Eräs parlamentaarisen kansallismielisen politiikan eriskummallisimpia piirteitä on kansallisen yleisradion ärhäkkä vastustaminen. Edustaja Olli Immonen jakaa blogissaan tiedotetta jossa puretaan muutaman nuivan edustajan harmi, että Ylen tuotantoa ei saatukaan supistettua. Ainoaksi voitonmerkiksi jäi käteen sanan ”monikulttuurisuus” poistuminen Ylen pykälistä. Sana korvattiin ”kulttuurisella moninaisuudella”.
Eriskummallista se on siksi, että nimenomaan juuri Yle vaalii suomalaista kulttuuriperintöä - se on suomalaisten oma ohjelmisto ja media. Se tosin esittelee sen koko kirjossaan: tuotannossa on läsnä kansan koko kirjo viittomakielisistä aina saamelaisiin asti. Tätä ei mikään kaupallinen instanssi pystyisi koskaan yksinään toteuttamaan, saatika tuomaan esille kotimaista kulttuuria, ohjelmaa ja taidetta siinä määrin missä Yle tekee.
Luulisi siis, että kansallismieliset päättäjät jumaloisivat Yleä. Mutta ei, he karsastavat sitä ja yrittävät vaikuttaa sen tuotantoon ja journalistiseen sisältöön, ikään kuin tiedätte-kyllä-minkälaisissa valtioissa.
Juilimaan siis jäi, että Yle vastaisuudessakin on suomalaisuuden saareke kaikkine ominaispiirteineen, ettei esim. ruotsinkielisestä tuotannosta saatu miljoonia pois.
Olli Immonen jakaa tämän harmituksen lisäksi somesivullaan omituisuuksia koskien Ruotsin poliisin raporttia nuorten seksuaalisesta häirinnästä. Hän antaa ymmärtää lueskelleensa raporttia ja tietävänsä, että mm. sikäläisten nuorten ahdistelusta ovat vastuussa identifioituina erityisesti afgaanit, somalit ja eritrealaiset. Muutamien epämääräisten tietojen lisäksi hän vitsailee, että raportin lopusta löytyisi poliittista korrektiutta jonka mukaan ahdisteluiden syyt ovat pohjoismaisessa alkoholikulttuurissa ja ei-traditionaalisissa sukupuolirooleissa.
Nämä ovat valheellisia tai vääristeltyjä väittämiä. Noin kömpelösti raportteja tuskin Immonen tulkitsee. Asia selittyykin sillä, että hän kanavoi suoraan ja lähes sanatarkasti propaganda-blogia nimeltä ”Paavo Tajukangas”, joka kestää tarkastelua suurin piirtein yhtä pitkään kuin perävalot näkyvät. Nuo kansallisuudet olivat poimittu kohdasta, joka koski joukkoahdisteluita, noin kaksi prosenttia raportin käsittelemistä ahdistelutapauksista. Vitsi poliittisesta korrektiudesta taas selittyy liitteellä, jossa käsitellään tyystin eri tutkimusta kuin ko. raporttia.
Nuorten ahdistelu on äärimmäisen vakava aihe, ja siitä saatava tieto on arvokasta. Vain oikea tieto ja kokonaiskuva on avain ongelmiin tarttumiseen. Miksi Immonen luottaa näin vakavassa aiheessa internetin humpuukiin, on outoa. Onhan kansanedustajille tarjolla paras mahdollinen tieto, avustajat, sekä oletettavasti myös käännöspalvelut ovat käden ulottuvilla.
Ehkäpä jos Immonen joskus seuraisi kotimaan ruotsinkielistä tuotantoa, hän ymmärtäisi ruotsia paremmin eikä jäisi niin helposti heikon lähdekritiikin vedätettäväksi. Ja mikäli Immonen suosii Ylen tiedonvälityksen sijaan Paavo Tajukangas Newsin-tapaisia anonyymejä helppoheikkejä, on suoranaisesti hänen oma etunsa, etteivät hänen visionsa Ylen suhteen toteudu.
