Tänään 29.5. Helsingin Sanomat julkaisi erittäin asiallisen ja tarkan henkilökuvan kolmesta Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaasta. Petteri Orpon, Alexander Stubbin ja Elina Lepomäen linjaa ja persoonaa käsitellään ko. jutussa ilman ulkopuolisia mielikuvia tai median ennakko-oletuksia. Tiesin heti Lepomäen ehdolle asettumisesta lähtien, että hän on se ehdokas, kuka edustaa minun mielipiteitäni ja ajatuksiani– pj-tentit ja tämä juttu eivät ole muuta kuin vahvistaneet sitä käsitystä.
Elina Lepomäki on ihmisenä ja poliitikkona valtavan älykäs ja asianosaava. Minun on vaikeaa yrittää saada mieleeni yhtä ymmärtävää ja asioita loogisesti käsittelevää kansanedustajaa! Nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa, missä meitä kohtaavat useat ongelmalliset uhkat ja tilanteet, on ensiarvoisen tärkeää, että poliitikot pystyvät asiakeskeiseen loogiseen päätöksentekoon ja argumentoimaan ennakkoluulottomasti oman linjansa puolesta.
Vaikka monissa medioissa on nostettu osittain aiheellisesti esille valtiovarainministerin pestin luontevuus puheenjohtajaehdokkaiden kesken, on ymmärrettävä, että kisassa on ennen kaikkea kysymys Kokoomuksen puheenjohtajavaalista! Kokoomus ei valitse valtiovarainministeriä, vaikka erittäin todennäköistä onkin tulevan puheenjohtajan valinta kyseiseen pestiin. Aatteellinen perustamme on rapautunut ja rohkeus ajaa yhteiskunnallisia uudistuksia on laantunut valitettavasti viime vuosina.
Kokoomuksen tilannetta kuvatakseen on lanseerattu käsite ”aatteellinen korjausvelka”– itse käytän mielelläni ideologinen korjausvelka –termiä. Kokoomus on kasvattanut tätä korjausvelkaa omasta näkökulmastani siitä lähtien, kun Ville Itälä valittiin Kokoomuksen puheenjohtajaksi vuonna 2001. Tästä lähtien Kokoomuksen johdossa on ollut suuressa roolissa ajatus seinät leveällä, katto korkealla –linjasta ja suuren kannatuksen havittelusta. Kannatusta olemme saaneet kasvatettua, mutta millä hinnalla? Se on kiistatta rasittanut omaa poliittista työtämme eivätkä äänestäjät emmekä edes me kokoomuslaiset tiedä täysin, mikä on Kokoomuksen linja!
Tälle tietämättömyydelle Elina Lepomäki on vastaus! Hän edustaa selvää linjaa ja on tähän mennessä ollut ainoa ehdokas, kuka on selventänyt linjaansa puheissa ja teksteissään. Esimerkiksi hän kysyi Oulun pj-tentissä Petteri Orpolta useaan kertaa, mitä hän tekisi paikallisen sopimisen viemiseksi loppuun – Orpo ei vastannut vaan kierteli kysymystä. Lepomäen julkaisema Kokoomuslainen visio 2030 on erittäin kattava kokooma siitä, mihin suuntaan Suomea pitäisi viedä: ohjelma nojaa yksilön omaan vapauteen toimia, kuten itse parhaakseen näkee. Hänen edustamansa visio on yksilön lisäksi erittäin edullinen ja taloustilanteen kannalta hyvin järkevä koko yhteiskunnalle.
Kokoomus on joutunut perääntymään hallituksessa monista keskeisistä linjauksistaan ja tavoitteistaan syystä tai toisesta. Hallitusohjelma on erittäin hyvä ja sitä seuraamalla ei Suomen tilanteessa olisi näin suuria uhkakuvia, kuin nyt voidaan nähdä. Hallitusohjelman kirjauksista kuitenkin kaikista keskeisin uudistus työllisyys- ja taloustilanteen parantamiseksi on vesitetty rankasti – paikallinen sopiminen päästettiin kilpailukykysopimuspöytiin. Lisäksi sote-uudistuksen valinnanvapaus ei ole missään määrin varmaa.
Kokoomus kaipaa vahvaa johtajuutta. Keskusta on saanut vietyä läpi sille itselleen tärkeitä uudistuksia, kuten pääministeri Sipilän lempilapsen, yhteiskuntasopimuksen (joka, vielä kerran, ei todellakaan ole yhteiskuntasopimus) ja maakuntahallinnon. Kokoomuksen pitää ajaa rohkeasti omaa linjaansa eteenpäin ja uskoa omiin arvoihinsa ja aatteeseensa! Toki vain siinä määrin kuin oma linjamme on selvä, jota se ei nyt ole. Elina Lepomäen valinta puheenjohtajaksi selventäisi tätä linjaa erittäin paljon.
Kuten aiemmin totesin, kokoomuksen ideologinen korjausvelka on kasvanut viimeisten 15 vuoden aikana. Se on kasvanut myös valtavasti korkoa. Kokoomus pystyi sarisairaanhoitajilla hankkimaan itselleen kannatusta, ja se kasvatti sitä lähes koko 2000-luvun. Tämä kannatus kuitenkin oli luotu täysin samalla tavalla kuin talouden hintakuplat ja täysin samalla tavalla se myös laski – kannatus normalisoitui vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Mistään voitosta on aivan turha puhua, koska Kokoomus hävisi seitsemän kansanedustajapaikkaa. Kyseessä ei ollut minkään lainen torjuntavoitto vaan rehellinen tappio!
Aivan kuin yhteiskunnassa ihmiset muutenkaan, ei hallituspuoluekaan voi jättää ”velkaa” maksamatta. Kokoomus tarvitsee korjausvelan takaisinmaksajan ja rohkean uudistajan, kellä ei ole tarvetta kuulua ns. poliittiseen eliittiin oman uransa pönkittämiseksi ja mahdollisimman suuren kannatuksen keräämiseksi. Mikään itselleen rehellinen poliittinen ryhmittymä ei voi myydä arvojaan kannatuksen vuoksi! Kokoomus on perinteikäs puolue, ja se ansaitsee puheenjohtajakseen Elina Lepomäen kaltaisen ideologialleen uskollisen poliitikon. Ylipäätään politiikka tarvitsee ideologisia toimijoita ja arvoilleen rehellisiä poliitikkoja– siksi Elina!