Juha Sipilän hallituksen talouspoliittisesta linjasta on kohtalaisen vaikea saada tolkkua, vaikka yrittäisi aktiivisemminkin seurata ja ymmärtää.
Yllättäväksi kesäkeskusteluksi on nostettu investointivarauksen käyttöönotto yhteisöverotuksessa. Pääministeripuolue Keskusta tukee varauksen käyttöönottoa.
Kataisen-Urpilaisen hallituksen merkittävimpiä päätöksiä oli laskea yhteisöverokanta 20 prosenttiin. Yhteisöverotus on tällä hetkellä kilpailukykyisellä tasolla. Hallituksen omassa ohjelmassa on jo päätetty 150 miljoonan lisätuloista yritysveropohjaa tiivistämällä sekä harmaata taloutta torjumalla. Kesäpuheet investointivarauksesta vetävät aivan toiseen suuntaan. Valtio ryhtyisi käytännössä rahoittamaan yritysten kannattavia ja monesti välttämättömiä investointeja (jos investoi, ei tarvitse maksaa yhteisöveroa).
Kun veronalennusvaraa kerran on, palkansaajat varmasti odottavat, että kiky –sopimuksen mukana luvatut tuloveronkevennykset toteutuvat vähintään sovitun suuruisina.
Yritys- ja osinkoverotusta kylläkin pitäisi uudistaa kokonaisuudessaan. Onko epäneutraalille verotukselle taloudellisia perusteluja? Onko esim. oikein, että pörssiyhtiöiden jakamia osinkoja verotetaan ankarammin kuin muiden yhtiöiden jakamia osinkoja? Listautumiskynnys on vahingollinen kasvun ja työllistämisen kannalta.
Jos hallituksella on halukkuutta askarrella yritysverotuksen kanssa, tässä olisi se oikea tehtävänanto eikä uusien verovähennysten keksimisessä.
Huolestuttavat merkit on myös porvarihallituksen julkisen talouden hoidossa.
Sinipunahallituksen lopetelessa töitään keväällä 2015, oltiin EMU-velassa vielä alle 60% rajan. Ensi vuonna VM ennakoi velkasuhteeksi yli 66%. Mikä on hallituksen strategia tilanteen haltuunottamiseksi?
On päätetty 4 miljardin säästötoimista, mutta sen lisäksi merkittävistä menonlisäyksistä (nk. kärkihankkeet), joiden tarkemmat sisällöt vaikutuksista puhumattakaan ovat epäselviä. Entä jos (kun) se 4 mrd ei riitä? Tehdäänkö lisää, kuinka paljon ja millä perusteilla? Hallituksen tulisi kommunikoida tarkemmin logiikasta, jolla se pyrkii julkista taloutta hoitamaan terveemmälle pohjalle. Puolivillaiset tavoitteiden luettelemiset eivät kerro mitään. Kunnolliset ankkurit on selvästi hukassa, vaikka talouden myrskyt eivät ole ohi.
Budjettiriiheen ehdotan 4 kohdan toimintaohjelmaa:
- Velkasuhde hallintaan ja tarvittaessa lisäsäästöjä (ensimmäinen säästöehdotus: kärkihankkeet). On asetettava uskottava aikauratavoite milloin EMU-velka saadaan painetuksi 60 prosenttiin. Jos velkaspiraalia ei saada hallintaan, hyvinvointivaltion perusta tulee horjumaan.
- Investointihankkeita on laitettava liikkeelle, tarvittaessa budjetin ulkopuolisia keinoja käyttöön.
- Rakennepaketti, joka pyrkii työllisyysasteen kasvattamiseen kaikissa ikäryhmissä. Perhevapaauudistus, joka tukisi naisten työssäkäyntiä.
- Pääoma- ja osinkoverotuudistus, joka muuttaisi yritysverotuksen neutraaliksi ja poistaisi listautumiskynnyksen.
Petteri Orpo aloitti uutena valtiovarainministerinä kesäkuussa, onnea hänelle. Valtiovarainministeriöstä on kuitenkin tullut hollitupa, mikä näkyy talouspoliittisen päätöksenteon pitkäjänteisyyden vähentymisenä. Reiluun kahteen vuoteen Suomessa on ollut jo 4 valtiovarainministeriä. Epävakaa poliittinen järjestelmämme heijastuu näin huolestuttavana poukkoiluna valtion taloudenpidossa.