Työttömyydestä puhuttaessa ongelmat nähdään väliaikaisina ja tulevaisuuden uskotaan tuovan tullessaan uusia töitä samaan malliin kuin aiemminkin. Uusia töitä varmasti syntyy, mutta ammateissa ja aloilla, joita ei välttämättä ole vielä edes olemassa. Suurimman työntekijämassan perspektiivistä tilanne tulee mitä todennäköisimmin tiukentumaan ja suurin syy siihen on teknologia.
Pitkällä aikavälillä ajateltaessa (10-20 vuotta) teknologian rooli yhteiskunnassa on täysi mysteeri, mutta jos kehitys jatkuu samaan tahtiin, niin se tulee olemaan valtaisia.
Teknologinen työttömyys on seurausta yhä kyvykkäämmistä koneista. Joidenkin arvioiden mukaan olemme nopeasti lähestymässä pistettä, jossa tekoäly ja robotit pystyvät hoitamaan niin monia nykyisin ihmisille varatuista töistä, että massatyöttömyys on lähes väistämätöntä.
Juuri nyt näyttää siltä, ettei kirjalijatkaan välttämättä ole enää kauaa turvassa koneilta.
Koneet valtaavat tilaa pääosin keskeltä: ne voittavat ihmiset mennen tullen laskennassa ja peleissä (osittain jopa siinä kaikista monimutkaisimmassa, eli Go:ssa), mutta eivät silti osaa pahemmin keskustella tai edes suorittaa yksinkertaisia fyysisiä tehtäviä, kuten kävellä epätasaisella alustalla. Mutta jos suunta pysyy samana, niin tämäkin tulee muuttumaan.
Koneiden 'vallalla' on toki peloiteltu jo kauan, aina Luddista Kaczynskiin (ja erääseen kotimaiseen 'kalastajafilosofiin') ilman sen suurempaa muutosta yleisessä mielipiteessä. Toisin sanoen, yleinen mielipide on, ettei koneesta ole mitään ylipääsemätöntä uhkaa ihmiselle. Silti teknologian rooli on kasvanut jatkuvasti kaikilla kuviteltavilla inhimillisen toiminnan alueilla. Koneet eivät toki vielä(kään) kävele joukossamme, ainakaan niin kuin muutama vuosikymmen sitten ennusteltiin, mutta teknologinen kehitys on silti ollut huikeaa.
Tilanteen arvioiminen on vaikeaa jo siksi, että samalla kun teknologia kehittyy, meidän odotukset sen rajoista kasvavat. Sitä harvemmin ajattelee, että pienessä USB-tikussa on enemmän laskennallista 'voimaa' kuin vuoden 1969 kuumoduulin navigointitietokoneessa. Tai että IMB:n Deep Blue supertietokone, joka voitti Garri Kasparovin shakissa vuonna 1997, häviää tehoissa tavalliselle älypuhelimelle. Vaikka kyseiset vertaukset ovat ehkä hieman ontuvia, ne osoittavat koneiden kehittymisen ja yleistymisen varsin huomaamatta 'orgaanisiksi' osiksi yhteiskuntaa ja siinä toimimista.
Kehityksen nopeutta ja sen tuomia muutoksia ei ole helppo huomata senkään vuoksi, että pysyäksemme vauhdissa mukana meidän on koko ajan keskityttävä uuden omaksumiseen ja siitä seuraaviin haasteisiin. Kysymykset itse kehityksen merkityksestä ja seurauksista (tai jopa sen järjellisyydestä) jäävät väistämättä taka-alalle. Itse asiassa, kehityksen kyseenalaistaminen on käytännössä mahdotonta jos haluaa osallistua yhteiskunnan toimintaan.
Automaatio on olennainen osa koneiden kehitystä, mutta sekin on ollut jo liian kauan arkipäivää. Automaatio ei mietitytä. Vielä 1950-luvulla kyberneetikko/matemaatikko Norbert Wiener jaksoi muistuttaa, että automaatio on taloudellisessa mielessä orjatyövoimaa ja jokaisen yhteiskunnan, joka automaation tielle lähtee, on ymmärrettävä sen mahdolliset seuraukset. Jos taloudellinen voitto on se, mikä ajaa järjestelmää eteenpäin, niin jossain vaiheessa ja yhä laajemmalla alueella, kone tulee halvemmaksi. Jossain pisteessä valinta ihmisen ja koneen välillä muuttuu aina puhtaasti kustannukselliseksi.
