Jo heti alussa haluan hieman kertoa taustatietoja, jotta on helpompaa ymmärtää mistä on kysymys kokonaisuudessaan.
Vuonna 2007, nuorena itseään etsivänä tyttönä, tein henkilökohtaisen jutun itsestäni Voima-lehdelle. Kyseinen vuosi oli minulle äärimmäisen rankka. Silloin tuntui, että minun ympärillä olevat ihmiset jatkuvasti painostivat minua johonkin heidän valitsemalle polulle. Silloin minulla oli tapana paeta tyttöjentalolle, jossa sain rauhassa olla valitsematta vielä yhtään mitään. Olin vihanen suomalaiselle yhteiskunnalle siitä, että mikään taho ei ymmärtänyt minua. Olin vihanen perheelleni siitä, että jouduimme tulla suomeen, ja he eivät kyenneet ymmärtämään millaista on elää kodin ulkopuolella. En osannut hyödyntää ja tasapainottaa molempia kulttuureja itselleni. En edes osannut nimetä mistä oireilin, tiesin vain, että jokainen joka tiesi kertoa minulle mikä minua vaivaa, pahensi asiaa suunnattomasti.
Sinä vuonna myös syntyi Vaiennettu Vakivalta- otsikolla juttu. Aiheesta, jonka vakavuuden tajusin vasta vuosia myöhemmin. Ympärileikkauksesta. En osannut ikinä kuvitella, että avoimuudessa olisi myös varjopuolia. Laitan kyseisestä jutusta seuraavat lainaukset:
“Ympärileikkaus”, Ujuni toteaa ykskantaan. Hän oli silloin kaksivuotias.”
“Se on pahin väkivallan merkki, ja siihen Suomen valtio ei puutu mitenkään. Jos tyttö on tuotu niin pienenä Suomeen, ettei hänelle ole tehty ympärileikkausta, tytöt viedään matkoille.”
”Sukupuolielinten silpominen on Suomessa rikos, kuten myös se, että rikos suunnitellaan tehtäväksi toisessa maassa. Ujunin mukaan sukupuolielinten silpomista Suomessa voitaisiin torjua tiedottamalla asiasta maahanmuuttajille. Toisaalta hän suosittaisi myös tiukempaa kontrollia silloin, kun pienten tyttölasten kanssa matkustetaan maihin, joissa sukuelinten silpominen ei ole rikos.”
Jutussa oli myös toki muitakin aiheita mm. Perhevakivalta ja turvatalo. Ystäväni, jotka silloin myös kävivät tiettyjä elämän kipupisteitä läpi, eivät halunneet osallistua juttuun, joten heidän kokemuksistaan myös kerroin. Nyt tiedän, että julkisesti asiasta puhuminen kertoi kuinka turhautuneita olimme silloiseen ympäristöömme. Nyt ymmärrän myös miksi silloin ensimmäinen jutun kuvaaja kieltäytyi kuvaamasta minua. Kaikesta huolimatta, kerroin jutussa rehellisesti miltä minusta tuntui silla hetkellä enkä kadu jutun tekemistä. Kiitokset sekä Voimalle että Tyttöjentalolle asian tiimoilta.
Nyt itse ydinaiheeseen.
Minulla on tapana katsoa aina viikkojen valein facebookkini ”muut kansio”, silla sinne aika usein kertyy viestejä tuntemattomilta. Maanantaina myöhään illalla, päätin taas vaihteeksi purkaa kansiota, ja kyllä siinä sitten joutu pariin kertaa lukea uudestaan, että varmasti näin oikein.
Facebook-käyttäjä: ”Ihan mielenkiinnosta kysyn että miten voit tukea Bilal Philipsiä kun sulla ei ole klitorista etkä pysty koskaan laukeamaan tai nauttimaan seksistä. Seksi ilman klitorista on yhtä tyhjän kanssa ja tää Philips suosittelee naisten sukuelinten silvontaa. Miten ihmeessä voit tukea kyseistä äijää?”
