Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden 30-vuotispäivän alla media otti katastrofista jälleen kaiken irti. Suomalaiselle energiakeskustelulle tyypilliseen tapaan juhlallisuuksia leimasi asiantuntijoiden ja faktoihin pohjautuvan analyysin puute siinä, missä maallikot, sammakkoprofessorit ja kylähullut nostettiin jalustalle puhaltelemaan tuomiopäivän pasuunoitaan. Pari kuukautta sitten eräiden päätoimittajien allekirjoittama ”laadukasta mediaa ja hyvää journalistista tapaa” lupaava julistus on suomalaisen ydinvoimauutisoinnin puitteissa vain omia ennakkoluulojaan levittävien toimittajien asenteellisuutta valkopesevää propagandaa.
Maaliskuussa Suomen Kuvalehti antoi palstatilaa uudelle BIOS-tutkimusyksikölle. Artikkelissa vedetään vanhan koulukunnan ympäristöjärjestöille tuttua linjaa: Ilmastokatastrofin ratkaisu on rakentaa aurinko- ja tuulivoimaa. Tunnetusti vähäpäästöisestä ydinvoimasta ei mainita muuta kuin se, että ”fuusiovoima ei ole vielä käyttökelpoista”. Mihin unohtui fissio?
BIOS:n työntekijälistalta löytyy filosofeja, kuvataiteilijoita ja kirjallisuudentutkijoita, mutta ei heidän julkaisujensa perusteella ainuttakaan tekniikan, tilastotieteen saati fysiikan ammattilaista. Nimien nopean googlauksen ja BIOSin nettisivujen materiaalin perusteella ei ole vaikeaa arvata, että ”tutkimusyksikkö” tulee vielä hyökkäämään ydinvoimaa vastaan niillä tuhanteen kertaan kumotuilla höpöargumenteilla, joita ryhmän jäsenet ovat jo aikaisemminkin päässeet eri lehtien sivuille julistamaan.
”Jokaisen pitäisi vielä vähentää kulutustaan puolella” – Antti Majava, kuvataiteilija, BIOS-tutkimusyksikkö
Siitäpä sitten vain degrowth-idealistien neuvon mukaan leikkaamaan kulutusta. Minkä puolen työ-, vapaa-ajan- ja lomamatkoistasi jättäisit tekemättä? Minkä osan tietokoneen käytöstäsi jättäisit mielelläsi pois? Mitkä lämmityskauden tunnit jättäisit lämmittämättä taloasi? Mitkä energiaintensiivisten teollisuudenalojen työpaikat ovat lakkauttamisen arvoisia? Kun näitä asioita pohtii ”valotaiteen” tai ”runouden lintumaisuuksien” sijaan kaupungistumisen, kehittyvien maiden nousun ja yhteiskuntamme rakennemuutoksen kontekstissa, niin ymmärtää nopeasti, ettei suomalaisten kulutuksen puolittaminen ole optio ilman yhteiskuntamme merkittävää taantumista.
”Hän [Isomäki] oli sinisilmäisesti uskonut ydinvoimaloiden rakennusinsinöörejä, jotka olivat vakuutelleet, ettei onnettomuuksia voi tapahtua. Kunnes Tshernobylissä pamahti. ”Tunsin oloni huijatuksi. Sen jälkeen päätin, että en enää usko asiantuntijoiden puheisiin.”” – Risto Isomäki Ylen haastattelussa 17.4.2016
Yksikään asiantuntija ei takuuvarmasti ole luvannut, ettei ydinonnettomuuksia voisi tapahtua, onhan inhimillisessä toiminnassa aina olemassa onnettomuusriski. Suurin osa tapaamistani ydinvoimavastustajista ei tiedä alkeitakaan Tshernobylin onnettomuuteen johtaneista syistä eikä Isomäki vaikuta olevan poikkeus. Esimerkiksi taannoinen Tekniikan Maailman tiivistetty artikkeli kertoo ne faktat, mitkä maamme skandaalinhakuiset päivälehdet ovat päättäneet sivuuttaa. Tosiasia on se, että Chernobyl-4 edusti vanhaa ydinvoimalatekniikkaa, jota ei enää rakenneta, ja joka ajettiin vastoin kaikkia turvallisuusmääräyksiä kriittiseen tilaan.
