Vasemmistoliiton vastavalittu puheenjohtaja Li Andersson mainitsi Degrowthin (A-Studio, 6.6.2016), Liberan Heikki Pursiainen iski kiinni kuin sika limppuun (libera.fi, 9.6.2016) ja täällä Pasi Sillanpää palautti pallon takakulmaan (Puheenvuoro, 10.6.2016).
Sekä Pursiaisen että Sillanpään kirjoituksen kommenteissa arvuutellaan mistä Degrowthissa on tarkalleen ottaen kyse, ja koska aihe on sen verran mielenkiintoinen, en malta olla laittamatta lusikkaani soppaan.
Ylätasolla, yksinkertaistettuna ja yleistettynä degrowth on yhteiskunnalle sitä, mitä downshiftaus on yksilölle. Siinä missä downshiftaaja pyrkii vähentämään kulutustaan, degrowthaaja haluaa, että kaikki kuluttavat vähemmän, ja tarvittaessa pitää huolen tästä lainsäädännön keinoin.
Liberaalin aatemaailman näkökulmasta jälkimmäinen on ongelmallista - mikä minä olen kertomaan sinulle kuinka paljon ja mitä saat itsellesi ostaa? Voin toki olla sitä mieltä, että seitsemännen kenkäparin ostaminen on typerää, mutta omatpahan ovat rahasi.
Degrowth-aate lähtee ajatuksesta, että maailma tuhoutuu jos kulutusta ei suitsita, joka oikeuttaa intervention ("Et saa ostaa niitä kenkiä!"). Maailma saattaa olla hyvää vauhtia tuhoutumassa, mutta aate haukkuu mielestäni väärää puuta, kulutusta, kun todellinen syy löytyy väestönkasvusta (kuvaliite 1). Maailma tuhoutuu, jos väestönkasvua ei saada kuriin, ja väestönkasvun saa kuriin vain poistamalla maailmasta absoluuttinen köyhyys (syntyvyys laskee köyhyyden vähentyessä todistettavasti, kuvaliite 2)
Absoluuttisen köyhyyden poistamisessa (kuvaliite 3) juuri talouskasvu on ollut olennaisimmassa asemassa, ja esim. Kiina onnistui sen avulla vetämään 680 miljoonaa ihmistä pois absoluuttisesta köyhyydestä välillä 1980-2010 (Economist, 1.6.2013). Merkittäviltä osin tämä onnistui siksi, että Kiina kykeni suojautumaan kehittyneiden maiden protektionismilta kokonsa turvin, ja varallisuutta alkoi kertymään.
Saman kohtalon soisin myös nykyisille kehitysmaille, että niitä ei pidettäisi länsimaiden tullimuureilla sekä erilaisilla tukimuodoilla ikuisesti köyhinä.
Se osa kasvusta, joka syntyy väestönkasvun seurauksena, ei luonnollisesti ole tavoittelemisen arvoista. Tämän lisäksi on hyvä tiedostaa, että kehitystä voi tapahtua myös ilman (nykymittareilla mitattavaa) kasvua, esimerkiksi immateriaalituotteiden korvatessa fyysisiä tuotteita.