Juha Sipilän (kesk) hallituksen toimesta on nyt jo ainakin kolme kertaa lyöty päätä seinään yhteiskuntasopimuksen kanssa. Pieleen meni aikanaan myös saman puolueen Esko Ahon vetämän porvarihallituksen (1991-1995) yritys saada aikaan "työreformi", mutta siitä huolimatta lamahallituksen jälkeiseen aikaan mahtui hyviä nousukausia, joita välissä notkautti hieman vuosituhannen vaihteen IT-kupla. Nyt kaivattaisiin jotakin originellimpia ideoita siihen, miten tästä kannattaa luovia eteenpäin. Vaikka Suomi ei missään katastrofitilanteessa olekaan, alijäämäiset valtion budjetit, työttömyyden kasvu ja eläköitymiseen liittyvä kestävyysvaje ovat kuitenkin todellisia haasteita, niistä voi myöhemmin kehittyä vakavampia ongelmia ja siksi täysin tekemättä mitään ei kannata olla.
Yhteiskuntasopimusneuvottelujen nihkeille aloittamisyrityksille oli tyypillistä, että lähtöasetelma oli näennäisesti kuten normaaleissa tuponeuvotteluissa. Työmarkkinaosapuolet kutsuttiin yhteiseen neuvottelupöytään, mutta vastoin normaalitilannetta, neuvottelupöydässä oltiin kesken työehtosopimusten voimassaolokausia, eli sopimuksellisessa tilassa ja työnantajapuolta kehotettiin heti alkajaisiksi hallituksen toimesta ampumaan itseään päähän. Jo tämä riitti saamaan isot kansanjoukot kadulle, sopimusyrityksen jo lässähdettyä muuten.
Minä lähtisin aukaisemaan solmua siitä, että lähtisin oletuksesta, että ongelmat eivät ole tasaisesti kaikilla aloilla, vaan korostuvat joissakin voimakkaasti kun taas joillakin aloilla saattaa mennä todella hyvin, kauppa käy ja työntekijöillä on jo henkilökohtaisesti hyvä neuvotteluvoima työehtojensa joustoista ja palkoistaan. Alueellisiakin eroja tietenkin on. Mielestäni eri työ- ja koulutusalat tulisi kartoittaa ja sen jälkeen keskittyä niihin joilla menee huonosti ja katsottava seuraavaksi, onko jotakin erityisiä syitä, miksi epäkohtia esiintyy.
Sen jälkeen tulee tehdä koulutuspolitiikan reformi, jossa käydään läpi ainakin peruskoulun ja toisen asteen koulutusohjelmien opinto-ohjaus, karsitaan ammattikoulutasolta vanhentuneet ja työllisyyden kannalta ilmeisen sivuraiteella olevat ohjelmat ja korjataan ammattikorkeakoulu- ja yliopistotasolta koulutusohjelmien sisäänottomääriä, joillakin aloilla ylös, joillakin alaspäin. Vanhempien vähävaraisuutta ei tule pitää hyväksyttävänä syynä siihen, että jotkut nuoret jättäisivät koulutuksensa kesken tai matalammalle tasolle, johon heillä taitojen puolesta muuten olisi mahdollisuuksia. Koulutusreformi on nykytilanteessa kaikkein tärkein tulevaisuuden työmarkkinaongelmia ehkäisevä asia.
Työreformin tekeminen jo täyspäiväisissä palkkatöissä olevien keskuudessa on hankalampaa ja hyvin kiistanalaista. Vääränlaiset toimenpiteet voivat poikia isoja levottomuuksia ja työtaisteluita, kuten on monesti aiemminkin nähty. Kuitenkin työelämän joustot paikallisissa neuvotteluissa ovat mahdollisia, jos sekä työntekijäpuoli että työnantajapuoli tulevat reilulla tavalla toisiaan vastaan. On esimerkiksi mahdollista, että jotkut työntekijät ovat valmiita suostumaan suhdanneluontoisiin palkkojen tai lomarahojen leikkauksiin, jos niitä korvataan esimerkiksi päivittäisen työajan lyhentämisellä tai ylimääräisillä vapailla. Erityisen halukkaita työntekijäpuoli voi olla tällaisiin sopimisiin, jos YT-neuvotteluissa on selkeästi osoitettu tilanteen muuten johtavan irtisanomisiin ja lomautuksiin, tämän korostamiseksi myös osingonmaksu jäädytetään kriittisen tilanteen ajaksi ja yksittäisille työntekijöille koituu joustoista etua, esimerkiksi mahdollisuus hakea lapsi aiemmin päivähoidosta.