Kokoomuksen puheenjohtajakisa tuottaa kiinnostavia yhteiskuntapoliittisia kannanottoja. erikoisimmat tulevat nyt Elina Lepomäeltä. Reippaana uudistajana hän rohkenee lausua, että tottakai verosuunnittelu, jos se ei riko lakia, on moraalisesti oikein. Lepomäki pohti laajemminkin moraalin ja laillisuuden suhdetta. Laki on jotain yhteistä, mutta moraali on kullakin ihmisellä oma, sanoo hän. Mielenkiintoinen näkemys.
Ajattelen kuitenkin eri tavalla. Lain sisältö nousee moraalista, joka yhteiskunnassa koetaan riittävän yhteisenä. Ilman riittävän yhteistä moraalia ei demokratiassa saataisi aikaan lainsäädäntöä. Diktatuureissa kylläkin. Jos vallitsevissa moraalikäsityksissä tapahtuu muutoksia, tämä johtaa vähitellen lakienkin muuttumiseen. Niinpä kuolemanrangaistus on poistettu, psyykkisesti sairaita ei steriloida enää, homoseksuaalisuus ei ole rikos ja samaa sukupuolta olevat voivat solmia kohta avioliiton. Kilpailuoikeudellinen lainsäädäntö on esimerkki moraalikäsitysten tuottamasta parannuksesta, jolla suojellaan kuluttajaa monopolien liian vahvalta vaikutusvallalta tuotteiden laatuun ja hintaan.
Laki määrittelee sen, mikä ylimmän yhteiskunnallisen vallan mielestä on luvallista, kiellettyä tai velvollisuutena. Ylimmällä yhteiskunnallisella vallalla on oikeus järjestysvaltaan ja tuomiovaltaan. Lain rikkomisesta on sovittu seuraamukset, ja kiinni jääminen merkitsee syytteen saamista ja laissa säädetyn rangaistuksen määräämistä syylliselle.
Lakeja noudatetaan kuitenkin enimmäkseen moraalisista syistä. ei vain siksi, että pelätään kiinni jäämistä ja rangaistusta. Näinkin tietysti on - esimerkiksi kiinni jäämisen riski ja sakkorangaistuksen pelko pitävät kaasujalkaa keveänä silloinkin, kun on vaikea ymmärtää syvällistä moraalista perustetta keliin nähden pienen nopeuden pitämiseen.
Yhteiskunta toimii paitsi kaikkia yhtä lailla koskevien lakien ja poliisikontrollin varassa pitkälti myös sen varassa, että ihmisten moraaliset arvot ja sitoumukset ovat saman suuntaisia. Ahneus ei ole vain taloutta vauhdittava ihmiselle lajityypillinen piirre, vaan myös ongelma ja moraalinen häiriötekijä silloin kun ahneus kasvaa kohtuuttomiin mittoihin. Myös laiskuus ja pelokkuus ovat yhteiskunnan kannalta hankalia moraalisia paheita. Yhteiskunta, jossa kohtuullisuuden hyve olisi vielä nykyistäkin vahvemmassa roolissa, olisi varmasti paljon kestävämpi sekä tämän ajan että etenkin tulevien sukupolvien näkökulmasta.
Moraalia ei voida kokonaan säätää lailla. Moraali pysyy voimassa kun yhteisö palkitsee kiitoksella niitä, jotka ovat toimineet moraalisesti kunniallisesti ja esimerkillisesti ja kun yhteisö paheksuu ja pyrkii saattamaan häpeään ne, jotka toimivat kunniattomasti ja häpeällisesti ja toteuttavat erilaisia paheita, kuten vaikkapa ahneutta elämässään. Verosuunnittelu on laillista silloin, kun se ei ole rikollista. Mutta ei se silti ole välttämättä moraaliselta kannalta kunniallista tai suotavaa, vaan joissakin tapauksissa ilmausta hyvin suureksi kasvaneesta ahneuden paheesta, jota olisi syytä paheksua ja hävetä.
Mitä törkeämmän muodon moraalisesti arveluttava toiminta saa, sitä enemmän on syytä muuttaa lainsäädäntöä niin, että kyseinen toiminta kriminalisoidaan. Moraali on yhteiskuntaa koossa pitävä voima vielä enemmän kuin lainsäädäntö. Siksi on välttämätöntä arvioida kaikkea vallankäyttöä myös moraalisesta näkökulmasta.