Asiantuntijatiedon yleistäminen epäluotettavaksi ei muuten ole ominaista tieteilijöille vaan salaliittoteoreetikoille ja denialisteille, vallitsevan todellisuuden kieltäjille, kuten kuulentojen lavastamisen epäilijöille, homeopaateille, rokotevastustajille ja muille vaihtoehtohuuhaaseen uskoville. Jos Isomäki ei katso tieteelliseen metodiin ja tutkimukseen pohjautuvan faktisen asiantuntijatiedon olevan paras mahdollinen tapa jäsennellä vallitsevaa todellisuutta, niin mikä sitten on?
”Fiktio auttaa kuvittelemaan ja tekee asioita todemmiksi. Tieteellisiin faktoihin perustuva puhe menee usein toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.” – Risto Isomäki
Niinpä niin. Fiktio kuitenkin on edelleen vain fiktiota eikä elämän monimutkaisia realiteetteja voi korvata omalla mielikuvituksella vaikka todellisuus pelottaisi kuinka paljon.
Oman jälkensä suomalaisen journalismin häpeäpaaluun jätti jälleen Yle, kun se viikko sitten lähettiAtomin Paluu-dokumentin parhaaseen lähetysaikaan. Pääosaa näytteli suomalainen kemikaalivana-salaliittoteoreetikko Arto Lauri. jonka ydinvoimaan liittyvien pähkähullujen väittämien kavalkadi on liian pitkä tässä perattavaksi. Atomin Paluun häpeilemätön propagandistinen luonne oli niin ilmiselvä, että odotan Ylen lähettävän ensi viikolla myös holokausti- ja ilmastonmuutos-denialistien kootut kotivideot. Ehkäpä näemme piakkoin myös ”totuuksia” uudesta maailmanjärjestyksestä, Bilderberg-salaseuroista, Kuun pimeällä puolella elävistä avaruusolioista ja ihmiskuntaa hallitsevista liskoihmisistä?
”[Tshernobylin] turmassa kuoli välittömästi ainakin 30 000 ihmistä” – Yle uutiset 26.4.2016
Ilmoitettua lukua korjattiin sittemmin, mutta ydinvoimavastaisen propagandan tehokkuudesta kertoo jotain se, että jollekulle väite ”30 000 välittömästi kuollutta” on ollut niin uskottava, että se on päätynyt otsikoksi ”luotettavana ja puolueettomana” markkinoidun Ylen uutislähetykseen. Jotta totuus ei unohtuisi: Vuonna 2005, satojen tutkijoiden voimin laaditussa tutkimuksessa todettiin, että Tshernobylin onnettomuus on todistettavasti aiheuttanut n. 50 kuolemaa.
”[Tshernobyl] on vakavin ihmisen aiheuttama katastrofi” – Hanna Halmeenpää (vihr.) sekä Yle Perjantain toimitus
Niin, olihan meillä noita maailmansotia, öljykatastrofeja, merien happamoitumista, sukupuuttoaaltoa ja mitä lie pikkujuttuja, jotka eivät ydinhysteriaa lietsoessa tietysti tule edes mieleen. Yksittäisenä esimerkkinä Banqiaon patoaltaan pettäminen johti lähes 200 000 ihmisen kuolemaan suoraan tai välillisesti, ja yli 11 miljoonan ihmisen kodin tuhoutumiseen, mutta marinaa vesivoiman vaarallisuudesta ei kuule ainakaan ydinvoiman vastustajien suusta. Hassua on se, että moni itse asiassa pitää vesivoimaa erittäin ympäristöystävällisenä energiantuotantomuotona siitä huolimatta, että padot ovat aiheuttaneet jokien ekosysteemeille ja ihmisille merkittävästi enemmän haittaa kuin kaikki maailman ydinonnettomuudet yhteensä.
