Yhdysvaltojen keskuspankki FED (Federal Reserve) on edellisen pääjohtajansa Ben Bernanken suulla kertonut, että he (FED) aiheuttivat tai pahensi 30-luvun suurta lamaa, eivätkä he nyt toistaisi samaa virhettä uudestaan, vaan toimisivat toisin. Erilaisista tarkoitusperistä huolimatta joissakin asioissa lopputulos näyttäisi nyt kuitenkin olevan sama, eli FED olisi toistamassa samoja virheitään uudelleen.
“You're right, we did it. We're very sorry. But thanks to you, we won't do it again.” Näin Yhdysvaltojen keskuspankin (Fed-Federal reserve) pääjohtajana vuosina 2006–2014 toiminut Ben Bernanke on sanonut liittyen suureen 30-luvun lamaan. Samoin perustein hän on myös perustellut poikkeustoimien tarpeellisuutta nykyisen laman hoidon osalta. Tarkoitusperistä huolimatta Fed on toistamassa samoja virheitä, joita se teki edellisen suuren laman aikaan. Näitä toimia löytyy niin lamaan johtaneista syistä, kuin hoidossa tehdyistä virheissä.
HISTORIA JA NYKYAIKA
Talouden eri koulukuntien mukaan suuren 30-luvun laman syyt sisältävät hieman erilaisia näkemyksiä, mutta niissä on kuitenkin nähtävissä myös selkeästi samoja syitä. Keskuspankki Fed lisäsi rahan tarjontaa 70 % 20-luvun aikana. Tämä aiheutti kuplan osakemarkkinoille kuin myös rahan kohdistumisen vääriin kohteisiin, ja lisäksi myös tehottoman julkisen talouden kasvamisen. Nämä samat asiat ovat nähtävissä myös 2000-luvulla. Tälläkin kertaa ne juontavat juurensa keskuspankin toimintaan. Syyskuun terrori-iskujen jälkeen 2001 Fed:ssä pelättiin talouden taantumista ja tätä torjuakseen keskuspankki laski korkoa sekä pumppasi pankkijärjestelmään lisää rahaa. Tämä oli jälleen perustana kuplan muodostumiseen, tällä kertaa asuntomarkkinoille, joka huipentui lainojen myöntämiseen vähävaraisille (subprime lainat) sekä niiden niputtamiseen yhteen jotka sitten paketoitiin ja myytiin luottoluokittajien myöntämillä hyvillä luottoluokituksilla ympäri maailmaa. Tämä siis ennen kuin asuntokupla puhkesi vuonna 2007 muuttuen finanssikriisiksi myöhemmin, ja sitä seuranneeseen laman. Keskuspankkia varoitettiin asiasta, ja se olisi voinut puuttua tilanteeseen. Kuitenkin on nähtävissä usein läpi historian, että kuplan kasvuvaiheesta hyötyy niin moni taho, sekä kaikki vaikuttaa olevan niin hyvin, ei puuttuminen ole helppo tehtävä, vaikka sama virhe on toistettu jo useita kertoja historian aikana.
