Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen laati viime viikolla kansalaisaloitteen, jossa esitetään kansanäänestyksen järjestämistä Suomen eurojäsenyydestä. Väyrynen perustelee aloitettaan ennen kaikkea sillä, että menettely jolla euroon liityttiin, ei ollut demokratian kannalta ongelmaton. Viime vuosien kriisien seurauksena on myös käynyt selväksi, että eurojäsenyys on tullut Suomelle todella kalliiksi ja yhteisvaluutan pahat sisäiset valuviat, jotka ovat osaltaan seurausta EU:n hallitsemattomasta laajenemisesta, saattavat olla pysyvästi korjaamattomia. Euro on selkeästikin ollut hyvinvointitappio suomalaiselle yhteiskunnalle.
Vaikka unionin säädökset eivät nykyisellään mahdollistaisikaan eroa eurosta ilman unionista eroamista, on tähän varmastikin luotavissa menettely, mikäli poliittinen tahtotila on tarpeeksi vahva. Euroopan unionin jäsenyys sinällään oli ja on ollut Suomelle positiivinen asia, vaikkakin meillä on valitettavasti tulkittu unionin mukanaan tuomia direktiivejä turhankin yksityiskohtaisesti. Unioni voisi toimia, mikäli oppisimme lopultakin kysymään "miten voimme tehdä näin?" sen sijaan, että kysymme aina "voimmeko tehdä näin?".
Euron, ja siten myös nykyään Euroopan unionin, suurin ongelma on kuitenkin se, että euroalue koostuu toisistaan todella paljon poikkeavista kansantalouksista. Vaihtoehtoina näyttääkin olevan joko syvempi integraatio eli liittovaltiokehitys tai euroalueen vähintäänkin osittainen hajoaminen. Euroopan unionin tulevaisuus sen sijaan on tuskin vaakalaudalla, vaikka unionin muoto ja tehtävät saattavatkin tulevaisuudessa muuttua.
On hyvä, että Väyrysen esityksestä ja yhteisvaluutan rinnalle tuotavasta kansallisesta valuutasta käydään nyt keskustelua. Tässä vaiheessa olisikin ensiarvoisen tärkeää pohtia ja käydä avointa keskustelua Suomen kaikista vaihtoehdoista. Sixten Korkman viittaa viimeisimmässä Blue Wingsin kolumnissaan ruotsalaisen historioitsijan Gunnar Wetterbergin vuonna 2009 esittämään ajatukseen pohjoismaisesta liittovaltiosta. Ajatus on mielenkiintoinen. Voisiko eurokriisi toimia mahdollisuutena tiivistetylle pohjoismaiselle yhteistyölle ja jopa yhdistyneelle pohjolalle? Kuten Korkman kolumnissaan toteaa, pohjoismaiden talousalue on maailman 12 suurimman joukossa ja sillä olisi paikka G20-neuvotteluissa. Yhdistynyt pohjola käyttäisi myös suurta sananvaltaa Euroopan unionin sisällä ja voisi aidosti ohjailla sen politiikkaa. Niin mallikkaasti kuin Suomi onkin EU:ssa käyttäytynyt, ovat sen vaikuttamismahdollisuudet jääneet varsin vähäisiksi. Tämäkin seikka on hyvä tunnustaa ääneen. Yhdistynyt pohjola voisi myös aidosti kehittää esimerkiksi puolustusyhteistyötä, mutta toisaalta harjoittaa vakaata puolueettomuuspolitiikkaa. Ja mikäli euroalue hajoaa, voisi yhteispohjoismainen valuutta toimia tilannetta vakauttavana tekijänä.
Ajatus voi tässä tilanteessa tuntua kaukaa haetulta ja sen edessä on valtavasti esteitä. Esteet ovat kuitenkin ainoastaan hidasteita ja koska EU kulkee nyt kriisistä kriisiin, tulisi meidän käyttää kaikki mahdolliset keinot tilanteen vakauttamiseksi. Jos niin halutaan, keskustelut pohjoismaisesta ratkaisusta voidaan aloittaa esimerkiksi pohjoismaiden neuvostossa valtiopäämiestasolla. Se on kuitenkin selvää, että Suomi ei voi tässä tilanteessa eristäytyä ja jättäytyä yksin, mutta nykymenon jatkamista tai syvempää liittovaltiokehitystä ei voida esittää ainoina mahdollisuuksina. Vaihtoehtoja on aina.