Tältä puhujankorokkeelta katson nyt tulevaisuuteen. Arvoisat opettajat, opiskelijakaverit, hyvä saattoväki. Kohdistan nämä sanani teille opettajilleni. Te olette olleet tuntikausia, vuosi toisensa jälkeen merkittäviä aikuisia minulle ja meille. Yksi edessäni näkyvä tulevaisuus vie minutkin lukio-opettajaksi. Sitä elämänpolkua vasten on aarre, että joukossanne on oman tien kulkijoita ja intohimoisia ihmisiä. Juuri sitä tarvitsen elämääni evääksi. Rohkeutta ajatella omilla aivoillani ja innostuvaa sydäntä.
Olen todella kiitollinen, että uskalsitte antaa minulle koulun yleisavaimen, jopa useamman kerran. Järjestimme ikimuistoisia tapahtumia. Lastenjuhlissa povasin teltassa niin isolle miehelle, että hän täytti puoli telttaa. Juomari Turmion sketsin käsikirjoittaminen meni nappiin. Diskoon roudattiin oikeita kamoja (peeaa), eikä puhkottu kuin yhden opettajavalvojan autonrenkaat. Yövyin kerran kotitalousluokassa, mutta sitä ei lasketa eihän. Olimme rehtejä, osoitimme maltillisuutemme. Edellisen vuosikymmenen hipit saivat Iltasanomien toimittajat maalaispitäjäämme koulukemuja uutisoimaan. Hipit rikkoivat luottamussillat vuosikymmeneksi.
Loppuelämäkseni sain evästä myös siitä, että kaikenlaisilla tapahtumilla kerätyillä varoilla sain olla mukana organisoimassa ikimuistoisia matkoja. Suunnistimme suuren itänaapurin miljoonakaupunkiin ja Suomen Mansesteriin. Hieno homma arvoisat opettajat, että teitä kiinnosti retkiemme valvominen yhtä vähän kuin teitä, arvoisat vanhempamme. Me selvisimme sinne ja takaisin. Mitä nyt vähän harjoitimme mustan pörssin kauppaa ja saimme porttikiellon Hotelli Tammeriin – jonne emme olisi päässeet majoittumaan ilman ruotsin opettajaa esittänyttä luokkakaveriamme. Opin organisoimaan asioita, ja siitä totta vie on elämässä hyötyä.
Rakastin lähes kaikkia kouluaineita. Oppitunneilla oli usein äärimmäisen tylsää. Kirjoitin lukioaikana jättiläiskokoisen päiväkirjan ja pahvilaatikollisen kaverivihkoja. Näytti siltä, että tein ahkerasti muistiinpanoja. Päiväkirjassani onkin muutama derivointi maailmanparannusrunojen vieressä. Vaikka täytyy tunnustaa, valvoin usein puoleen yöhön matikan laskujen kanssa, koska ne olivat niin kiehtovia. Vuorotellen kopsasimme toinen toisiltamme läksyjä, lähinnä siis matikan ja fysiikan laskuja ja kielten käännöksiä. Niitä arvostimme joukolla. Vertaisoppimisesta ja kaverin jeesaamisesta muodostuikin lukioaikana vahva pohjavire omaan elinikäisen oppimisen agendaani.
Suomalainen lukiokoulutus antaa todella laajan yleissivistyksen. Muistaisi vain, miten ne Pohjanmaan joet taas menivätkään. Luin nimittäin kokeisiin aina tärpit, myös ylioppilaskokeisiin. Muistan elävästi sen kerran, kun rinnakkaisluokan tiedonantaja kertoi, että tällä kertaa onkin erilainen hissan koe: pikkukysymyksiä koko koealueelta. Pänttäsin kahden edellistunnin aikana lukematta jättämäni koealueet ja balttiarallaa ysi.
Täytyy nyt tunnustaa, että tämä ylioppilaan puhe tulee 35 vuotta myöhässä. Elettiin siis vuotta 1981 Virolahdella, Neuvostoliiton rajalla. Opettajat ja vanhemmat luottivat meihin. Vaikka lukiossa luettiin ja päntättiin, siellä oltiin myös ihmisiä ihmisille. Arvostimme toisiamme, ja jos nyt emme aina kaikki kaikkia kaikessa, niin pääasiassa kuitenkin.
Lukiossa 70-80 -lukujen taitteessa oli muutakin kuin oppiennätyksiä, kuten sen ajan kielenkäytössä oppimääristä puhuttiin. Oli henkeä, oli iloa, oli elämää, oli oppimisen sykettä (ja taustalla soi Pelle, Maukka, Eput... ainakin eräillä). Lukio ei opettanut kaikkea mahdollista kaikesta. Minä esimerkiksi en voinut opiskella psykologiaa ja maantiedettä, koska valitsin pitkän matematiikan, fysiikan ja kemian. Filosofiasta ei ollut puhettakaan, no ehkä jollain historian tunnilla, jolloin kirjoitin elämää suurempaa analyysiä ihmisyydestä päiväkirjaan tai kirjekaverille. Silti minusta tuli muun ohella psykologian ja filosofian opettaja.
Nyt käy Suomessa kuuma keskustelu lukiosta. On sähköä, on uutta pedagogiikkaa, on teemaopintoja, on kokeilulukioita ja näiden kaikkien kauhistelijoita. Välillä hiipii mieleen, että hei, on myös niitä palavasydämisiä nuoria (tai aikuislukioissa aikuisempia). On elämää ja ihmisiä toisilleen. On tärkeitä vuosia elämässä, unohtumattomia.
Niin jalostettuja ovat nykyään nuo ylioppilasruusut, että eivät tuoksu miltään. Onneksi kevätkesän huuma toimittaa tämän kevään ylioppilaille juhannusruusuja. Antaa mennä. Päin elämää.