Tässä aluksi karua listaa vaietuista asioista.
Valtiovarainministeriön manipuloiva rooli hallintarekisterin ajamisessa
Yritys saada armahduslaki kotimaisille veronkiertäjille
Hallintarekisterin uudelleenelvyttäminen
Uuden Metsähallituslain valmistelu, jossa asialliset kuulemiset yritettiin jättää kokonaan välistä
Hallituksen valheelliset vetoamiset em. laissa EU:n lakeihin
Systemaattinen vaikeneminen TTIP-sopimuksen varjopuolista
Lukemattomat perustuslain vastaiset lakialoitteet viimeisen vuoden aikana
Panama-asiakirjojen sivuuttaminen mahdollisimman vähällä huomiolla
Nordean/Sammon (valtiolla iso osakkuus) roolin ohittaminen Panaman verosuunnittelussa
Harmaan talouden tutkimisen alasajo
Talvivaaran/Terrafamen rahoittamisen loputon jatkaminen
Tässä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Joissain tapauksissa hallitus on vedonnut siihen, että asioita on saatava eteenpäin. Vertailukohtana on käytetty edellisen hallituksen täydellistä saamattomuutta.
Mutta kiireellä ei voi selittää esim. harmaan talouden tutkijanvirkojen lakkauttamista. Toimiala tuotti valtiolle rahaa, mutta hallitus ei halunnut tukea tätä poliisin toimintaa. Mieluummin päätettiin sakottaa kansalaisia korotetuilla rikesakoilla.
Tai hallintarekisterilain taistossa kukaan ei jälkikäteen vetänyt hallitusta ja Stubbia tilille Valtiovarainministeriön häikäilemättömästä toiminnasta lain läpirunnomiseksi. Prosenteista puhuttiin, mutta ei tästä ministeriön aseman väärinkäytöstä.
Samaa runnovaa taktiikkaa sovellettiin uuteen Metsähallituslakiin. Lakia yritettiin saada läpi hiljaa ilman kuulemiskierrosta ja sammutetuin lyhdyin. Eli molempien lakien valmisteluissa eri viiteryhmien tasapuoliset kuulemiset yritettiin sivuuttaa ja kriittiset argumentit haluttiin vaieta kuoliaiksi tai jopa kieltää.
Tämä periaate toimii ehkä suuryrityksessä, mutta ei hallituksessa ja ministeriöissä, joiden pitäisi lain mukaan jakaa mahdollisimman tasapuolista ja objektiivista tietoa tulevien lakien mahdollisista hyödyistä ja haitoista. Objektiivisuus ja puolueettomuus ovat loistaneet lähes kaikissa hallituksen lakien valmistelussa poissaolollaan. Miten tällainen toiminta voisi herättää luottamusta?
Jokaista edellä kirjaamaani kohtaa en rupea erikseen käymään lävitse. Ehkä uskomattominta on ollut lakialoitteiden määrä, jotka ovat tulleet hallitukselle bumerangina takaisin ”perustuslain vastainen”- merkinnän kanssa. Onkohan tässä asiassa saavutettu jo uusi Suomen ennätys?
Niin paljon asiantuntemusta pitäisi hallituksesta löytyä, ettei moisia hätäisesti hutaistuja ”asiantuntijoiden laatimia(?)” aloitteita lähetä edes viemään eteenpäin. Hallitus, jonka pitäisi olla lainvalmistelun asiantuntija, yrittää siis tehdä poliittisia linjanvetoja, jotka Suomen oma perustuslaki kieltää, eikä vain kerran vaan useamman kerran. Miten tällaisen hallituksen asiantuntemukseen voi luottaa?
Väistämättä näillä meriiteillä hallituksestamme tulee mieleen joukko, joka yrittää kaikin tavoin murentaa Suomen perustuslain pala palalta ”Jos neljä ehdotusta tyrmätään, niin ehkä sentään viides menee lävitse”-periaatteella.
On irvokasta, että pääministeri haukkuu oppositiota ”amerikkalaisesta loanheitosta” ja ”epäreilusta kritiikistä”. Jos nyt ottaa vaikka esittämäni vaietut tapaukset tutkintaan, niin montako kertaa hallitus on mennyt itseensä ja myöntänyt toimineensa väärin tai asiantuntemattomasti? Onko se itse pelannut reilusti, avoimesti ja kaikki osapuolet huomioon ottaen? Onko hallitus antanut lakialoitteensa perusteelliseen, läpinäkyvään ja avoimeen valmisteluun opposition, kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa? Ei ainakaan minun tietääkseni.
Mitkä hallituksen toimet ovat lisänneet kansan luottamusta siihen, että se kohtelee kaikkia kansanryhmiä, yrityksiä ja instituutioita tasapuolisesti suosimatta ketään? Ymmärtääkseni lakien pitäisi olla samoja kaikille, ainakin oikeusvaltiossa.
Jos oppositiolta ja tavallisilta kansalaisilta tulee kritiikkiä, että hommat valmistellaan hätäisesti, salassa, pienellä porukalla ja keneltäkään neuvoa kysymättä, niin ei pitäisi valittaa rajusta kritiikistä. Se on ihan omilla toimilla ansaittua. Moisilla periaatteilla ei nimittäin herätetä luottamusta, ei toimita parlamentaarisesti, ei oppositiota eikä kansalaisia kuunnellen. Ehkä Sipilän mielestä hänen tapansa johtaa maata on hyvä, mutta useimmissa ihmisissä se herättää kyllä epäluuloa ja tunnetta, että taas päätökset junaillaan parin talouden kummisedän ohjaamina jonkun pienen ryhmän etujen mukaiseksi.
Tämän tunteen hallituksemme ajama salailemisen, väistämisen ja vaikenemisen politiikka on saanut aikaiseksi. Olisiko aika lopettaa moinen kulttuuri ja alkaa toimia kansalaisiaan kohtaan avoimesti ja luottamusta herättävästi.