On nälkä. Menen jääkaapille. Aika ajoin kauppaan. Syön. Luotan ruuan laatuun. Hintaakaan en valita. Olen onnellinen kuluttaja.
Tuottaja eli maanviljelijä en haluaisi olla. Niin suurissa vaikeuksissa tämä ammattikunta on.
Miten tähän on tultu?
Suomi liittyi EU:iin vuonna 1995. Jäsenyysneuvottelujen vaikein osa oli maatalous. Olin neuvotteluministeriryhmän jäsen. Monet yöt valvoimme. Sopimus syntyi. Maataloudelle huono. Selväksi tuli, että jollakin aikavälillä maataloutemme ajautuu syvään ahdinkoon.
Vuonna 2004 EU:iin liittyi 10 uutta maata. Mm. Baltian maat ja Puola. Niille määrättiin 13 vuoden siirtymäaika. Maataloustuet kasvoivat asteittain. Nyt ne saavat täydet tuet. Se näkyy tuotannon määrässä, laadussa ja hinnassa. Pohjoisempi Suomi jäi paitsioon. Olemme häviäjä.
Vuoden 2009 vaiheilla EU uudisti maatalouspolitiikkaa. Se siirsi viljelijöiden tukia maaseutupolitiikan tukiin. Viljelijät menettivät ja maaseudun muut toiminnot saivat lisää. Samassa yhteydessä päätettiin lopettaa maitokiintiöjärjestelmä 1.4.2015 alkaen.
Nyt nuo päätökset iskevät täydellä voimalla Suomen maatalouteen. Vahingollisesti. Byrokratia kasvoi entisestään. Viljelijöistä tehtiin lähes rikollisia.
Seuraavaksi tuli Venäjä-pakotteet ja vastapakotteet. Suomi on niissä suurin kärsijä. Jossain vaiheessa laskettiin menetysten olevan 400 miljoonaa ja EU korvasi menetyksiä meille 10,5 miljoonaa euroa.
Mainitsin alussa ruuan halpuutuksen. Sen vastapuolella on tuottajahintojen pudotus. Se on uusi, kotoinen isku, viljelijöillemme. Viime kuukausina on maatiloja kurittanut viranomaisten tietojärjestelmien ongelmat. Tuet ovat viivästyneet.
Suuri määrä maatiloja on syvässä kriisissä. Kaikki tuottajahinnat pudonneet 20-40%. Tuet viipyvät kuukausia myöhässä. Laskut maksamatta, rahat lopussa. Edessä ja jo käsillä on konkurssiaalto.
Hallitus luo parhaillaan kriisipakettia. Se pelastaa osan tiloista. Siksi tärkeä. Mutta se on vain tilapäisapu. Pitemmän aikavälin ongelmia se ei ratkaise.
EU:n maatalouspolitiikka on lyöty lukkoon tulevaan vuosikymmenen vaihteeseen asti. Poikkeuksien saaminen on käytännössä lähes mahdotonta. Synkältä näyttää. Perin synkältä. Neljä vuotta on liian pitkä aika eikä silloinkaan ole luvassa mitään valoisaa.
Oma elintarviketalous on turvallisuuspolitiikkaa. EU-jäsenyys vei meiltä tämän turvallisuuden. Ei se tosin antanut edes sotilaallista turvaa, koska ei EU ole sotilasliitto. Olemme vaikeuksissa.
Kriisipaketin saaminen ja EU:n määräämien Venäjä-pakotteiden ja EU:n päätösvallan purkaminen ovat tarpeen. Vain niillä pelastetaan osa Suomen maataloudesta ja sen myötä osa 300 000 elintarvikeketjun työpaikasta.
Ehkäpä joku kommentoi, että emme tarvitse omaa maataloutta emmekä elintarviketaloutta työpaikkoineen. Niin. Maailman merillä seilaa laivoja, joissa on halpaa ruokaa runsaasti. Ostetaan sieltä. Missä oloissa ja millä keinoilla tuotettua, sitä voimme sitten kysellä, mutta vastausta emme saa.
Joku toinen voi todeta, että eroaisipa Iso Britannia EU:sta niin murtuisi unionin orjuuttava valta ja saattaisimme saada päätösvaltamme ja itsenäisyytemme takaisin.
Hankalia vaihtoehtoja molemmat. Näyttää siltä, että EU on - vielä - enemmistölle kalliimpi aarre kuin suomalainen puhdas ruoka ja sen tuottavien viljelijöiden tulevaisuus ja toimeentulo.
Olemme suuren ja vakavan kysymyksen äärellä.