Surullisenkuuluisan Costa Concordian kapteenille luettiin jokin aika syytteet kuolemantuottamuksista. Tuskinpa kukaan olettaa kapteenin tavoitelleen 33 ihmisen kuolemaa, mutta törkeitä laiminlyöntejä tapahtui ja niiden seuraukset tunnetaan.
Välimeri tarjoaa edelleen jatkuvasti uusia leposijoja jatkuvasti uusille ihmisille, keskimäärin parin concordian verran joka viikko, ja vauhti on kiihtymässä (esimerkki menneeltä viikolta tässä, http://www.savonsanomat.fi/ulkomaat/Satojen-pel%C3%A4t%C3%A4%C3%A4n-hukk... ).
Eurooppalainen media on keskittynyt käsittelemään näitä onnettomuuksina taustalla olevan ilmiön esiintyessä lähinnä sivulauseissa. Puhuminen onnettomuuksista on kuitenkin vähättelyä. Oikeudenmukaisempaa uhreja kohtaan olisi puhua näistä tapahtumista rikoksina. Rikos on vakavampi kuin pelkkä ihmissalakuljetus; liioitellun hyväntahtoista olisi kutsua niitä kuolemantuottamuksiksi kuten Concordiankin kohdalla, mutta ei ole kaukaa haettua puhua yksioikoisesti murhista.
Joukkohukkumisia on tapahtunut jo niin paljon ja niin pitkään, että ihmissalakuljettajat eivät voi enää vedota tietämättömyyteen – josko nyt ovat koskaan voineetkaan. Kyse voisi olla välinpitämättömyydestä, mutta on ehkä syytä nostaa esiin yksi näkökanta: ihmissalakuljettajan etu on, että asiakas ei koskaan pääse perille.
Laiton matka maksaa paljon rahaa, mutta tyypillinen asiakas tekee matkan vain kerran. Kun kelvoton ylilastattu veneenrähjä katoaa horisonttiin, on salakuljettaja jo rahansa saanut. Hän ei tule näitä asiakkaita näkemään enää koskaan sen enempää kuin sitä veneenrähjääkään; seuraavalle matkalle hankittakoon "uusi". Ihmissalakuljetus on rikollista toimintaa ja sen hän varsin hyvin tietää. Mitä vähemmän ihmisiä jää järjestelyjen yksityiskohdista kertomaan, sen parempi hänelle. Uusia asiakkaita tarjoavat Afrikka ja Lähi-itä miljoonittain niin kauan, kuin EU:n hyväntahtoiset hölmöt ottavat heitä vastaan.
Tätä kylmän laskelmoivaa, elämää halveksuvaa bisnestä EU:n skitsofreeninen turvapaikkapolitiikka tukee. Päättäjät tasapainottelevat toisaalta maailmaasyleilevien Refugees Welcome -kansalaisaktiivien ja toisaalta ikävän todellisuuden välissä; ikävä todellisuus on se, että vastaanottokyvylle on rajansa.
Mikäli laittoman maahantulobisneksen sivutuotteena aiheutuvat hukkumiskuolemat halutaan välttää, on kaksi vaihtoehtoa. Näennäisen yksinkertainen ratkaisu on tietysti tehdä kaikesta maahantulosta laillista, ja tietenkin laiton bisnes häviää itsestään sitä kautta. Tämä kuitenkin johtaa pitkällä tähtäimellä elintason putoamiseen niin kanta-asukkaiden kuin uusien tulijoidenkin osalta. Tämän todellisuuden eteen on joutunut jopa sosiaalidemokraattien ihmemaa Ruotsi, joka on aloittanut rajavalvonnan Tanskan-rajallaan. Kaikesta kauniista puheistaan ja kotouttamispolitiikastaan huolimatta vain murto-osa Ruotsiin tulijoista on kyennyt työllistymään. Jälkiteollinen eurooppalainen yhteiskunta ei yksinkertaisesti kykene tuottamaan työpaikkoja kasvavalle väestölle, vaan päinvastoin, nykyisetkin työpaikat vähenevät jatkuvasti. Muita lieveilmiöitä ovat sosiaalisten ongelmien, rikollisuuden ja yleisön turvattomuuden kasvu.
Toinen vaihtoehto on Australian malli, johon liittyy tiukka puuttuminen laittomaan maahantuloon, päättäväinen palautuspolitiikka ja tämän politiikan johdonmukainen viestiminen myös lähtömaihin. Tulokset ovat ainakin sikäli näkyvissä, että Australian lähivesillä ei Välimeren kaltaista hukkumisepidemiaa ole.
Tällä hetkellä EU:n päättäjät eivät toteuta johdonmukaisesti kumpaakaan politiikkaa. Laitonta maahantuloa pidetään laittomana, mutta se kuitenkin epäsuorasti hyväksytään: EU:n alueelle pääsemistä pidetään laittomuudesta huolimatta "palkintona", jota ei jälkikäteen voida ottaa poiskaan. Tämä politiikka takaa sen, että tulijoiden virta tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. Tästä politiikasta kiittävät etupäässä laittomia maahantuloja järjestävät rikolliset, ja siitä kärsivät ne, jotka tämän bisneksen seurauksena eivät koskaan perille pääse.