Kesäkuussa 2010 Keskustan Mari Kiviniemi nostettiin puolueensa puheenjohtajaksi hurmoshenkiseksi luonnehditussa Lahden puoluekokouksessa, ja vain neljä vuotta myöhemmin Alexander Stubb koki Kokoomuksessa saman. Kummastakin odotettiin puolueelleen sateentekijää lähestyviin eduskuntavaaleihin, ja kumpikin sai hoitaakseen pätkäpääministerin kiireelliset tehtävät.
Tapansa mukaan ”kympin tyttö” Mari Kiviniemi hoiti pääministerin tehtävänsä moitteettomasti ja paikoitellen niin näyttävästi, että Keskon tuolloinen pääjohtaja Matti Halmesmäki intoutui kuvailemaan häntä ”kokovartaloministeriksi” – mikä oli tuon ajan julkisuudelle liikaa ja oire siitä, että pääministeri-instituutioon liitetyt mielikuvat olivat yhä syvälle juurtuneet eikä aika ollut kypsä sen enempää sukupolven- kuin sukupuolenkaan vaihdokseen. Puoluejohtajana Kiviniemi jäi siis näiden mielikuvien mutta myös oman persoonansa vangiksi, eikä koskaan kyennyt nousemaan sellaiseen kansansuosioon että Keskusta olisi sen varassa voinut voittaa seuraavat eduskuntavaalit.
Tätä historiaa vasten, ennusmerkit Alexander Stubbin pääministerintielle ja puoluejohtajan uralle olivat huonot, mutta se ei estänyt häntä laittamasta itseään ja persoonaansa likoon. Käsite ”kokovartaloministeri” sai uusia merkityksiä, kun tuore pääministeri kuvattiin Duudsonien teemapuiston tikkatauluna. Joten jos ”politiikka oli rikki”, sai myös pääministeri-instituutio näistä kuvista aikamoisen kolhun. Ensimmäisen kerran epäiltiin, onko Stubbista hoitamaan pääministerin tehtäviä, ja onko Kokoomus yleensäkään puolue, joka kykenee tekemään oikeita henkilövalintoja ja päätöksiä.
Tästä huolimatta Kokoomus keräsi kevään 2015 eduskuntavaaleissa toiseksi eniten ääniä ja Stubb selvitti itsensä ja lähipiirinsä hallituspöydän ääreen. Samaan aikaan aloitettiin puolueen uudistustyö sisältä käsin, ja alkavassa Lappeenrannan puoluekokouksessa tullaan pitkästä aikaa käsittelemään ensimmäiset ohjelmalliset kannanotot, jotka tulevat muovaamaan kokoomuslaista sivistys-, ulko- ja turvallisuus- kuin kuntapolitiikkaa sekä varsinaista periaateohjelmaa, joka tullaan julkistamaan vuoden 2018 100-vuotisjuhla puoluekokouksessa.
Loppujen lopulta, Stubb saattaa osoittautua mainettaan paremmaksi puoluejohtajaksi, mutta valtiovarainministerinä hän on ollut pettymys eikä vastannut niitä odotuksia, joita häneen eduskuntavaalityön kuluessa ladattiin. Tietynlainen kyvyttömyys liikkua finanssi- ja työmarkkinapolitiikan raadollisuudessa on paljastunut, eikä kriisitietoisuuden herättely ole oikein toiminut yhteen yltiöoptimismin kanssa. Niinpä Kokoomuksessa aidosti pohditaan, miten tulevaisuuteen kuuluu suhtautua, ja mitkä ovat ne tekijät, jotka nostavat paitsi Suomen, myös Kokoomuksen taantumuksesta.
Lappeenrannan puoluekokous ei ota kantaa Stubbin persoonaan, vaan äänivaltaisen kokousväen tärkein tavoite on määritellä Kokoomuksen asema aatteellisella kartalla, ja sen mukaan löytää paras mahdollinen joukkue ohjaamaan puoluetta tähän suuntaan. Onko Kokoomus sivistyspuolue vai kääntyykö se yhä jyrkemmin markkinaliberalismin suuntaan, jää vielä nähtäväksi, mutta mitään suuria aatteellisia eroja puheenjohtajakandidaattien välillä ei todellisuudessa ole. Vasta sunnuntaina nähdään, kenen malja on puoliksi tyhjä ja kenellä se on täynnä. Monessakin mielessä, ja yllätykset ovat mahdollisia.