Facebook-käyttäjä: ”Ihmisen sukuelimiä ei voi koskaan mitenkään leikellä ilman että aiheuttaa vakavat vammat hänelle. Eikö ole tosi noloa klitoriksettomana ämmänä tukea äijää joka haluaa kaikille ämmille saman kohtalon kuin sulle? Häpeä!!”
Tuon viestin luettuani, mulla meni tavanomaista pitempi aika vastaamiseen kuin yleensä. Helppoa oli vastata tuohon Bilal Phlipsiin, koska minulla ei ole mitään hajua hänen suhteestaan ympärileikkaukseen olipa se sitten puolesta tai vastaan. Mutta viimeinen kysymys viestissä sai mut raivon partaalle melkein heti. Olen aina tiedostanut tempperamentisuuteni mutta jokin tuossa lauseessa pysäytti minut hetkeksi. En ole varma johtuiko se siitä, että minua syytettiin siitä, että tuen ympärileikkausta? Vai siitä, että minulle oli tapahtunut jonkinlainen ”kohtalo”? En ole ihan varma, sillä en ole tottunut myöskään siihen, että tuntematon ihminen kertoo minulle intiimialueistani asioita, jotka eivät ole totta. Mutta yksi asia oli selkeä mulle, mua hävetti niinkuin kirjoittaja kaski minua!
Kaikesta huolimatta pyysin kirjoittajaa rauhoittumaan, jospa saataisiin järkevä keskustelu missä voin vastailla parhaani mukaan. Se oli virhe. Otan poimintoja viestiketjustamme, jonka takia syntyi sitten tämä kirjoitus.
” Et sä voi mitenkään koskaan muodostaa aitoa suhdetta itseesi tai keneenkään jos et voi laueta. Mä voisi kuvitellakaan eläväni ilman joka päiväisiä ihania otgasmeja. Ne ovat elämän paras asia. Säälin sinua todella paljon. Et voi mitenkään tietää mistä jäät paitsi.”
”Ota nyt vaan asiaksesi puhua julkisesti totta kun ihmiset kyllä pikkuhiljaa jo alkavat tietää tästä aiheesta Suomessa eikä mene enää läpi tuo ettei tuo ole islamiin kuuuvaa. Kuten totesin niin vaikka klitoriksen päätä ei poistettaisi niin silti naisen sukuelimet eivät toimi jos jmklitoriksen huppu on poistettu. Mä olen keskustellut tästä aiheesta satojen silvottujen naisten kanssa ja kaikki muslimeja. Mun paras ystävä on myös silvottu.”
”Mutta mukavaa orgasmitonta elämää, kivaa varmaan että käytetään panopuuna kun et itse voi nauttia koskaan seksistä. Itse saan orgasmin tosi helposti ja toivon etteivät kaltaisesi naiset vähättele naisen tarvetta orgasmiin. Sitähön sinä julkisesti juurikin teet. Mä nimenomaan taas haluan että kaikki naiset tuntevat anatomiansa ja tajuavat ettei ilman klitorista voi edes nauttia seksistä kun emätin on lähes tunnoton sisältä."
Tyttöjen silpominen on mitä epäinhimillisimpiä ja sairaita tekoja, jota en voisi ikinä tukea. Se aiheuttaa traumoja ja kipuja tytöille, melkein kaikille koko loppuelämäksi. Ympärileikkauksesta tekee päätöksen useimmiten tyttöjen omat äidit, joille taas on itselleen tehty sama. Tällaisia perinteitä vastaan mitä on harjoitettu äärimmäisen kauan, voi mielestäni taistella vain tietoja levittämällä itse silpomisesta ja koulutuksien kanssa. Olemme onnekkaita täällä puolella maailmaa, missä asia ei ole normaali meille millään tasolla. Tiedän kuitenkin, että jotkut ympärileikkauksien tekijät eivät välttämättä edes tiedosta vapaan ja silpomattomien naisten maiden olemassaolosta. Siksi tulin hirveän surulliseksi siitä, ihminen voi käyttää onnekkuuttaan jopa noin alhaiselle tasolle vajoten, kuin tämä viestin lähettäjä.
