Pääministeri Sipilä on toistanut toistamasta päästyäänkin luottamuksen tärkeyttä niin hallituksen jäsenten kuin myös yleensä muutenkin asianosaisten kesken. Kansalaisten luottamus hallitukseen on kuitenkin heikentynyt isosti hallituksen ja ministereiden lukuisten takinkäännösten, epärealististen ja epäonnistuneiden erilaisten osin sekavien ”hyppyjen” takia.
Elinkeinoministeri Olli Rehn vastusti viime vuoden syksyllä voimakkaasti Fennovoimalahanketta todeten sen olevan teollisuuspolitiikan pohjakosketuksen ja epäonnistuneiden ydinvoimalahankkeiden ulkomuseo. Rehn ja hallitus käänsivät takkinsa, kävelivät eduskunnan päätösten yli, venyttivät määräaikaa kotimaisesta omistuksesta ja hyväksyivät rakennuslupahakemuksen ehtojen tulleen täytetyksi eduskunnan asettaman määräajan jälkeen. Epäselväksi on jäänyt, että ovatko Fortum ja Outokumpu todella Fennovoiman osakkaita vai ovatko ne vasta sitoutuneet tulemaan osakkaiksi. Sitoutuminen osakkuuteen ei ole vielä juridisesti Fennovoiman osakas, kuten eduskunta on edellyttänyt.
Elinkeinoministeri perusteli aikanaan Fennovoimaa muiden muassa sillä, että hankkeessa ei ole valtion rahaa mukana minkään vertaa. Nyt on, kun kaksi valtion yhtiötä sijoittaa erittäin riskialttiiseen ja ilmeisen kannattamattomaan ydinvoimalahankkeeseen veronmaksajien vahingoksi. Sijoitukset yhtiöihin rasittavat vuosiksi niiden kykyä maksaa omistajilleen osinkoja.
Pääministeri, hallitus ja uudet osakkaat ovat vakuuttaneet, ettei minkäänlaista painostusta esiintynyt miltään taholta osakkuuteen, vaan yhtiöt tekivät osakkuuspäätöksensä oman harkintansa ja liiketaloudellisten näkökohtien perusteella. Hallitus myöntää kyllä käyneensä keskusteluja, mutta mitä nämä keskustelut ovat pitäneet sisällään, ei ole vaikea arvata eikä hallitus sitä kerro. Rehn kävi keskusteluja (suomettumisen tapaan ilmeisesti ohjeita saamassa) myös Venäjällä. Rehnin selitys, mitä varten hän kävi Venäjällä, ei tunnu uskottavalta. Hänen mukaansa keskusteluissa muka todettiin, etteivät valtiot puutu Fennovoimalahankkeeseen. Pääministerin selitys liiketaloudellisista perusteista saattaa pitää jopa paikkansa. Kyllä liiketaloudelliseksi perusteeksi Fortumin kohdalla voidaan sanoa se, jos vaakakupissa on osallistuminen Fennovoimaan tai mahdolliset Fortumin vaikeudet noin 5 miljardin sijoituksissa Venäjällä. Venäjältä ovat joutuneet lähtemään Fortumia paljon suuremmatkin yhtiöt ja se saa todennäköisesti unohtaa enemmistöosuudet kaavaillussa vesivoimayhtiössä. Hallituksen ei ole välttämättä tarvinnut painostaakaan Fortumia, vaan sen on tehnyt Venäjä tai Fortum on ymmrtänyt riskit muutenkin, jos se ei lähde Fennovoiman osakkaaksi ja pelasta Putinin määräysvallassa olevaa Rosatomia. SRV on myös lähtenyt mukaan Fennovoimaan liiketaloudellisin perustein vastapainona saamilleen rahakkaille urakoille.
EU:n parlamentti on päätöslauselmassaan pyytänyt viime vuoden puolella jäsenvaltioita perumaan Venäjän kanssa sovitut energiahankkeet. Suomi on viitannut kintaalla tällaiselle kehotukselle ja hallitus on korostanut sitä, että enrgiapolitiikka on EU:ssa sovittu jätettäväksui pakotteiden ulkopuolelle. Parlamentin kehotuksen jättäminen huomiotta rapauttaa luottamusta hallitukseen ei vain Suomessa, vaan koko EU-alueella Suomen toimintaan.
Ulkoministeri Timo Soini ja Perussuomalaiset käänsivät takkinsa, kun he ennen vaaleja vannoivat, etteivät he missään olosuhteissa hyväksy Kreikan taloudellista tukemista. Nyt he ja hallitus ovat kuitenkin antaneet tukensa Kreikan kolmannelle noin 86 miljardin tukipaketille.
Jo aiemmin totesin blogissani, että niin sanottu yhteiskuntasopimus on tuhoon tuomittu yritys. Näin kävi. Yritys oli yksinkertaisesti niin epärealistinen, asiantuntematon, yksipuolinen, erpätasapuolinen ja taitamattoman tökerösti hoidettu, ettei lopputuloksen ennustamiseen tarvittu mitään ennustajan lahjoja. Yksikkötyökustannusten alentaminen olisi kyllä yhtenä keinona parantanut ajan oloon viennin hintakilpailukykyä ja myös työllisyyttä. Tosin hallitus eikä maamme eturivin ekonomistitkaan tiettävästi ole esittäneet minkäänlaisia arvioita hallituksesta puhumattakaan yksikkötyökustannusten 5 %:n alennuksen vaikutuksista viennin kilpailukykyyn, palkka- ja verotulojen menetyksiin, taloudelliseen kasvuun ja työllisyyteen. Palkka- ja verotulothan palkka-alennuksen johdosta olisivat pudonneet miljarditolkulla lyhyellä tähtäyksellä ja ainakin osa palkan alennuksista olisi valunut yritysjohdon palkkojen ja palkkioiden korotuksiin sekä omistajien taskuihin.
Jos yksikkötyökustannuksia halutaan alentaa ja siten parantaa viennin hintakilpilukykyä, se olisi onnistunut melko varmasti palkkojen ja verotuksen samanaikaisesti tapahtuvalla rakenteellisella muutoksella. Toisin sanoen palkan alennus olisi korvattu jokseenkin täysimääräisesti verotuksen keventämisellä samasta ajankohdasta alkaen kuin palkan alennuksetkin. Verotulojen aleneminen olisi voitu korvata Fortumin verkkomyynneistä saamillaan voitoilla osingonjaossa. On vaikea kuvitella, että työntekijäjärjestöt vastustaisivat tällaista rakennemuutosta, josta hyötyisivät kaikki. On täysin selvää, että jos mahdollinen vaikutusten tarkastelu ja mahdollinen hyöty työntekijöille jätetään vuosien päähän tulevaisuudessa, kuten hallituksen epäonnistuneesa autoritäärisessä esityksessä, yritys on silloin tuhoon tuomittu. Jo vuosikymmeniä työntekijöiden suurin huoli, työkykyä ja työntuottavuutta heikentävä stressi työelämässä on ollut heidän epävarma tulevaisuutensa, johon ei tarvita enää yhtään lisää epävarmuutta.