Olen pohdinnoissani päätynyt siihen, että nykyiset koko maailmaa koskettavat talousongelmat perustuvat kolmeen päätekijään: rahatalouden irtautumiseen reaalitaloudesta eli tuotantotoiminnasta, väestön vanheneminen ja siitä johtuvat kulutusmuutokset sekä kolmanneksi nopea tekninen kehitys.
Nykytekniikka luo uusia tuotteita nopeammin kuin koskaan ennen. Samalla myös perinteinen tavaratuotanto uusiutuu. Tämän kehityksen myötä käytössä oleva tuotantokoneisto vanhenee aikaisempaa nopeammin. Jo Marx aikoinaan kirjoitti tuotantokoneiston moraalisesta vanhenemisesta, mikä tarkoittaa sitä, että uudetkin tuotantolinjat voivat olla syntyessään vanhentuneita, koska kehitys on niitä rakennettaessa edennyt jo seuraavalle asteelle.
Mallia voi katsoa vaikkapa energiatuotannosta. Hiili, öljy ja atomivoimalat edustavat syrjäytyvää ja osin jo syrjäytynyttä teknologiaa. Niissä on kuitenkin kiinni ties miten monen miljardin pääoma, jonka oletetun tuoton tilalle tulevat alasajokulut.
Kehitys koskee koko tuotantoketjua. Esimerkiksi graafisessa teollisuudessa eli kirjapainotuotannossa varsinainen perustyö on siirtynyt toimittajille. He työstävät tekstin kuvineen lopulliseen muotoon. Latojat, taittajat ja oikolukijat kuuluvat historiaan. Nuorimmat tuskin muistavat heitä koskaan olleen olemassakaan.
Kysymyksessä on jatkuva ja koko ajan nopeutuva prosessi. Kehittyneimmillä menetelmillä pitää korvata menetykset, jotka tuotantokoneiston vanhenemisesta aiheutuu. Samalla siinä on valtava työmaa. Kasvava määrä teollisuusromua pitää jotenkin saada hyötykäyttöön. Pahimmillaan sille ei tehdä mitään, vaan laitokset koneineen jäävät lahomaan ja ruostumaan paikoilleen.
Vanhat kuluttavat vähemmän
Teollistuneissa maissa vanhat ikäluokat ovat suurempia kuin koskaan ennen. Yhä useampi heistä on vireitä ja aktiivisia. Heillä on voimia ja halua osallistua yhteiskunnan toimintoihin ja tehdä jotain hyödyllistä. Suurin osa on aikaisempaa varakkaampia. Eläkeläiset ovat myös kuluttajia, mutta heidän kulutustottumuksensa ovat erilaiset kuin nuorten
Iän mukana terveydenhoitokustannukset kasvavat. Kunkin yhteiskunnan rakenteesta riippuu, jääkö huolenpito yhteiskunnan vastuulle vai omaisille, mutta sivuuttaa niitä ei voi. Yksinäisyys on monen ongelma. Lapset ovat muuttaneet muualle ja työelämän ystäväpiiri on hajaantunut.
Kokonaisuutena vanheneva väestön osa kuluttaa vähemmän kuin saman tuloluokan nuoremmat. He liikkuvat vähemmän, syövät vähemmän ja uusivat vaatteistoaan harvemmin. Asumisessa on se ongelma, että monet yksinäiset vanhukset asuvat tilavassa omakotitalossa tai osakehuoneistossa, jota eivät jaksa kunnossa pitää ja saman aikaisesti nuoremmat, jotka tilaa oikeasti tarvitsisivat, joutuvat asumaan ahtaammin.
Talouteen tämä heijastuu siten, että kulutustavaroiden kysyntä vähenee, kun kasvavalla vanhusväestöllä ei ole lähellekään samaa tarvetta hankkia uutta kuin parhaassa kulutusiässä olevien.
Nykyinen rahatalous kasaa pääomia ja köyhdyttää ihmisiä
Jotta en kirjoita ihan omiani lainaan tähän otteita Riikka Söyringin blogista. http://goo.gl/f4Y6xB Tässä asiassa olen hänen kanssaan samaa mieltä. Linkistä aukeaa koko blogi.
”Pankeilla on monopoli tuotteeseen nimeltä raha. Pankit lainaavat raha-tuotettaan kaikille sitä haluaville, mutta sillä ehdolla lainattu tuote eli raha palautetaan korkoineen. Korot ovat "tuotteen hinta". Korot on mahdollista maksaa täsmälleen sillä samalla raha- tuotteella, jonka tuottamiseen pankeilla on monopoli. Korkoon tarvittavaa rahaa ei luoda eli velkaantuminen säilyy.
Pankin varallisuus karttuu sen myöntämistä veloista, kun asiakkaat maksavat sekä velkapääoman lyhennystä että velan korkoja. Talletukset taas ovat rasitteita pankkien taseissa, koska pankit ovat sitoutuneet vaihtamaan kaikki talletukset keskuspankkirahaksi, jos asiakas niin haluaa.
Talouskasvu puolestaan on riippuvaista talouden velkamäärän kasvusta, ja se näkyy myös bkt:n kasvuna. Bkt, bruttokansantuote mittarina ei kuitenkaan kerro mitään rahan jakaantumisesta, vain sen että kokonaisvelka kasvaa ja joku maassa ansaitsee.
Kritiikitöntä vapaan yrittämisen, yksityistämisen, tehokkuuden, lisäarvon ja kasvun mallia on toteutettu pääasiassa anglosaksisissa maissa: Yhdysvalloissa, Irlannissa ja Britanniassa.
Pankkien varallisuus bkt:sta 1880-1970 luvuilla oli noin 70 prosenttia. Uusliberalisoinnin myötä pankkien varallisuus ylitti vuonna 2005 Britanniassa 500 prosentin rajan. Eli samalla kun maan kokonaisvarallisuus "kasvoi", syveni köyhyys suurimmassa osassa maata.
Eriarvoisuuden, joka syntyy tulojen epätasaisesta jakautumisesta, on todettu olevan yhteydessä moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin kuten lapsikuolleisuuteen, rikollisuuteen, elinikään, psyykkisiin sairauksiin, liikalihavuuteen, aliravitsemukseen, teiniraskauksiin, päihteiden käyttöön, masennukseen ja työttömyyteen.
Näiden ongelmien hoitaminen muulla tavoin kuin tuloeroja tasaamalla taas tulee valtiolle erittäin kalliiksi.
Vaihtoehto on köyhien jättäminen kokonaan heitteille tai armeliaisuuden varaan. Tätä heitteille jättämistä toteutetaan esimerkiksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa, tulevaisuudessa mahdollisesti myös Euroopan Unionissa ja Suomessa.”