Kun kansa saa vallan - niin kuka sen saa? (Paavo Haavikko)
Suomalainen vaihtelevan muotoinen demokratia maassamme on toiminut ehkäpä itsenäisyyden alkuaikoja lukuun ottamatta.
Itselläni on muisti- ja mielikuvia viime sodista alkaen. Palaan muistikuvissani aikaan Suomen johtamiseen 80 / 90 luvun kriisistä alkaen.
Holgerin hallitus 1987 -1991. Maan talous putosi syvään lamaan. Oltiin valmistelemassa EU:n ja Euroon liittymistä. Pidettiin yllä vahvan vakan markan politiikkaa. Ulkomainen valuutta oli vapautettu. Talous kiihtyi ylikierroksille. Ulkomaan valuuttalainaa alkoi saada jokseenkin vapaasti. Tehtiin kannattamattomia investointeja, pelattiin pörssipelejä, maassa oli pankkien välinen valtakilpailu. Hallitus seiso vahvan markan takana, eikä ilmeisesti tiennyt mistä päätti kun päätti vahvan markan ylläpitämisestä. Pörssikupla räjähti. Talous romahti. Ulkomaan valuuttalainat oli maksettava. Menetettiin runsaasti Suomen talousresursseja, yrityksiä sekä esimerkiksi suurin osa kotimaisia pankkeja.
Ahon hallitus 1991 - 1995. Aloitti talouden korjaamisen. Markka kellumaan, devalvoitui 30 prosenttia. Kotimaisia yrityksiä myytiin. Verotusta muutettiin. Yrityksille annettiin hyvät veroedut. Alkoi syntyä uutta yritystoimintaa pääosin elektroniikan toimialalle. Nokia lähti nousun alkuun.
Lipposen kaksi hallitusta 1995 - 2003. Lipposen hallituksen aikana keskityttiin vahvasti EU:n politiikkaan ja haluttiin päästä kaikkiin keskuksiin. Ehkäpä tämän EU- huuman aikana jäätiin huomaamatta että EU kiristi Suomen pääasiallista ulkomaan kauppatuloa tuovan teollisuutemme toimintaehtoja - antamatta mitään tilalle. Raskaaseen teollisuuteen, prosessiteollisuuteen ja jopa maatalouteen näytettiin suhtauduttavan hallinnossammekin nuivasti. Tuomioja Lipposen 2 hallituksessa näytti julkisuudessa voimakkaimmin ajavan yritysverotuksen uusintaa. Perusteli sitä EU:n vaateella. Palattiin lähes 90-luvun lamaa edeltävään malliin. Yrityspako Suomesta kiihtyi. Muistan kun Erkki Tuomioja ministerinä ollessaan TV:ssä - sanoi "jos teollisuus on lähdössä ulkomaille, niin menköön". Maassa alkoi olla vahvana käsitys, että se on sama kuka elinkeinoelämämme omistaa.
Jäätteenmäen, Vanhasen 1. 2. ja Kiviniemen hallitukset 2003 - 2011 mielestäni pyörivät päivittäisten asioiden parissa. Elektroniikan nousun myötä Suomen talous vaikutti toimivan, vaikkakin alkaen reippaasti velkaantua. Ei oltu kiinnitetty huomioita eikä kannettu huolta Suomen teknisen ja taloudellisen perustan murtumisesta. Yritykset siirtyivät pois suomalaisten omistuksesta sekä myös maasta, tai tekivät konkursseja. Uusia investointeja ei juuri Suomeen tehty.
Kataisen ja Stubbin hallitukset 2011 ja 2015. Jokainen muistaa tämän, voisi sanoa multikulttuurisen hallituksen vaiheet. Muistetaan kuinka mahtavin sanakääntein sen alkuvuosina pääministeri kehtasi puheissaan kuvata tämän hallituksen loistavia toimia. Loppuvaiheessa puheet taisivat hivenen vaimeta. Voitiin todeta, ettei juuri mitään hallitusohjelman mukaista saatu aikaiseksi. Suomen annettiin jatkaa köyhtymistään ja velkaantumistaan riskirajalle.
Sipilän hallitus 2015 alkaen on vielä kirjoittamaton lehti. Sen harteille nyt on jäänyt kaikkien aikaisempien hallitusten laiminlyöntien korjaaminen.
Siis palataan kysymykseen: Kun kansa saa vallan - niin kuka sen saa?
Valtiosäännön mukaan Eduskunta hallitus ja presidentti ovat korkein vallankäyttäjä Suomessa.
Mutta - Onko näin? Ehkäpä niin on vastuun osalta. Hallitus ja hallitusvastuussa olleille puolueille äänestäjät antavat arvostelunsa. Onko maan hallinto pystynyt kulkemaan hallitusten pyrkimysten sekä sen esittämien suuntaviitojen mukaisesti, on sitten toinen kysymys.
Nykyään maan hallintaan on vahvoja ulkopuolisia voimia, jolla on jopa epävirallinen veto-oikeus maan hallintaan.
Vahvin tällainen on ammattiyhdistysliike, joka on koko itsenäisyytemme ajan työsuhdeneuvottelujen yhteydessä lakkojen tuella pala-palalta vahvistanut asemaansa. Lakkotoimista ammattiyhditysliikettä, olipa ne laillisia tai laittomia, ei juurikaan panna vastuuseen. Lisäksi sen yhteydet plitiikkaan ja vasemmistopuolueiden tuki on tehnyt siitä laajan vaikuttajan. Lisäksi ministereillä on muistissa sen ajoittaiset näytöt siitä että sen voima muutamissa avainaloissa saa koko maan talouden kaadettua. Vaikutus ulottuu muuallekin kuin työehtosopimuspolitiikkaan. Ammattiyhdistysliikkeen toimet ovat jäykistäneet valtion taloudellisista asioista tehtävän päätöstyön. Suomessa noudatetun talouspolitiikan voi hyvällä syyllä sanoa ammattiyhdistys johteiseksi talouspolitiikaksi. Esimeikkinä mainitsen ainoastaan Vanhasen pyrkimyksen hallituskaudellaan muuttaa talousoloja, jotka kilpistyivät jopa yhteislakkouhkailuun. Vanhasen kaavailemat toimet olisivat todennäköisesti antaneet mahdollisuuden estää nykyisen rahattomuuden ja laman pohjalle putoamista.
Nyt myös Sipilän hallitusta on varoitettu lakkouhkailulla.
Toinen yli Suomen eduskunnan ylitse tallustelija on EU. Sen toimista kaikilla lienee tuntumia.
Kolmas merkittävä on julkinen sana sekä niin sanottu kansalaisaktiviteetti - mielen osoituksineen.
Voidaanko enää puhua demokraattisesti johdetusta maasta?
Oulussa
Hannu K. Taskila