Kirkon ja uskonnon vaikutus yhteiskunnassamme ei ole kovin suuri. Se on paljon pienempi kuin vaikka 100 vuotta sitten. Heikolla mutta vahvistuvalla signaalilla tarkoitan sitä muutosta, mikä on tapahtumassa ihmisten henkilökohtaisessa suhtautumisessa uskontoihin ja uskonnollisuuteen. Joku tällä palstalla väitti, että uskonnollisuus säilyy, vaikka kirkot häviäisivätkin.
Mikä on uskontojen ja uskonnollisuuden asema vaikkapa 100 tai 200 vuoden päästä? Onko se vahvistunut vai heikentynyt? Veikkaisin jälkimmäistä. Heikentymistä ei taida enää estää juuri muu kuin Jeesuksen uusi tuleminen. Harmageddon vai mitä niitä kaikkia väitteitä onkaan. Tällainen vaikuttaa varsin epätodennäköiseltä. Maailman hukkuminen saasteisiin on sekin todennäköisempää.
Mielestäni uskonnottomuus on heikko, mutta vahvistuva signaali. Samaan tapaan kuin vaikkapa mustien tasa-arvo lähti toteutumaan Yhdysvalloissa 1960-luvulla tai avioliittolain muutoksen hyväksyntä Eduskunnassa kertoo muuttuvista arvoista. Uskonnot ovat joutuneet peräytymään läpi vuosisatojen, tiedon ja ymmärryksen lisääntyessä enkä näe syytä, miksi kehitys ei jatkuisi näin edelleen. Se, että tutkitusti ns, tapakristiyistä valtaosa ei usko niinkuin luterilainen kirkko opettaa, on kasvava trendi sekin.
Mitä tulee esim. fundamentalistien evoluutiokielteisyyteen tms. kuviteltujen näkyjen ja ilmestysten, ”uskontojen ilosanoman” saarnaamiseen tälläkin palstalla, niin ne toistavat samoja jorinoita vuosista, vuosikymmenestä toiseen. Täten lähinnä toimivat tavoitteitaan vastaan, kun tieteellisen tiedon ja sivistyksen koko ajan pikkuhiljaa lisääntyessä käy entistä enemmän selviksi, kuinka taikauskoisiin magiakäsityksiin kreationismi ja vastaavat perustuvat. Tarinat saattavat kertoa kasvavasta epätoivoisuudesta. Alitajuisesta tiedostamisesta, että peli taitaa olla menetetty? Kiinnostavuus vähenee myös juuri siksi, että väitteet pysyvät aina samoina.
Täällä on kyselty siitä, onko uskova tyhmä. Kysymys ei ole mielestäni olennainen. Olen nähnyt netissä uskonfundamentalistien skenaarioita siitä, että uskonnottomuuden edetessä uskoviin ruvettaisiin suhtautumaan aggressiivisesti, heitä alettaisiin jopa vainota. Minusta tämä on tuttua uskontoihin kuuluvaa pelkomielikuvilla kontrolloimista. Kun uskontojen asema heikkenee, henkilökohtaiset uskonkäsitykset eivät ole enää kiinnostavia kysymyksiä ja vainoamiseen ei tarvetta. Ateistien mahdollinen vahingonilo vaikkapa kirkosta eroamisen hetkellisistä nousupiikeistä, on sekin hetkellinen lieveilmiö.
On ihmisiä, jotka haluavat turvautua perinteisiin, tuttuun ja turvalliseen. Koska muuten ei mieli pysy raiteillaan moniarvoisessa ja epävarmassa maailmassa? Ja kun maailma senkun vain muuttuu, niin sitä tiukemmin ja aggressiivisemmin? Mutta näiden henkilöiden määrä pikkuhiljaa vähenee, pelkästään ns. luonnollisen poistuman kautta. Uudet sukupolvet pystyvät ottamaan maailman enemmän sellaisena kuin se on, ilman jumalia ja uskontoja. Muutos on pieni mutta vahvistuva.
Ennusteeni on, että jos katsotaan asioita 200 vuoden päästä, niin uskonnolliset sisällöt ja toiminnat nähdään samantapaisena aikansa kulttuuri-ilmiönä kuin vaikka afrikkalaisten poppamiesparantajat nähdään nykyään. Historiaan jääneenä pyrkimyksenä kanavoida hyvä ja korkea moraali kuviteltujen jumalolentojen kautta.
Raamatun todistusarvosta olen kirjoittanut erikseen. Samoin mielipiteeni siitä, mihin ns. uskoontulo perustuu.