Ennen subprime-kriisiä ihmiset alkoivat spekuloida asuntojen hinnan nousun jatkumisella ja sijoittivat asuntoihin hintojen nousun varaan laskien. 1920-luvulla sijoitettiin sankoin joukoin osakkeisiin asuntojen lisäksi niiden hintojen noustessa yhä ylemmäs ja ylemmäs. Silloin sijoittamista osakkeisiin tehtiin paljon myös velaksi. Aikaisemmin keväällä vuonna 1929 oli jo varoittava pieni syöksy osakemarkkinoilla, mutta kurssit toipuivat siitä ennen lokakuun mustaa tiistaita ja pörssin rajumpaa romahtamista. Tilannetta pahensi velaksi sijoittaneille muodostunut vakuusvaje ja siihen aikaan tullut soitto pankilta asiaa koskien (margin call), jonka johdosta pakkomyyntejä tapahtui huomattavan paljon. Termi on jäänyt elämään, vaikka tänä päivänä asia tapahtuu sähköisesti ja usein automaattisestikin. Keskuspankki Fed pahensi tilannetta nostamalla reservivaatimuksiaan, mikä entisestään tyrehdytti pankkien lainaamisen pahentaen pulaa likviditeetistä sekä johti pahaan deflatorisen kierteeseen aiheuttaen pankkien sulkemisia, konkursseja ja suuren työttömyyden. Deflaatio saattaa kuluttajatuotteissa olla hyväkin asia mahdollistaen useampien tuotteiden ja palveluiden hankinnan, mutta velkaan perustuvassa rahajärjestelmässä, missä velkaa on aina enemmän kuin rahaa deflaatio eli rahan määrän väheneminen aiheuttaa suuria ongelmia, koska velanmaksusta ei suoriuduta sekä kulutus ja työpaikat vähenevät pahentaen tilannetta entisestään.
Nyt käsillä olevassa kriisissä Fed on yrittänyt toimia toisella tavalla. Kun finanssikriisi iski Lehmann Brothersin kaaduttua, luottomarkkinat jäätyivät, kukaan ei luottanut enää toisiin osapuoliin suuren velkamäärän ja vivutuksen vuoksi. Kaatuessaan Lehmann Brothers oli vivutettu hieman yli 30 kertaisesti, eli sillä oli niin paljon enemmän velkaa ja velalla tehtyjä sijoituksia verrattuna omaan pääomaan. Tästä voi helposti päätellä miten kohtuullisen pienetkin luottotappiot tai ongelmat ajavat vastaavat toimijat ja yritykset vaikeuksiin sekä ”veden alle” mikäli luottoa ei ole tarjolla. Tästä samasta syystä esimerkiksi Kreikka tai jokin suurimmista yrityksistämme on niin vaarallinen järjestelmälle, vahingon levitessä nykyään globaalilla tasolla hyvin nopeaan tahtiin. Tämän vuoksi Fed loi kriisin aikana niin paljon uutta rahaa, kuin se teki, taatakseen likviditeetin ja systeemin pystyssä pysymisen. Kyseenalaistaa voi toki oliko viisasta antaa tämä suuri määrä uutta rahaa pelkästään pankeille ja suurille yrityksille, sekä sitä kautta hyvin pienelle osaa väestöä. Tietenkin keskuspankin tehtävä on pankkijärjestelmän toiminnan turvaaminen, mutta mikäli reaalitaloudessa ei mene hyvin, tai se kuihtuu, niin ei pankeillakaan pidemmällä tähtäimellä tule menemään hyvin. Eli nyt olemme tilanteessa, missä kriisin alussa lähes konkurssissa olleilla pankeilla ja suurilla yrityksillä on suuria reservejä, mutta ei kohteita sille, joten se ei päädy reaalitalouteen, mikä on vaikeuksissa. Eli toisenlaisista tarkoitusperistä ja asemista huolimatta tilanne on osittain samankaltainen 30-luvun suuren laman kanssa.
