Jälleen on juhlittu yksi äitienpäivä. Äidit on kiitelty, lahjat annettu ja parhaat palkittu, nyt äidit laskeutuvat takaisin maan kamaralle, omalle paikalleen. Alkaa äitien arki, kiire ja vastuu, alkaa äitien päässä tuttu supina, syyllisyys. Olenko antanut tarpeeksi, olenko antanut kaikkeni? Vai petkutinko sittenkin, enkö edes yrittänyt?
Syyllisyys kuiskii korvan takana, muistuttaa lapsen tarpeista. Ne ovat aina etusijalla, niistä on huolta pidettävä. Muuten ei lapsi kehity, ei kasva tasapainoiseksi, ei tule onnistunutta ihmistä. Muuten ei tule menestystä, ei saa lapsi koulutuspaikkaa, ei saa ammattia, ei pääse töihin, ei voita kilpailuja.
Äidit tietävät, että lapsen on saatava leikkiä, lapsen on saatava liikkua, lapsen on saatava tuntea, lasta ei saa tukistaa, lasta pitää rakastaa, lasta pitää rajoittaa, lasta ei saa rajoittaa, lasta pitää kasvattaa, lasta ei saa kasvattaa, lapsen itsetuntoa on tuettava, lapsen oppimista on tuettava, lapsen mielikuvitusta on ruokittava, lapsella pitää olla mukavaa, lapsen pitää kokea pettymyksiä, lapsella pitää olla kavereita, lapsella pitää olla virikkeitä, lapsen kanssa on leikittävä, lapsen leikkeihin ei saa tuppautua, lapsen älykkyyttä on kehitettävä, lapsen lahjakkuus on huomioitava, lapsen kyvyt on hyödynnettävä.
Muista huolehtia, kanna vastuusi, älä luovuta: Vanhemmuudesta luopuminen synnyttää syyllisyyttä[i] Syyllisyys on syyllisyyden merkki. Yrititkö lepsuilla?
Tiedostava äiti tuntee syyllisyyttä syyllisyydestä. Tarkista siis asenteesi. Syyllisyys on kasvattajan kohtalokkain vihollinen![ii] Yritä siis enemmän!
Ei tule lapsesta tulevaisuuden menestyjää ilman äidin uhrautuvaa uurastusta.
Lapsen tulevaisuus on äidin taskussa. Onhan?
[i] Hellsten, T. 1999. Vanhemmuus –vastuullista vallankäyttöä.
[ii] Rönkä, T. 1970. Mikä vanhempaintaidossa on kaikkein tärkeintä. Saatesanat teoksessa Gordon, T. Viisaat vanhemmat.