yliopisto kuitenkin lakkauttaa opintosuuntiaan leikkauksien seurauksena sen sijaan, että se jättäisi turhat seinät lämmittämättä?