Minulla on parhaita ystäviä joita ei ole silvottu, mutta minun ystäväni eivät sääli minua, vaan kertovat minulle, että olen täydellinen juuri sellaisenaan kuin olen. Häpeä, jonka tunsin viestistä, johtui siitä, että ensinnäkin en ollut käsitellyt asiaa sen enempää kuin tiedostamalla leikkaukseni, vuonna 2007. Toiseksi olin todella hämmästynyt siitä, että jonkun mielestä en olekkaan kokonaan nainen, koska jotain tehtiin minulle lapsena. Ihmettelin oikeasti, onko täällä ihmisiä jotka ajattelee noin ympärileikkauksien uhreista? Moni menee hiljaiseksi kun puhun ympärileikkauksestani, mutta että he ajattelisivat että elämäni on ohi? Kaiken tuon lisäksi en tykkää puhua seksuaalisuudestani tuntemattomien ihmisten kanssa, ja se on minun oikeuteni.
Häpeä muuttui aika nopeasti raivoksi. Miten kukaan ihminen joka vastustaa maailman yhtä pahinta lapsiin kohdistuvaa vakivallan muotoa voi verrata itseään uhriin ja leuhkia silla vielä? Ei varmaankaan ole ihan tasapainoinen, eikä sinut itsensä kanssa, rauhoittelin itseani. En ole ikinä salannut ympärileikkaustani sen jälkeen kun sain tietää. Ehkä se johtui siitä, että en muista siitä sen enempää, olin aika pieni, onnekseni. Minulla oli nuorempana paljon ystäviä joita oli leikattu. Emme ole aiheesta keskustelleet sen enempää.
Suomessa tehdään todella hyviä kampanjoita tyttöjen silpoamisen estämisen eteen, mitä arvostan suuresti. Siitä huolimatta toivon, että jää resursseja ja huomioitaisiin myös heitä, jotka ovat jo joutuneet silpoamisen uhreiksi. Vertaistukea, jota löytyisi yhtä helposti kuin muiden seksuaalisen väkivallan uhreille. Ymmärrän haasteen löytää ja saada ihmisiä puhumaan niin vaikeista kokemuksista. Uskon kuitenkin, että jos kauhistelemme vähemmän, ja tarjoaisimme näkyvämmin apua uhreille, niin madallamme kynnystä heidän tuntea häpeää, epävarmuutta naiseudestaan ja päästä joskus asian yli. He ovat isossa asemassa tämän kaltaisten vahvojen perinteiden sekä poistamisessa, että ikävä kyllä sen jatkamisessa.
Itse olen vähän helpottunut ja voin nähdä positiivistakin tästä ei niin tavanomaisesta ”palautteesta”. Sain rauhassa ymmärtää, että minussa ei ole mitään vikaa. Valitettavasti nainen jonka kanssa kirjoittelin, ehti blokata minut tuon viimeisen viestin jälkeen. Haluan kuitenkin kertoa hänelle ja muille (joita onneksi tiedän olevan vähän) samaa ajatteleville, että reilu viikon mietiskelyn jälkeen, en vaihtaisi elämässäni mitään. Kaikesta huolimatta, (ehkä hullua jossain määrin mutta) koen, että olen etuoikeutettu. Nyt minulla on tietoa ja kokemusta näinkin sairaasta epäinhimillisestä perinteestä. Voin kääntää sen vahvuudeksi ja taistella sen eteen, ettei kukaan tyttö joutuisi kärsimään silpoamisesta.
Haluan myös kertoa sinulle, että kaiken tuon kokemuksen jälkeen koen, että olen täysin onnellinen elämässäni, sekä naisena että ihmisenä. En tarvitse sääliä!