Korkojen suhteen samoja virheitä toistetaan myös uudelleen. Niin 20-luvulla, kuin nyt, korot ovat olleen liian alhaalla liian pitkään aiheuttaen kuplia ja pääomien kohdistumisen vääriin kohteisiin sekä paikoin liian suureksi ja tehottomaksi kasvaneen julkisen muodostumiseen. 1927 Fed laski korkoaan auttaakseen Eurooppaa, mutta kävi päinvastoin, eli lisää rahaa virtasi Yhdysvaltoihin pahentaen kuplaa. Koko 2000-luvun korkoa on aina laskettu kriisin sattuessa entisestään ja nyt olemme jo historiallisen alhaisilla tasoilla. Lisäksi on pääomaa siirtynyt viime aikoina dollariin, koska sen on uskottu toimivan turvasatamana huolimatta rahamäärän valtaisasta kasvusta aiheuttaen kuplan riskin itse dollariin. Lisäksi kuplia on muodostunut niin osake-, velkakirja- kuin jälleen asuntomarkkinoille. Keskuspankki Fed myös itse pahentaa tilannetta maksamalla pankkien ylimääräisille reserveille korkoa, joten sen sijaan että lainaisivat rahat eteenpäin muutama vuosi sitten konkurssikypsät pankit makuuttavat nyt 2 triljoonan dollarin eli meidän biljoonan suuruusluokkaa olevia reservejä Fed:ssä saaden niille korkoa. Tämän lisäksi nyt on mennyt jo reilusti yli 50 Fed:n kokousta ilman koron nostoa, toki tietyt tiedot ja data eivät ole koko ajan sitä tukeneet, mutta yhtä lailla on myös annettu periksi niin kotimaisen kuin ulkomaisen paineen alla. Nähtäväksi jää rakennetaanko nyt pohjia kaikkien aikojen suurimmalle kuplalle ja sen jälkeiselle kriisille? Vai onnistuuko Fed tällä kertaa toimimaan toisin?
Nähtäväksi jää myös, tuleeko tästä toipumisesta yhtä pitkä, kuin toipuminen 30-luvun lamasta. Sitä ennen Yhdysvaltojen lamat olivat kaikki olleet huomattavasti lyhyempiä, keskimäärin monta kertaa lyhyempiä. Olisi myös syytä pohtia miten suuri osa samojen asioiden, ja virheiden toistoa johtuu järjestelmällisistä ongelmista ja vioista, tai ihmisten luonteesta sekä asemien väärinkäytöstä johtuvista. Niin ahneudesta, luottamisesta pelastuspaketteihin, kuin kuplassa olemisen mukavuudesta, tai uskomisesta miten tällä kertaa kaikki on toisin.
FED EI OLE AINOA
Yhdysvaltojen keskuspankki omaa niin suuren vaikutusvallan dollarin toimiessa reservivaluuttana, että se kerää ylivoimaisesti eniten huomiota toimillaan, tai toimimatta olemisellaan. Kuitenkaan se ei toimissaan ole yksin. Myös muut keskuspankit ympäri maapalloa ovat luoneet valtavasti uutta rahaa, mikä on näkynyt laajassa kuvassa niin valtioiden velkaantumisena, kuin tietynlaisena valuuttasotana tai koordinoituna toimina lähteestä riippuen. Samoja ongelmia velan suuren määrän suhteen ja reaalitalouden vaikeuksista löytyy kuitenkin muissakin maissa ja mantereilla. Jopa Kiinan ihaillun kasvun, tai viime vuosien suuren elvytyksen takaa löytyy valtaisa velan määrän kasvu, kysyä voisi jopa miten kestävällä pohjalla se on? Huomioitavaa on myös, että esimerkiksi deutsche bank on nyt rajummin vivutettu kuin Lehman Brothers oli kaatuessaan. Lisäksi 2008 ”liian suuret kaatumaan” olevat pankit ja yritykset ovat nyt vielä suurempia ja esimerkiksi johdannaispositioiden määrä on myös suurempi.
Voisi siis kysyä, mitä oikeasti on korjattu 2008 kriisin syistä ja siihen johtaneista tapahtumista? Vai onko vain ostettu aikaa, ja potkittu sitä kuuluisaa ”tölkkiä” eteenpäin? Miten paljon keskuspankeilla on enää ammuksia jäljellä seuraavan kriisin sattuessa, kun nyt korot ovat valmiiksi ennätyksellisen alhaisilla tasoilla, ja taseessa edellisen kriisin jäljiltä huomattavan paljon siellä ennen olematonta. Osaammeko muuttua ja korjata järjestelmän, vai olemmeko vain toistamassa samoja virheitä, kunnes koko järjestelmää ei enää saada pidettyä pystyssä ja toiminnassa?