Yksi viime vuosien mielenkiintoisimmista ilmiöistä automaatiossa on ollut pörssitoiminnan delegoiminen tietokoneille (ts. älykkäille algoritmeille). HFT-firmoissa matemaatikot ja koodaajat vievät työt taloustieteilijöiltä. Ihminen on pääosin (ainakin vielä) vastuussa koneiden ja ohjelmien suunnitelusta, mutta toiminnassa, etenkin eksekuutiossa (mitä ostaa, myydä, milloin jne), ihminen on enenevästi joko liian epäluotettava, hidas tai muuten vain ihan liian kallis kapula rattaissa.
Lupaukset ns. 'älykkäistä' koneista ovat silti monen mielestä puhdasta sci-fiä. Tilanne ei ole kuitenkaan yksinkertainen. Kyse on siitä, miten älykkyyden määrittelee ja valitettavan usein koneet verrannollistetaan suoraan ihmiseen. Se, etteivät koneet osaa keskustella ihmisten kanssa ei kuitenkaan ole merkki niiden tyhmyydestä, vaan ainoastaan laadullisesti erilaisesta älykkyydestä. Tässä mielessä ihmistä älykkäämpiä koneita on olemassa pilvin pimein. Sosiaalinen älykkyys, tulkinallisuus ja muu ns. 'pluraali' todellisuus eivät ole välttämättömiä henkiinjäämiselle, saati tehokkaalle toiminnalle; oikeastaan kyseiset piirteet vain haittaavat puhdasta suorittamista. 'Konemaisten' ominaisuuksien voi itse asiassa arvioida korostuvan mitä nopeammiksi ja tehokkaammiksi järjestelmät kehittyvät.
Kaikesta huolimatta, ymmärrys koneiden rajoista ja vaikutuksista pysyy suhteellisen muuttumattomana. Esimerkiksi talousteoriassa hallitsee vieläkin vahva optimismi siitä, että uusi teknologia realisoituu aina uusissa ihmisammateissa ja -tehtävissä. Professori Mark McCarthyn kaltaiset kriitikot, uskovat, ettei mikään ole muuttumassa, että kaikki pysyy ihmisen hallinnassa.
Teknologiseen kehitykseen ja teknologian rooliin kriittisesti suhtautuvat näkevät teknologian objektiivisesti ymmärrettävänä tai 'ulkoisena ilmiöna, jota ihminen voi tietoisesti hallita tai rajoittaa. Paremminkin se on luonnollinen osa ihmisenä olemista ja toimimista; tätä se on ollut aina kivikirveistä suureen hadronitörmäyttimeen. Konetta, nyt kun se on keksitty, ei voi enää tehdä olemattomaksi. Ihminen on ehdollistettu koneelliseen maailmaan. Ja nyt kun koneet alkavat olla kykeneviä itsenäiseen toimintaan, ihmiskeskeinen ajatusmaailma ei enää riitä.
Teknoprogressiivit sen sijaan unohtavat usein, ettei teknologia automaattisesti palvele ihmistä, vaan kehittyessään muuttaa ihmisenä olemisen perusehtoja; ts. teknologia ei ole neutraali voimavara, jota ihminen voi yksinkertaisesti käyttää hyväkseen; tavallaan teknologia käyttää samalla tavalla ihmistä hyväkseen. Mikään määrä tai laatu koneistamisessa ei luo 'parempaa' ihmistä; se luo parempaa ja tehokkaampaa teknologiaa, jonka ehtoihin ihmisen itsensä on totuttava hyötyäkseen siitä. Paremmat pelit ja vehkeet harvemmin realisoituvat 'korkeammalla' moraalisella tai henkisellä tasolla. Loppupelissä ihminen on biologialtaan (ja näin ollen vaistoiltaan) pitkälti sama olento kuin 50 tuhatta vuotta sitten, mutta nyt sillä on teknologia, jolla on potentia tuhota kaikki elämä tällä planeetalla.