Se oikea Tshernobylin onnettomuudesta seurannut katastrofi on ydinvoiman vastustajien lietsoma pelko ja ydinhysteria. Niiden seurauksena lähes kaikki ydinvoiman energiantuotantopotentiaali korvattiin parin vuosikymmenen ajan fossiilisilla polttoaineilla, joiden aiheuttamat kuolemantapaukset lasketaan globaalisti sadoissatuhansissa joka vuosi, puhumattakaan ympäristölle aiheutuneista haitoista. Kaiken ydinvoiman leimaaminen Tsernobylin onnettomuuden takia on yhtä hullua kuin vastustaa rokotteita tai modernia lääketiedettä, koska joku on joskus saanut niistä sivuvaikutuksia, vaikka molemmat ovat kiistattomasti pelastaneet miljoonien ihmisten elämänlaadun tai jopa koko elämän.
Ylen toimituksen tarkoitusperistä, tai vaihtoehtoisesti ammattitaidottomuudesta, kertoo paljon myös sekin, että Tshernobylin vuosipäivän uutisjutussa haastateltiin kuin vertaisina Säteilyturvakeskuksenpääjohtajaa Petteri Tiippanaa sekä Greenpeace Suomen ilmasto- ja energiavastaavaa Olli Tiaista. Tiippana on voimalaitostekniikan maisteri Lappeenrannan yliopistosta, tehnyt parikymmenvuotisen uransta STUK:ssa ja hänet noteerataan kansainvälisesti alansa huippujen joukossa. Tiainen on pari vuotta sitten valmistunut yleisen valtio-opin kandidaatti, työskennellyt vain ideologisesti ydinvoimaa vastustavien Luonnonsuojeluliiton sekä Greenpeacen leivissä ja kirjoittaa tällä hetkellä meemikuvilla höystettyä propagandaa Greenpeacen blogiin.
Pikkuhiljaa energiapoliittisessa keskustelussa fyysikoista, insinööreistä ja muista tekniikan sekä tutkimuksen ammattilaisista on onnistuttu maalaamaan kuva epäluotettavina ja valheita suoltavina lobbareina. Tilalle on nostettu vahvasti imagomarkkinointiin tukeutuvia risupartahumanisteja, taiteilijoita ja filosofeja, joiden perustelemattomia väitteitä ja teknisesti sisällöttömiä julistuksia energiapolitiikasta ja maailman tilasta nostetaan kyseenalaistamatta lehtien palstoille.
Luulen, että tämä johtuu meidän tavallisten kansalaisten laiskuudesta. Maallikoille näiden TV-shop-teknologioiden ja energiaevankelistojen ruusunpunaisista lupauksista tulee hyvä ja lämpöinen fiilis, kun monimutkaisiin globaaleihin ylisukupolvisiin ongelmiin näyttäisi sittenkin olevan helppoja pikaratkaisuja. Mutta kun ei ole, ikävä kyllä.
Tieteellinen metodi, tutkimus, tilastotieto ja niiden pohjalta muodostetut faktat ovat edelleen ainoa kestävä tapa löytää ratkaisut planeettamme ympäristöongelmiin. Henkilön koulutustausta tai yhteiskunnallinen asema eivät tietysti ole argumentteja sinänsä, mutta väitän, että globaalin tiedeyhteisön ja julkisen arvioinnin paineessa puristetut timantit eli omien alojensa asiantuntijat, ovat silti parempia faktatiedon lähteitä kuin energiaevankelistat, joiden argumentit on suojattu maksumuurilla tai joilla ei ole luovuttaa ensimmäistäkään analyysiä julkisesti vertaisarvioitavaksi.