Sotesoppa on jälleen julkisuudessa kuin toriparkki Turussa konsanaan. Tällä kertaa sekametelisopasta on nostettu esille Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Laura Rädyn siirtyminen yksityisille palkkalistoille. Kokoomuksessa ja muissa oikeistopuolueissa yrityselämän ja julkisen politiikan yhteinen on ollut tiettyjen henkilöiden kohdalla huomattava. Se nostaa esiin kuitenkin useita moraalisia ongelmia. Onko yrityselämän palveluksessa toimiva henkilö jäävi toiminaan politiikassa tai korkeassa hallinnollisessa virassa? Varsinkin, kun ala on myllerryksessä. Yhdysvallat on esimerkki valtiosta, jossa yrityselämä on ostanut politiikan ja valta on yrityselämän johtajien norsunluutorneissa. Itse en halua, että suomalaista demokraattista päätösvaltaa siirretään epäinstitutionaalisesti yrityselämälle.
On erittäin tärkeää, että Rädyn siirroksesta kirjoitetaan mediassa, sillä muuten tämänkaltaisista paikanvaihdosita saattaisi muodostua maan tapa. Sitähän emme tietenkään tahdo. Vai olisiko niin, että tämä on jo vakiintunut käytäntö, joka on vasta viimeisinä vuosina saanut tarpeellista huomiota ja noussut kansalaisten tietoisuuteen? Poliitikkojen ja yritysmaailman välillä on tehty kaikenlaisia kahdenkauppoja. Suomessa ei ole korruptiota monien mittarien mukaan. Olisiko tilanne kuitenkin sellainen, että täälläkin jatkuvasti koetellaan korruption laillisia rajoja ja mittareissa näkymätön korruptio on yleistä? Tämä on verrattavissa agressiiviseen verosuunnitteluun, jossa pyritään ottamaan hyöty irti kaikista laillista porsaanrei'istä.
Asiaan vielä syvällisesti perehtymättä esitän kysymyksen, onko julkisten palveluntuottajien oikeudet suojattu riittävällä tavalla verrattuna yksityisyrityksiin? Onko mahdollista, että soteyksityistämisistä muodostuu vuotava laiva, jonka välityksellä julkisen puolen tieto valuu ilman korvausta tai hyvitystä yksityiseen käyttöön? On erittäin kyseenalaista, että terveydenhuoltopalveluiden laatu paranisi tasapuolisesti kaikille terveydenhuollon käyttäjille yksityistämisten myötä. Varmasti tilanne tulee olemaan parempi niille, joilla on rahaa käyttää yksityisiä palveluita, joihin suunnataan myös entistä enemmän julkisia verorahoja. He, joilla ei ole rahaa käyttää yksityisiä palveluita joutuvat tulemaan toimeen julkisella terveydenhuollolla, jonka riskinä saattaa olla rahoituksen rapautuminen ja palveluiden heikentyminen, jos nykyinen politiikka jatkuu pitkään.
On erittäin ongelmallista, että julkinen virkamies voi viedä mukanansa kaiken elintärkeän tiedon omasta hallinnonalueestaan yrityselämän palvelukseen. Jos tilanne olisi nurinkurinen ja yrityselämästä tahdottaisiin vastaavanlaisessa tilanteessa siirtyä julkiseen palvelukseen, olisi älämölö valtaisaa ja lakimiesarmeija estämässä tätä tapahtumasta. Nykyisen hallituksen politiikka vaikuttaa sellaiselta, että yrityselämän torpedot pyrkivät yksityistämään mahdollisimman paljon julkisia palveluita ja kansallisomaisuutta. Voidaan kysyä, onko tämä edes taloudellisten intressien kannalta järkevää? Saatika sitten oikeudenmukaisuuden tai tasa-arvon puolesta. On ilmiselvää, ettei nykyhallitus toimi yrityselämän tai rikkaiden intressein vastaisesti, vaikka laillisuuden rajoja koeteltaisiin.
En tahdo kokonaisuudessaa vastustaa terveydenhuoltopalveluiden yksityistämistä. On kuitenkin elintärkeää, että lainsäädännön keinoin taataan, että palvelut ovat edelleen ntasapuolisesti taloudellisesta asemasta huolimatta käytettävissä eikä julkista terveydenhuoltoa romuteta. Tämä olisi järjetöntä myös siltä kannalta, että kuitenkin muutaman vuoden päästä mahdollinen vasemmistohallitus kääntäisi kehityksen jälleen toiseen suuntaan. Mielestäni ehkä tärkein kysymys soteuudistukseen liittyen on, miten erinäisten palveluntarjoajainstanssien välille mahdollistetaan hedelmällinen yhteistyö, joka virtaa lopulta kaikkien valtion kansalaisten tasapuoliseksi eduksi. Turha kiistely ja riitely on tarpeetonta. Tarvitaan rakentavia ja ja progressiivisia ratkaisuja yrityselämän ja julkisten palveluiden välille.
Terveys ei ole kauppatavaraa, vaan itseisarvo ja ihmisoikeus!