Itse en keksi mitään hyvää syytä olettaa kehityksen pysähtyvän. Se voi tietysti hidastua tai sitten vain nopeutua, mutta pysähtyminen vaikuttaa epätodennäköiseltä ilman jotain suurta ulkoista uhkaa (esim. supervirulentti pandemia, asteroidi-impakti tai jokin muu ekstraterrestriaali uhka). Kävi miten kävi, niin ihminen ei itse tule ikinä päättämään, että nyt loppui uusien koneiden ja teknologioiden kehittäminen. Sellainen ei yksinkertaisesti ole luontaista lajillemme. Viimekädessä tilanne on se, että jos ihminen kykenee luomaan itseään yleisesti älykkäämmän (ja toiminnallisesti tehokkaamaan) koneen, niin sellaisen hän myös luo.
Jos teknologinen kehitys jatkuu tähän tahtiin, niin suurin ongelma tulee lopulta olemaan se, mitä tutun ja turvallisen (ja ihmiskeskeisen) poliittisen ja yhteiskunnallisen järjestelmän tilalle keksitään.
Se, ettei nykyisellle poliittis-taloudelliselle järjestelmälle ole mitään järkevää, saati toimivaa vaihtoehtoa – nyt kun kommunismi on kuopattu praktisena järjettomyytenä ja diktaruureihin ja junttiin ym. sorrutaan vain kaiken muun pettäessä – on jo itsessään huolestuttava merkki. Demokratia on yksi ihmismielen hienoimmista ajatuksista ikinä, mutta miten sitä kehitetään vastaamaan tulevaisuuden haasteita?
Nykyinen puoluepoliittinen vatvominen tuskin soveltuu maailmaan, jossa muutokset ovat moninkertaisesti nopeampia, monisyisempiä ja kokonaisvaltaisempia. Jo nyt ongelmana on, että faktat järjestelmän tilasta ja muista ongelmista suhteutetaan aina ensin poliittisiin linjauksiin, ei realiteetteihin. Tämä on edustuksellista demokratiaa, luonnollisesti. Muu maailma on elänyt jo kauan tiukoissa tulostavoiteissa, kvartaaleissa, vuorotöissä, pätkissä, – pörsseissä maailmaa rakennetaan millisekunneissa – mutta politiikassa edetään yhä nelivuotissuunnitelmien ja nelikuukautisten lomien pohjalta. Politiikka on ja pysyy maailmasta erillisenä olentona.
Edustuksellista demokratiaa on silti vaikea kyseenalaistaa, koska sille ei ole toimivaa (tästä voi tietysti olla montaa mieltä) vaihtoehtoa. Näyttää siltä ihmiskunta, ainakin ns. kehittyneessä maailmassa, on saapuneet Francis Fukuyaman lanseeraaman historian loppuun; mutta toisin kuin F.F. asian näkee, kyse on paremminkin kehityksellistä umpikujasta, ei utopian ensiaskeleista. Nimittäin, jos (länsi-)ihminen ei kykene jollain tavoin ylittämään ja uudelleen organisoimaan nykyistä sosiaalis-poliittis-taloudellista järjestelmäänsä, niin se voi saman tien unohtaa veljeyden, vapauden ja tasa-arvon. Jos ihminen ei itse keksi parempia tapoja ymmärtää elämäänsä ja merkitystään, niin koneet ja muut 'post-humaanit' toimijat tulevat hoitamaan homman ihmisen puolesta.
Kaiken tämän jaarittelun voi lopulta tiivistää yhteen kysymykseen: miten teknologian mukana tuleviin muutoksiin aiotaan valmistautua? Vaikutuksia on mahdoton arvioida tarkasti ja tämä johtaa helposti siihen, että asia joko ohitetaan huuhaana tai se siirretään muiden, akuutimmilta vaikuttavien ongelmien taakse odottamaan jotain otollisempaa hetkeä. Se otollinen hetki on mielestäni saapunut. Asiasta tulisi keskustella huomattavasti enemmän.